maanantai 1. heinäkuuta 2013
Ihme Hyypiö ja muita omituisuuksia, eli päivitys pitkästä aikaa
Koska blogin päivitys on unohtunut, nyt sitten kaikki yhdessä pötkyssä. Romaania pukkaa!
Kuten luultavasti kaikki jo tietävät, toukokuun alussa Lauma sai lisäystä cornish rexin muodossa. Cornari oli pitkäaikainen haaveeni, ja kun Lisko lähti Sateenkaarisillalle, se jätti aukon johon ei ihan mitä tahansa kissaa soviteltaisi. Kun lempi-rexilleni Raijalle oli Lahdessa tulossa jälkikasvua, päätin että nyt sitä kiharaa sitten. Pitkän jännityksen jälkeen Raija teki yhden ainoan kollipennun, jonka Sara päätti myydä minulle. Pieni kissa oli Hyypiö. Nimi on peräisin kauan sitten nähdystä unesta, jossa sain Saralta yllätyslahjaksi cornish rexin ja nimesin sen Hyypiöksi.
Mini-Hyypiö morjestaa
Luulin, etä taloon tulee taas kissanpentu, eikä sen kummempaa. Olinpa väärässä! Hyypiö on ihan kumma eläjä, eikä siihen päde tasan mikään, mikä itämaisiin pätee, ihan ruokinnasta alkaen. Ruokintapuolen on Hyypiön kanssa saanut opetella ihan alusta uudelleen. Siinä missä nelosen pennuille on saanut kantaa ruokaa eteen niin paljon kuin ne vain haluavat syödä, Hyypiön annoskokoa on pitänyt vahtia. Pentu kyllä söisi kaiken, mitä eteen kannetaan ja kavereidenkin ruuat sen lisäksi, mutta kärsisi sen jälkeen ähkystä ja/tai ummetuksesta ja voisi vuorokauden verran huonosti. Ensimmäiset pari viikkoa minä systemaattisesti liikaruokin otusparkaa kun en osannut sopeutua, ja ahne penturiepu oli alvariinsa kipeä. Sitten aloin pikkuhiljaa hoksata, miten toimia, ja ruokapuoli alkoi pelata siinä mielessä, että ähkyjä tuli harvemmin.
Hyp-Hyp ja lelu
Muu porukka otti pelottoman ja sosiaalisen pienen kissan tottuneeseen tapaan vastaan, ja elämä alkoi soljumaan aika kivasti. Ennen Juhannusta pyörähdettiin kissien kanssa Hankasalmella Kes-Kisissä. Olin vähällä perua koko reissun, sillä tunnen jotenkin vieraantuneeni koko hommasta, mutta lähdin kuitenkin hakemaan Nuudelille lauantailta sertin. Kylläpä olikin päivä! Mörkö oli vaihteeksi taas karmivan laiha ja surullinen näky tuomarinsa mielestä, mutta ekaa kertaa ikinä se oli myös hopea. Siis HOPEA! Mirka esitti kasvattinsa koska tahtoi, ja taisinpa muutenkin olla veteraanien kanssa arvosteluissa silloin, ja kyllä mulla naama venähti kun kuulin tuomarin terveiset. Että semmoista. Nuudeli sen sijaan sai Minna Kroghilta aivan huippuarvostelut ja sai sertinsä, lisäksi se oli Tuomarin Paraskin, ihan huippua! Oi taas veti veteraaneissa pisimmän korren, ja voitti ensin Nuudelin, joka Veikko Saarelan mielestä oli ikäistään nuorekkaamman oloinen (miten ikäloppu 7-vuotias kissa muka voi edes olla? Keski-ikäisiä otuksia!), ja pitkän arpomisen jälkeen voitti ilmeen mitalla myös Nasun. Aika ylpeä olen. Paneelissa Nuukku uusi Isrokin tempauksen, ja voitti Santun! Molemmat CornFlakesit siis lauantaina Kes-Kisissä BIS! <3 Fiksu Mörkötin
Koko lauantaipäivän arvoin, tulisko sunnuntaina ollenkaan kun vain Mörkö oli menossa laatuarvosteluun ja Murot pelkkiin vetskuihin. Aloin sitten lopulta ynnäilemään leimakorttien leimoja ja totesin, että BIS-ruusukkeet palauttamalla saisin kortin täyteen. Lisäksi minulle ehdotetttiin että ottaisin Hyypiön mukaan turistiksi, mikä oli oikeasti hyvä idea. Hyypiön TICA-paperit eivät olleet Kes-Kisiin mennessä vieläkään minulla, joten oli ilmeistä, ettei se ehtisi pentu-tai nuorten luokkaan. Saisi hieman harjoitusta turistireissulla kuitenkin. Niinpä pakkasin kissit matkaan myös sunnuntaina kera yhden ylimääräisen.
Nuu-Nuu
Sunnuntain näyttelytulokset olivat laihat: Murot hävisivät vetskuissa, mutta Minna Krogh kirjoitti Nuukulle taas aivan ihanat arvostelut, ja valitessaan Nasun sanoi minulle: "kyllähän sinä tiedät miten paljon minä siitä mustasta tykkään!" . Tiedän toki! <3 Mörkö sai Saarelalta hyvät arvostelut ja venyi helvetin pitkän arpomisen ja shown jälkeen TP:ksi asti, mutta paneelissa tuli odotetusti turpaan Dumbalta. Taisteli sentään tasapeliin saakka, mikä tuli yllärinä sekin. Hyypiö sen sijaan oli päivän sankari. Minikissa oli peloton ja reipas, ja kulki sylistä syliin kuin vanha konkari. Häkissä oleminen otti välillä päähän, kun tylsäähän se on. Kovasti ihmiset ihmettelivät sen kokoa, ja kieltämättä hämmästyin itsekin nähdessäni näyttelyssä Hyypiötä isompia pentuja, jotka olivat kuitenkin sitä nuorempia. Pääsin vilauttamaan Hyypiötä Mira Fonsenille, joka totesi että tyypissä löytyy mutta onpas kovasti pieni! Alkoi jo hieman huolestuttaa tuo Hyypiön koko, kai se tosiaan sitten on pieni kun kaikki niin sanovat? Jotenkin sitä oli kotona sitä katsellessaan ollut ihan sokea sille seikalle, että se on pieni, etenkin kun syömisen kanssa ei ollut ongemia. Näyttelyssä kotiutuessa totesin, että seuraavana päivänä olisi eläinlääkärireissun paikka. Marsu oli kastroitu näyttelyä edeltävällä viikolla, kun Suprelorin-sirun vaikutus oli kymmenen kuukauden jälkeen hiipunut siihen pisteeseen, että merkkaaminen taas alkoi. Toiminnan heikkenemisen oli saattanut nähdä jo kuukautta aiemmin, kun Marsu alkoi enenevissä määrin haastaa riitaa Nuudelin kanssa. Marsun pallit siis lensivät roskikseen. Näyttelystä kotiutuessa kuitenkin oli selvää, etä kissalle olisi syytä noutaa antibioottikuuri. Sen pussukat olivat turvoksissa ja toinen tihkui mätää, tulehtuneet siis. Marsu itse ei kylläkään tuntunut huomaavan, ja vauhdikkain ottein testasi sunnuntai-iltana näyttelyreissusta tuodut uudet lelut. Maanantaina lääkäriin mennessä nappasin Hyypiön mukaan. Tarkoituksena oli punnita se lääkärillä, sillä omat vaakasysteemini eivät olleet sopivia eläväisen hyttysen punnitsemiseen. Punnitustulos oli järkky: Hyttynen painoi vähemmän kuin meille tullessaan! Marsun pallit putsattiin ja se sai ab-piikin. Eläinlääkäri ystävällisesti tutki myös Hyypiön, vaikka sille ei ollut aikaakaan. Totesi että kissa ei ole laiha, eikä siitä löydy ulkoista vikaa. Painoahan sille kuitenkin pitää saada. Kerta ruoka maistuu mutta painossa ei tapahdu mitään, ruokavalio ei ole sopiva. Hyypiön ruokavalio vaihdettiinkin välittömästi. Se saa nyt erikoisruokia: herkkävatsaisen ja toipilaan eväitä, broilerin ja possun jauhelihaa sekä seitiä. Helposti sulavia, energiapitoisia ruokia. Pieniä annoksia usein. Uutta ruokavaliota on noudatettu kaksi viikkoa, ja näyttää siltä, että Hyypiö on ottanut kasvuspurtin jo tässä ajassa! Ilmeisesti se pystyy sitä evästä jo hyödyntämäänkin. Tarkoitus on käydä ensi viikolla taas eläinlääkärillä punnitsemassa se niin tiedetään, nouseeko paino oikesti. Pojat pesupuuhissa
Hyypiö putsaa Oita
Hyypiön TICA-paperit tupsahtivat lopultakin postilaatikkoon viikko sitten. Tällä hetkellä pohdin, rekisteröinkö sitä Kissaliittoon ollenkaan. Jotenkin tuo näyttelyharrastus ei minua jaksa tällä hetkellä kiinnostaa. Pidänkin näyttelytaukoa loppuvuoteen asti. Marraskuussa lähdetään ticailemaan, ja joulukuussa toivottavasti saadaan Nuudelista Supreme Premior. Tällä hetkellä on ihanaa vain olla kotona ja nauttia kissoistaan. Hyypiö on elävöittänyt Laumaa ihastuttavasti. Se on valtavan reipas ja sosiaalinen, ja sillä riittää pokka mihin vain. Se rakastaa ihmisiä, mutta ihan erityisesti minua. Se on olkapäälläratsastaja, paidanallanukkuja, tissinvälikissa. Hyypiö on itse kauhean vakava pentu, ja elämä on täynnä haasteita ja pettymyksiä, kun ei aina saa tahtoaan läpi tai pääse sinne mihin haluaa. Pettymystä kailotetaan suureen ääneen. Hyypiö puhuu enemmän kuin itämaiseni. Sillä on paljon asiaa, joka huudetaan. Ei miu´uta sievästi keskustelusävyyn, vaan huudetaan. Vakava nuorimies on ihan järkyttävän hauska elukka. Oikea hyvänmielen kissa, ei sitä voi katsoa suu mutrussa! Kyllä se on ihan selvää, ettei Hyttynen jää rotunsa ainoaksi edustajaksi!
Hyypiön Paha Silmä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)