Laumassa menee hienosti! Prinsessa Mörkö-Keiju on kotiutunut mainiosti ja isojen kanssa tullaan jo juttuun. Välillä yhä suhistaan hieman, mutta pääpiirteissään meno on sopuisaa.
Tavallisen tapaan Velhosta tuli ensimmäisenä Mörkösen kaveri. Talon siamilaisduo nukkuu jo vierekkäin, kuten kuvasta näkyy. Miten ihanaa että meillä on taas toinenkin sinisilmä! ♥
Muista kissoista Mysti on toinen Mörkö-Keijun suosikki. Mysti on henkisesti samalla tasolla kakaran kanssa, ja niillä kahdella on ihan superhauskaa keskenään leikkiessään. Mysti on vielä kaaaaaukana aikuisesta kissasta! Kuvasin eilen kännykällä videon kakaroiden hillumishetkestä, mutten viitsi edes yrittää laittaa sitä blogiin, kun se vaatii näkyäkseen oman soittimensa eikä luultavasti toimisi muutenkaan. Varmaankin voitte kuvitella miltä näyttää, kun 14-viikkoinen ja henkisesti 14-viikkoinen, oikeasti yli vuoden vanha kastraatti laittavat jalalla koreasti sängyssä!
Kesän parvekekausi on korkattu. Toki elukat ovat piipahdelleet läpi talvenkin parvekkeella, mutta juuri nyt lasitettu parveke on parhaillaan: lämmin, muttei liian kuuma. Kesällä parvekkeella on parhaillaan yli 40 astetta lämmintä, eikä siellä silloin jaksa lojua edes itämaiset. Nyt jaksavat, ja kyllä lojuvatkin. Etenkin tummat pojat, Nuudeli ja Mysti, nauttivat auringosta joka solullaan.
Laitan tähän lopuksi vielä pari kuvaa.
Ensin Oi ja Velho poseeraavat:
Mörkö-Keiju evästää poikien kanssa:
Ja kellii leopradipesässä. Ihanaa että joku taas käyttää tuota pesää, se ei ole kelvannut kenellekään tosi pitkään aikaan!
*haukotus*
kui kui
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti