Lauma ja blogi ovat viettäneet luvattoman pitkään hiljaiseloa. Arki on ollut arkea, eikä mitään hämmästyttävää ole tapahtunut. En edes aikonut kirjoittaa mitään ennen kuin jotain arjesta poikkeavaa tapahtuisi, eli seuraava postaus olisi mennyt kesänäyttelykauden alkuun. Minua kuitenkin potkittiin persiille sen varran voimallisesti, että olihan se istuttava kirjoittamaan.
Helmikuun jälkeen en ole näyttelyissä käynyt, eivätkä ole kissatkaan. Paitsi Mörkö-Keiju. Tarkoitushan oli lähteä Mörön ja Mystin kanssa toukokuussa Tallinnaan. Ilmot laitoin ja matkat varasin. Sitten alkoi säätäminen aikataulujen kanssa ja homma meni niin vaikeaksi että päätin perua koko reissun. Mirka lupasi kuitenkin ottaa Mörkö-Keijun mukaansa ja hyvä niin, sillä ilman Tallinnan sertejä ei päästäisi yhteenkään kesänäyttelyyn.
Niinpä Mörkö sitten eräänä perjantaiaamuna lähti maailmalle, ja minä jäin kotiin. Tulospalvelu toimi laiskahkosti, mutta tärkeimmät tiedot sentään Varkauteen asti pääsivät, että kissa on sertinsä saanut. Kotona oli ihmeellisen rauhallista. Mörkö on aina joka paikassa (yhtä aikaa) ja touhuaa taukoamatta, joten sen poissaolo toi omituisen rauhan taloon. Aivan kuin koko porukka olisi yhtä-äkkiä saanut rauhoittavia! Minulle ei yhden puuttuminen oikein meinannut mennä jakeluun, joten mätin iloisesti ruokaa viiteen kuppiin koko viikonlopun ja ihmettelin aina tovin että eikö sille yhdelle kupille muka tulekaan ketään, ennen kuin muistin että ai niin...
Sunnuntaiyönä matkalainen sitten kotiutui. Mukanaan se toi pari pokaalia (niitä perinteisiä Felixin jäätelökipon mallisia) että oli vissiin jotain voittanutkin. Mörkö oli muistanut käydä paluumatkalla laivan mehukaupassakin ja tuonut minulle laatikollisen siideriä. Mikä kiltti kissa!
Rauha talossa päättyi sillä sekunnilla, kun maailmanvalloittaja astui boksistaan ulos. Koko viikonlopu aikana patoutunut energia purettin siltä seisomalta riehumalla siinä aamuyöstä kaksi tuntia putkeen. Siis Mörkö riehui, muut vetäytyivät rauhallisiin nurkkauksiin ja katselivat kiusaantuneina rauhanhäiritsijää.
Sittemmin meno on palautunut normaalin häsläykselliseksi, ja on hyvä pohtia tulevia menoja. Minun kesänäyttelykauteni alkaa Kes-Kisissä kera Mystin ja Mörkö-Keijun. Siitä jatketaan Isrokkiin tyttöporukalla, mukana siis Mörkö ja Oi. Minun näyttelykesäni päättyy perinteisesti Porokiin Mörön ja Mystin kanssa, mutta Mörkö-Keiju jatkaa vielä. Se suuntaa Mirkan kanssa ensin Urkiin, ja sitten uudelleen Tallinnaan. Sille reissulle pääsee sitten Mystikin, niin saadaan siitäkin aikanaan se Supreme.
Mutta tämmöistä täällä. Onko nti Vanhanen tyytyväinen?
torstai 27. toukokuuta 2010
sunnuntai 14. helmikuuta 2010
Ystävällinen näyttelypäivä
Ystävänpäivää kaikille!
Jo perinteeksi muodostunut Kes-Kisin talvinäyttel on onnellisesti takanapäin, ja mukava viikonloppu tämä on ollutkin. Lauantaina olin liikkeellä ihan yksinäni ja nelosväki loisti näyttelyssä poissaolollaan - kissoja oli vain 9! Niistä kuitenkin löytyi Mörölle ja Mystille kovat vastukset, jotka löivätkin omat kissani oikeutetusti. Mörön voitti hieno ruskeanaamio Kelmikerhon Oikea Prinsessa, jonka hitusen isompia silmiä Marie Rihova piti parempana Mörön suht. pieniin ja syvällä oleviin verrattuna. Tuomari sanio Mörön olevan pikkuisen tyypikkäämpi, mutta pienet silmät olivat selvästi hänelle hyi hyi. Pienet silmät tuntuvatkin olevan Mörön kompastuskivi pitkän turkin ohella, pienistä silmistä eivät suinkaan kaikki tuomarit tykkää kuten nähty on. Oikea Prinsessa kävi kauniine sinisilmineen pokkaamassa KP-pystin.
Mystillä oli puolestaan vielä valtaisempi vastus, WW08 Nova Star Twix. Ei liene mikään yllätys, että se upea ruskeanaamio voitti nurisevan Mystin ongelmitta, joskin tuomarin mukaan vain profiililtaan. Tämä kuulosti minusta ihan älyttömältä, sillä Twix on maailmanvoittajatittelinsä ansainnut ja ihan joka osa-alueella Mystiä tyypikkäämpi. Soimme siis voitot ilmielin ruskeanaamioduolle!
Minun kissojeni vuoro loistaa koitti sitten sunnuntaina, Ystävänpäivänä. Tuomarina toimi herra Kiisseli, eli M. Edström, joka ei löytänyt kissoistani sellaisia vikoja jotka olisivat minulle uutta tietoa. Mitä nyt väitti Mörön otsaa arvostelusetelissä vähän litteäksi, mitä se ei kylläkään ole (ainoana Laumassa :D ). TP-valinnassa ei taaskaan ollut montaa vastusta, molemmilla vain yksi, mutta kisa oli sitäkin tiukempi Kiisselin löytäessä paljon hyvää kaikista kissoista.
Mörkö-Keijun vastus oli kaunis sinitäplälady Santuzzan Briljante, asetelma siis oli keskenkasvuinen teinix vastaan aikuinen nainen, joka vieläpä oli oikein kaunis. Mystiä vastassa taas oli piiiiitkä ja elegantti lilatäplä Desmodus Lilac Wagner, jonka arvelin voittavan jo puhtaasti luonteellaan Mystin juttujen ollessa painokelvotonta tekstiä. Kiisseli mietti hyvän tovin, missä välissä Mörkö kyllästyi ja olisi mieluusti lähtenyt tutkimaan paikkoja, ja Mysti menetti hermonsa ja olisi mieluusti lähtenyt kotiin. Lopulta voittajiksi nimettiin Mörkö ja Mysti, molemmat ilmeen perusteella. Mörön (jostain ihmeen syystä kirjoitin ensin että Oin) voiton toivat tällä kertaa ne pienet silmät, sillä vaikka ne olivat Edströminkin mielestä vähän turhan syvällä, piti tuomari sitä kuitenkin parempana kilpailijan avonaisiin verrattuna. Mysti taas oli erinomaisen vittumaisen näköinen koska sitä ihan tosissaan otti päähän se valinta.
Kumpikin kävi kilpailun puutteessa pokkaamassa KP:n ja putsasivat pöydän neloskategorian kastraattien osalta. Hyvä otukset!! ♥
Tuli viikonloppuna myös rakastuttua pariin otteeseen. Lauantaina sydämeni vei ihana punanaamiobalineesi Mummeli Twixinho Jesse, jonka olisin halunnut napata kainaloon ja juosta kiireesti pakoon. Sunnuntaina taas menetin sydämeni ihan ylisöpölle mustalle Napita-pennulle, joka julmasti asusti melkein meidän vieressämme ja oli ihan luvattoman hurmaava. Mustissa vain on sitä jotakin!
Kotiin selvittiin turvallisesti ja hyvillä mielin, joskin väsyneinä. Nyt saadaan huilata hyvä tovi, sillä seuraava näyttelmme on vasta toukokuussa kun suuntaamme Tallinnaan. Sitä odotellessa!
Jo perinteeksi muodostunut Kes-Kisin talvinäyttel on onnellisesti takanapäin, ja mukava viikonloppu tämä on ollutkin. Lauantaina olin liikkeellä ihan yksinäni ja nelosväki loisti näyttelyssä poissaolollaan - kissoja oli vain 9! Niistä kuitenkin löytyi Mörölle ja Mystille kovat vastukset, jotka löivätkin omat kissani oikeutetusti. Mörön voitti hieno ruskeanaamio Kelmikerhon Oikea Prinsessa, jonka hitusen isompia silmiä Marie Rihova piti parempana Mörön suht. pieniin ja syvällä oleviin verrattuna. Tuomari sanio Mörön olevan pikkuisen tyypikkäämpi, mutta pienet silmät olivat selvästi hänelle hyi hyi. Pienet silmät tuntuvatkin olevan Mörön kompastuskivi pitkän turkin ohella, pienistä silmistä eivät suinkaan kaikki tuomarit tykkää kuten nähty on. Oikea Prinsessa kävi kauniine sinisilmineen pokkaamassa KP-pystin.
Mystillä oli puolestaan vielä valtaisempi vastus, WW08 Nova Star Twix. Ei liene mikään yllätys, että se upea ruskeanaamio voitti nurisevan Mystin ongelmitta, joskin tuomarin mukaan vain profiililtaan. Tämä kuulosti minusta ihan älyttömältä, sillä Twix on maailmanvoittajatittelinsä ansainnut ja ihan joka osa-alueella Mystiä tyypikkäämpi. Soimme siis voitot ilmielin ruskeanaamioduolle!
Minun kissojeni vuoro loistaa koitti sitten sunnuntaina, Ystävänpäivänä. Tuomarina toimi herra Kiisseli, eli M. Edström, joka ei löytänyt kissoistani sellaisia vikoja jotka olisivat minulle uutta tietoa. Mitä nyt väitti Mörön otsaa arvostelusetelissä vähän litteäksi, mitä se ei kylläkään ole (ainoana Laumassa :D ). TP-valinnassa ei taaskaan ollut montaa vastusta, molemmilla vain yksi, mutta kisa oli sitäkin tiukempi Kiisselin löytäessä paljon hyvää kaikista kissoista.
Mörkö-Keijun vastus oli kaunis sinitäplälady Santuzzan Briljante, asetelma siis oli keskenkasvuinen teinix vastaan aikuinen nainen, joka vieläpä oli oikein kaunis. Mystiä vastassa taas oli piiiiitkä ja elegantti lilatäplä Desmodus Lilac Wagner, jonka arvelin voittavan jo puhtaasti luonteellaan Mystin juttujen ollessa painokelvotonta tekstiä. Kiisseli mietti hyvän tovin, missä välissä Mörkö kyllästyi ja olisi mieluusti lähtenyt tutkimaan paikkoja, ja Mysti menetti hermonsa ja olisi mieluusti lähtenyt kotiin. Lopulta voittajiksi nimettiin Mörkö ja Mysti, molemmat ilmeen perusteella. Mörön (jostain ihmeen syystä kirjoitin ensin että Oin) voiton toivat tällä kertaa ne pienet silmät, sillä vaikka ne olivat Edströminkin mielestä vähän turhan syvällä, piti tuomari sitä kuitenkin parempana kilpailijan avonaisiin verrattuna. Mysti taas oli erinomaisen vittumaisen näköinen koska sitä ihan tosissaan otti päähän se valinta.
Kumpikin kävi kilpailun puutteessa pokkaamassa KP:n ja putsasivat pöydän neloskategorian kastraattien osalta. Hyvä otukset!! ♥
Tuli viikonloppuna myös rakastuttua pariin otteeseen. Lauantaina sydämeni vei ihana punanaamiobalineesi Mummeli Twixinho Jesse, jonka olisin halunnut napata kainaloon ja juosta kiireesti pakoon. Sunnuntaina taas menetin sydämeni ihan ylisöpölle mustalle Napita-pennulle, joka julmasti asusti melkein meidän vieressämme ja oli ihan luvattoman hurmaava. Mustissa vain on sitä jotakin!
Kotiin selvittiin turvallisesti ja hyvillä mielin, joskin väsyneinä. Nyt saadaan huilata hyvä tovi, sillä seuraava näyttelmme on vasta toukokuussa kun suuntaamme Tallinnaan. Sitä odotellessa!
lauantai 23. tammikuuta 2010
Itämainen osallistuu
Ompelimme tässä yksi päivä kaverin kanssa koirien kaulapantoja, kun netistä löytyi helpot ohjeet ja sattui olemaan luppoaikaa. Kuten kaikki neloskategorian kissojen ystävät tietävät, on itämainen lyhytkarva rotu, joka mielellään osallistuu kodin puuhiin.
Ompelupuuhat olivat poikien mielestä liian tyttömäisiä hommia. Neitikissa Oi sen sijaan viehättyi ompelukoneesta suuresti, ja avusti mielellään ompelussa.
"Kohta on valmista, nyt vaan ompele se sauma loppuun asti suoraan!"
Omelutyön tuloksena sain aikaiseksi nämä kaksi pantaa. Kauniinpaakin jälkeä on nähty, joskaan ei minun tekemänäni. Olen silti lopputulokseen tyytyväinen, ja aion pantoja koirallani käyttää, häpeän uhallakin.
Kissat tulevat koiran kanssa juttuun ihan jees. Mörkö-Keiju on Rotan paras leikkikaveri, kuten kuvista näkyy:
Muut kissat eivät koirasta juuri välitä. Ne antavat sen olla rauhassa niin kauan kun se antaa niiden olla rauhassa. Nuudeli ja Oi suhtautuvat pikkukoiraan nuivimmin. Etenkin Nuudeli risoo, kun se joutuu kilpailemaan miehen suosiosta koiran kanssa:
Pakkaspäiviä meillä vieteään aika pitkälti näin:
Puu täynnä idiootteja
Rotta lämmittelee
Ompelupuuhat olivat poikien mielestä liian tyttömäisiä hommia. Neitikissa Oi sen sijaan viehättyi ompelukoneesta suuresti, ja avusti mielellään ompelussa.
"Kohta on valmista, nyt vaan ompele se sauma loppuun asti suoraan!"
Omelutyön tuloksena sain aikaiseksi nämä kaksi pantaa. Kauniinpaakin jälkeä on nähty, joskaan ei minun tekemänäni. Olen silti lopputulokseen tyytyväinen, ja aion pantoja koirallani käyttää, häpeän uhallakin.
Kissat tulevat koiran kanssa juttuun ihan jees. Mörkö-Keiju on Rotan paras leikkikaveri, kuten kuvista näkyy:
Muut kissat eivät koirasta juuri välitä. Ne antavat sen olla rauhassa niin kauan kun se antaa niiden olla rauhassa. Nuudeli ja Oi suhtautuvat pikkukoiraan nuivimmin. Etenkin Nuudeli risoo, kun se joutuu kilpailemaan miehen suosiosta koiran kanssa:
Pakkaspäiviä meillä vieteään aika pitkälti näin:
Puu täynnä idiootteja
Rotta lämmittelee
maanantai 11. tammikuuta 2010
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan
InCat sai kuin saikin aikaiseksi muistaa parin vuoden takaisia Vuoden Kissojaan, ja niinpä meillekin postitettiin diplomi, joka saapuin tänään.
Saanko esitellä Kastraatti 2008 Kategoria IV FIN*CornFlakes Gimme Shelter, OSH a 24 eli Oi! Tittelihän tuossa on väärä, diplomin allekirjoitushetkellähän Oi oli jo hyvän aikaan ollut SP, mutta mitä pienistä.:)
kuva: Markus Wikström
Ja tässä vielä samassa kisassa upeasti kakkoseksi tullut Velho, SP FIN*Windstar Just Lose It, SIA w 67
kuva: Markus Wikström
Olen melkoisen ylpeä pienistäni! (ja kyllä, Velho on ikuisesti "mun pieni" vaikka muualla asuukin ♥)
Saanko esitellä Kastraatti 2008 Kategoria IV FIN*CornFlakes Gimme Shelter, OSH a 24 eli Oi! Tittelihän tuossa on väärä, diplomin allekirjoitushetkellähän Oi oli jo hyvän aikaan ollut SP, mutta mitä pienistä.:)
kuva: Markus Wikström
Ja tässä vielä samassa kisassa upeasti kakkoseksi tullut Velho, SP FIN*Windstar Just Lose It, SIA w 67
kuva: Markus Wikström
Olen melkoisen ylpeä pienistäni! (ja kyllä, Velho on ikuisesti "mun pieni" vaikka muualla asuukin ♥)
maanantai 21. joulukuuta 2009
Jouluja!
Joulunodotus on meillä mennyt sairastellessa. Ensin Lauman tuorein jäsen, kääpiöpinseri Rotta, sai pissatulehduksen, ja eilen Lisko satutti silmänsä. Rotan lääkekuuri onneksi puree jo hienosti, ja Liskollekin on lääkettä, joten eiköhän otukset armaat näillä paranneta!
Haluan kiittää kaikkia kavereita ja tuttuja hienosta vuodesta! Näyttelyissä on aina mahtavaa nähdä tuttuja naamoja, ja se sosiaalinen puoli tässä harrastuksessa voittaa mennen tullen sen viisiminuuttisen, joka kissan kanssa käydään tuomarin luona pönöttämässä. Ensi vuonna on tarkoitus ravata näytelmissä ihan entiseen malliin, joten nähdään siellä siis! Kes-Kisistä alkaa meidän näyttelyvuosi!
Hanne ja Lauma haluavat toivottaa kaikille oikein lämpöistä joulua ja onnellista uutta vuotta 2010!
Hienon kortin räätälöi Mirka, kun itse olen ihan väpelö tuommoisia tekemään. Mirkalle iso kiitos tuosta!
Haluan kiittää kaikkia kavereita ja tuttuja hienosta vuodesta! Näyttelyissä on aina mahtavaa nähdä tuttuja naamoja, ja se sosiaalinen puoli tässä harrastuksessa voittaa mennen tullen sen viisiminuuttisen, joka kissan kanssa käydään tuomarin luona pönöttämässä. Ensi vuonna on tarkoitus ravata näytelmissä ihan entiseen malliin, joten nähdään siellä siis! Kes-Kisistä alkaa meidän näyttelyvuosi!
Hanne ja Lauma haluavat toivottaa kaikille oikein lämpöistä joulua ja onnellista uutta vuotta 2010!
Hienon kortin räätälöi Mirka, kun itse olen ihan väpelö tuommoisia tekemään. Mirkalle iso kiitos tuosta!
sunnuntai 13. joulukuuta 2009
Voittaja-fiilis!
Laihian reissu suoritettu turvallisesti, wuhuu! Pakko kyllä sanoa heti ensimmäisinä, että Ei Enää Ikinä! Kyse ei ole niinkään niistä kilometreistä, vaikka niitäkin riittää, kuin reitistä itsestään. Ei vaan jaksa enää yhtään kertaa ajaa sinne.
Mutta tämänkertainen reissu meni hyvin, vaikkei porukastamme kukaan saanut nukuttua (paitsi Kaitsu siellä näyttelypaikalla). Kofeiinitableteilla ja kahvilla kumminkin selvittiin kunnialla kotiinkin asti.
Voittaja-näyttely jostain syystä jännitti minua aivan järjettömästi, mikä näkyi ihan jatkuvana vessassa ramppaamisena. Homma meni ihan älyttömäksi! :D Väsyneenä meno oli levotonta muutenkin, mutta mitä sitten, kun hauskaa kumminkin oli. Tytöt käyttäytyivät assarikantoisessakin näyttelyssä loistavasti, molemmat jopa venyivät ja olivat muutenkin nätisti. Kumpikin oli oman tuomarinsa ainoa kastraattinaaras, ja niinpä ne päätyivät paneeliin kisaamaan toisiaan vastaan. Tämä ei suinkaan ollut mikään itsestäänselvyys etenkään Oin tuomarin kohdalla, joka mm. jätti nominoimatta Oita tyypikkäämmät kastraattipojat kokonaan. En käsitä miksi Oi sinne paneeliin sitten pääsi kumminkin, mutta olen todella iloinen että pääsi.
Keskenkasvuisesta Mörkö-Keijusta sitten leivottin Voittaja 2009, joka kyllä lämmittää riviharrastajan sydäntä, mutta naurattaa myös. Mörkö on ihan kakara! :D Titteliä suurempi onni kumminkin oli kissanpissa: molemmat tytöt nimittäin pidättelivät ihan viimeiseen asti ja suostuivat käymään hiekkiksellä vasta siinä vaiheessa kun minä melkein itku silmässä anelin niitä siihen etteivät ihan räjähtäisi! Kyllä voi ihminen olla pienestä onnellinen! Molemmat matkustivat kotiin rauhallisina ja hiljaa, taatusti rentoutti niiden oloa lopulta päästä pissalle pitkän pidättelyn päätteeksi!
Nyt laumassa eletään jännittäviä hetkiä, sillä porukkaan liittyi tänään koira. Kissoja tulokas ei kiinnosta juuri ollenkaan, joten talossa on ainakin toistaiseksi rauha.
Ulkona on lopultakin talvi, kotona rauha ja minulla univelan lisäksi hyvä mieli. Takana on kerrassaan loistava näyttelyvuosi. Tästä on hyvä helmikuun Kes-Kisissä taas jatkaa, siihen asti huilataan.
Mutta tämänkertainen reissu meni hyvin, vaikkei porukastamme kukaan saanut nukuttua (paitsi Kaitsu siellä näyttelypaikalla). Kofeiinitableteilla ja kahvilla kumminkin selvittiin kunnialla kotiinkin asti.
Voittaja-näyttely jostain syystä jännitti minua aivan järjettömästi, mikä näkyi ihan jatkuvana vessassa ramppaamisena. Homma meni ihan älyttömäksi! :D Väsyneenä meno oli levotonta muutenkin, mutta mitä sitten, kun hauskaa kumminkin oli. Tytöt käyttäytyivät assarikantoisessakin näyttelyssä loistavasti, molemmat jopa venyivät ja olivat muutenkin nätisti. Kumpikin oli oman tuomarinsa ainoa kastraattinaaras, ja niinpä ne päätyivät paneeliin kisaamaan toisiaan vastaan. Tämä ei suinkaan ollut mikään itsestäänselvyys etenkään Oin tuomarin kohdalla, joka mm. jätti nominoimatta Oita tyypikkäämmät kastraattipojat kokonaan. En käsitä miksi Oi sinne paneeliin sitten pääsi kumminkin, mutta olen todella iloinen että pääsi.
Keskenkasvuisesta Mörkö-Keijusta sitten leivottin Voittaja 2009, joka kyllä lämmittää riviharrastajan sydäntä, mutta naurattaa myös. Mörkö on ihan kakara! :D Titteliä suurempi onni kumminkin oli kissanpissa: molemmat tytöt nimittäin pidättelivät ihan viimeiseen asti ja suostuivat käymään hiekkiksellä vasta siinä vaiheessa kun minä melkein itku silmässä anelin niitä siihen etteivät ihan räjähtäisi! Kyllä voi ihminen olla pienestä onnellinen! Molemmat matkustivat kotiin rauhallisina ja hiljaa, taatusti rentoutti niiden oloa lopulta päästä pissalle pitkän pidättelyn päätteeksi!
Nyt laumassa eletään jännittäviä hetkiä, sillä porukkaan liittyi tänään koira. Kissoja tulokas ei kiinnosta juuri ollenkaan, joten talossa on ainakin toistaiseksi rauha.
Ulkona on lopultakin talvi, kotona rauha ja minulla univelan lisäksi hyvä mieli. Takana on kerrassaan loistava näyttelyvuosi. Tästä on hyvä helmikuun Kes-Kisissä taas jatkaa, siihen asti huilataan.
sunnuntai 15. marraskuuta 2009
Ilon ja surun hetkiä
Tämä viikonloppu on ollut yhtä tunnemyrskyä. Tytöt pärjäsivät Isrokissa loistavasti ollen vuoropäivinä Kategorian Parhaat, ja Mystikin ylsi lauantaina parhaaksi siitosurokseksi. Oi ja Velho saivat kumpikin viimeiset CAPSinsa ja valmistuivat Supreme Premiereiksi, ja Mysti puolestaan siirtyi luokkaan neljä Mörkö-Keijun vasta availlessaan sertitiliään kympissä. Näyttelyssä sai siis kokea riemun hetkiä sekä omien että muiden kissojen pärjätessä. Lauantaina Mystin jälkikasvusta Misti-tytär oli TP ja Kölli-poika peräti KPA, joten Mysti voi olla lapsistaan ylpeä! Sunnuntaina Mörkö-Keijun veli Leo oli voitokas, kuten myös Mirkan hieno sininen Santtu, jonka sain itse esittää. Ja voi taivas että voi kolli olla kiltti mussukka! Aivan mahdottoman suloinen poika se Santtu! ♥
Surun hetki koitti sunnuntaina näyttelyn jälkeen. Surullisena kerron, että Velho ei asu enää täällä. Se muutti kaverin luokse viettämään elämää ilman pelkoa.
Syy Velhon muuttoon ovat Oi ja Nuudeli. Vuoden ajan ne sitä kiusasivat jatkuvasti, niin että Velho lopulta eli jatkuvassa pelossa. Mistä kiusaaminen alkoi, kukaan ei tiedä. Ehkä Velho joutui kiusatuksi vain siksi, että se oli lauman ainoa, joka antoi sen tapahtua. Velho nimittäin ei tappele, ei pane vastaan. Se väisti ja pakeni, mikä puolestaan provosoi kiusaajia entistä enemmän. Lopulta tilanne oli se, että Velho ei leikkinyt, eikä liikkunut. Se asui keittiön pöydän alla ja kylppärissä piilossa kiusaajiltaan, ja harvoin liikuskeli asunnossa. Silloinkin kun se liikkui, se teki sen arasti seinänvieriä luikkien, mikä aiheutti välittömästi hyökkäyksen kiusaajien taholta.
Muuttopäätös oli raskas tehdä. En kuitenkaan keksinyt muutakaan. Kokeilin homeopatiaa, luontaistuotteita, eristystä, kiusaajien suihkurangaistuksia...mikään ei auttanut pitkään, ja kiusaamisen palatessa se palasi aina kahta kauheampana. Lopulta tajusin ettei Velho ole enää kuukausiin ollut onnellinen kissa, vaan se oli pelkkä varjo siitä huolettomasta ja iloisesta kissasta joka se oikeasti on. En halunnut luopua siitä, omasta Velhostani, mutta oli epäreilua pitää se täällä elämässä pelossa vain siksi etten itse kestä ajatusta luopumisesta.
Onneksi kaveri tuli apuun, ja Velho pääsi tänään uuteen, ihanan kotiin. Velho asteli uuden omistajansa boxiin iloisena ja luottavaisena, ja tiedän että siitä tulee onnellinen. Minulle se hetki oli elämäni vaikein, eikä itkulle kerran alettuaan ole tullut loppua. Itseäni minä suren ja omaa menetystäni, en kissaa. Velholla on nyt kaikki hyvin.
Ilokseni Velho ei asu kaukana, ja pääsen sitä helposti katsomaan. Näyttelyissäkin se vielä nähdään. Niinpä Velho ei poistu elämästäni, eikä se voisikaan. Se tulee aina olemaan minun Velhoni.
Onnellista elämää, rakas pieni. Sen sinä ansaitset!
Surun hetki koitti sunnuntaina näyttelyn jälkeen. Surullisena kerron, että Velho ei asu enää täällä. Se muutti kaverin luokse viettämään elämää ilman pelkoa.
Syy Velhon muuttoon ovat Oi ja Nuudeli. Vuoden ajan ne sitä kiusasivat jatkuvasti, niin että Velho lopulta eli jatkuvassa pelossa. Mistä kiusaaminen alkoi, kukaan ei tiedä. Ehkä Velho joutui kiusatuksi vain siksi, että se oli lauman ainoa, joka antoi sen tapahtua. Velho nimittäin ei tappele, ei pane vastaan. Se väisti ja pakeni, mikä puolestaan provosoi kiusaajia entistä enemmän. Lopulta tilanne oli se, että Velho ei leikkinyt, eikä liikkunut. Se asui keittiön pöydän alla ja kylppärissä piilossa kiusaajiltaan, ja harvoin liikuskeli asunnossa. Silloinkin kun se liikkui, se teki sen arasti seinänvieriä luikkien, mikä aiheutti välittömästi hyökkäyksen kiusaajien taholta.
Muuttopäätös oli raskas tehdä. En kuitenkaan keksinyt muutakaan. Kokeilin homeopatiaa, luontaistuotteita, eristystä, kiusaajien suihkurangaistuksia...mikään ei auttanut pitkään, ja kiusaamisen palatessa se palasi aina kahta kauheampana. Lopulta tajusin ettei Velho ole enää kuukausiin ollut onnellinen kissa, vaan se oli pelkkä varjo siitä huolettomasta ja iloisesta kissasta joka se oikeasti on. En halunnut luopua siitä, omasta Velhostani, mutta oli epäreilua pitää se täällä elämässä pelossa vain siksi etten itse kestä ajatusta luopumisesta.
Onneksi kaveri tuli apuun, ja Velho pääsi tänään uuteen, ihanan kotiin. Velho asteli uuden omistajansa boxiin iloisena ja luottavaisena, ja tiedän että siitä tulee onnellinen. Minulle se hetki oli elämäni vaikein, eikä itkulle kerran alettuaan ole tullut loppua. Itseäni minä suren ja omaa menetystäni, en kissaa. Velholla on nyt kaikki hyvin.
Ilokseni Velho ei asu kaukana, ja pääsen sitä helposti katsomaan. Näyttelyissäkin se vielä nähdään. Niinpä Velho ei poistu elämästäni, eikä se voisikaan. Se tulee aina olemaan minun Velhoni.
Onnellista elämää, rakas pieni. Sen sinä ansaitset!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
