sunnuntai 30. elokuuta 2009

Kes-Kis käsitelty

Olihan taas reissu!

Osui melkoisen kiinnostavia tumareita. Herra Voirinkeli (R. Voehringer vai mikä-se-nyt-oli) ilmoitti että Mörkö on ihan ruma. Mitään muuta hyvää ei kissasta löytänyt kuin luonteen, ja kehotti minua lukemaan standardin, että ei siellä todellakaan puhuta sellaisista korvista kuin Mörkö-Keijulla on. Mörkö on kuulemma lentokone, eikä sellainen saa olla. Ja Mörkö kun ei edes ole mikään extreme! Voirinkeli inhosi Mörköä siinä määrin, että oli vähällä jättää sen nominoimatta vaikka se oli ainoa nuori. Lopulta Mörkö pääsi kuin pääsikin pokkamaan nuortenluokan ensimmäisen ja viimeisen paneelipalkintonsa, joka ei kyllä juuri mieltä lämmittänyt kun tuomari niin kovin inhosi pientä, hyväntuulista kissaa.

Sunnuntaina A. Kneifel ei tykännyt Mörkösestä myöskään. Hirveät silmät, ihan kamala kroppa, ja aivan karmea turkki (turkki tietenkin oli riemusta pörröllä, joka aiheutti napinaa kun ei ollut vartalonmyötäinen). Se oli myös aivan pehmeä eikä siinä ole yhtään lihasta. Hyi koko kissa, ainoastaan korvat olivat ihan ok! TP-valinnassa voitto menikin ansaitusti Mirkan hienolle Santulle (Alario S´ad), joka on todella keskenkasvuiseen Mörköön verrattuna tosi iso, kypsä, valmis ja aikuinen. Ihan oikein ettei omituisessa kasvunvaiheessa oleva raakile voittanut itseään kypsempää kissaa! :D

Mystillä meni vain karvan verran paremmin. Lauantaina siitä tykättiin kovasti, vaikka voitto menikin Salonkileijonalle. Hyviä arvosteluja kuitenkin on aina mukava saada! Sunnuntaina taas Mysti oli Kneifelin mielestä veltto ja esitti itsensä huonosti, ja niinpä TP menikin upeasti esiintyneelle Roopelle. Tuomari oli Mystin suhteen ihan oikeassa: se kissa ei osaa esiintyä eikä sitä kiinnosta, ja se on tuomarin pöydällä lähinnä pahantuulinen möykky. Kyllä näyttelykissalla pitäisi esiintymistaitoa tai ainakin halua olla, Mystillä ei ole. Harmi sinänsä, sillä omaan silmääni se on hyvinkin nätti poika ja sitä mielelläni näyttelytän. Harmi kun kissaa itseään ei touhu kiinnosta. Harkinnassa on, josko jättäisin Mystin Isrokin jälkeen kokonaan kotiin tai ainakin vähentäisin sen näyttelyitä pitkäksi aikaa.

Viimeiseksi vielä pari kuvaa hännistä, niitä kun ei ole hetkeen ollut.

Ensin tyttösten unikuva muutaman viikon takaa. Kyllä niillä yhä vaan on iso kokoero!


Sitten Nuudeli esittelee kitaansa.


Lisko on yhä vain...Lisko.


Oiski luuraa telkkarin takana ja näyttää pelottavalle.


SIAt pesivät yhdessä.


Mystistä ei ole tuoretta kuvaa, joten laitetaan vanha.


Nyt onkin sitten edessä näyttelytauko Isrokiin asti. Mörölle on leikkuu varattu 7. päivälle, jolloin siitä tulee kastraatti. Sitten kasvatellaankin masukarvoja ja parannellaan, ja toivotaan että kissa itsekin vähän kasvaisi ja aikuistuisi, sillä kymppiluokkaanhan se jo Isrokissa menee.

maanantai 10. elokuuta 2009

Kuulumisia pitkästä aikaa

Laumassa on viime näyttelyn jälkeen vietetty hiljaiseloa. Mörkö-Keiju kasvaa kovaa vauhtia ja on tällä hetkellä melkoisen koomisen näköinen, kissa on nimittäin ihan reippaasti takakorkea!:D Mörkö myös aikuistuu, ja ensimmäinen kunnon juoksu on nähty. Hip hei huraa, meillä on merkkaava naaras! Onneksi ei sentään huuda, vaan liimaantuu minuun ja kehrää tauotta, juttelee myös jatkuvasti. On siis aivan käsittämättömän rasittava! :D Mörköläinen leikataan heti kes-kisin jälkeen.

Onko muissa monikissatalouksissa huomattu ilmiötä, että sairastelut tulevat ryppäinä? Eli peräjälkeen eri kissat ovat milloin minkäkin pöpön uhrina? Meillä on juuri nyt sellainen tilanne. Muutama viikko sitten koko lauma kävi läpi räkätaudin, kaksi viikkoa sitten lääkittiin Velhon ripulia Tylosinilla, heti Velhon kuurin loputtua Mysti sai silmätulehduksen, ja nyt kun Mystin silmä on parantunut, sai Mörkö sen saman silmätulehduksen. Mitä lie seuraavaksi? Onneksi meillä ovat sairastelut pysyneet suht. harvinaisina. Toivottavasti niin olisi jatkossakin!