Tikkejä ja paiseita
Ottaen huomioon kissalaumani koon ja aktiviteetin, tosi vähillä haavereilla meillä ollaan menty. Niinpä en ollut elokuussa yhtään varautunut siihen, mitä Mystille tapahtui.
Olin eräänä aamuna juuri lähdössä töihin, kun katselin, että Mystin toinen takajalka näyttää kummalta. Nappasin kissan syliin ja kauhistuin: kissassani on reikä! Sillä oli toisessa takasessa kantapään kohdalla, jalan sisäpuolella 20-centin kolikon kokoinen reikä! Illalla nukkumaan mennessä sitä ei vielä ollut ollut, joten haaverin oli täytynyt sattua yöaikaan. En kuitenkaan ollut kuullut mitään, vaikka yleensä herään yöllä kaikkiin poikkeaviin, kissaperäisiin ääniin. Kello oli puoli kuusi aamulla kun haava löytyi, joten asialle ei voinut tehdä siinä mitään. Eikun töihin vaan, ja heti kellon lyödessä kahdeksan soitto eläinlääkärille. Sain ajan samalle päivälle, ja kiidin Mystin kanssa lääkäriin. Kissiltä taju pois ja tutkimaan. Haava oli kummallinen: kyseessä oli siisti viiltohaava, noin pari senttiä syvä, jossa iskun suunta oli ylhäältä alas. Sisäreidessä! Haava putsattiin, tikattiin ja sidottiin, ja sain kissan kotiin. En keksinyt silloin enkä ole keksinyt vieläkään mihin Mysti jalkansa satutti, haavan paikka ja viillon suunta vain olivat niin perin oudot. Koska aiheuttaja jäi mysteeriksi, voin vain toivoa, ettei yksikään muista kissoista telo samaan paikkaan itseään. Ei kyllä tartteis teloa muuallekaan.
Mystin tikit
Koko valas pönttöineen. Kyllä vain, Mysti on yhä lihava tursas. Helppo laihduttaa eläintä, jonka ainoa tavoite elämässä on maatua.
Joulun tienoilla sattui seuraava eläinlääkäriepisodi, josta en siitäkään saanut ajallaan kirjoitettua, nimittäin Marsun häntä.
Aaton aattona, jo petiin vetäyttyneenä, silittelin rinnalleni könynnyttä Marsua ja kauhu! Löysin sen hännästä patin! Patti oli pieni ja kivikova, ja ensimmäinen ajatukseni oli että hienoa, sillä on knikki! Se siitä näyttelyurasta sitten. Aamulla hiplasin häntää lisää: kyllä, patti on, pikkuinen, kova, keskellä häntää, hännän yläpuolella. Kiva kiitti hei. Onneksi ei ollut kipeä.
Jäin seuraamaan tilannetta, ja kas, patti kasvoi. Kiikutin kissan lääkäriin, joka ensitöikseen kysäisi: "Tätä häntää ei varmaan saa katkaista?" Joku toinen olisi voinut tuosta säikähtääkin, mutta koska tunnen tapauksen, totesin vain että ei kauheen mielellään kun sillä vähän näyttelykäyttöäkin olis. :D Lääkäri räpläsi ja tutkiskeli häntää. Ei ole knikki, luussa ei ole vikaa! Jatko ei kylläkää ollut yhtään lohduttava. Todennäköinen diagnoosi: vamman aiheuttama sidekudoskapseli, ootellaan hetki mitä se tekee, jos ei ala pienetä tai kasvaa, leikataan. Jos menee leikkuuksi niin huonolla tuurilla lyhenee häntä, riippuen patin sisällöstä ja siitä, miten se on kiinnittynyt. Vielä ei voitu täysin sulkea pois myöskään kasvaimen tai mätäpaiseen mahdollisuutta, vaikkei patti etenkään tuohon viimeiseen vaihtoehtoon sillä hetkellä sopinut lainkaan.
Kissa kotiin ja seurantaan. Häntä ei yhäkään haitannut Marsua yhtään, sitä saattoi räpeltää kuinka paljon tahansa, eikä punaista pösilöä närkästyttänyt. Siihen ei siis sattunut, mistä olin koko ajan todella iloinen. Kamalaa jos patti olisi ollut kipeäkin vielä! Vietin paljon aikaa katsellen Marsun menoa. Porukan pitkähäntäisin, rämäpäisin ja vauhdikkain. Mitä jos huonoin mahdollinen tilanne toteutuisi? Entä jos häntä pitäisi katkaista? Näyttelyistä viis, mutta kuinka hyvin pitkähäntäinen marakatti tottuisi siihen, että peräsimestä häviäisi 3/4? Lohduttelin itseäni: se on nuori, ja kissat tottuvat kaikeen, ei Marsulla olisi hätää. Oma sopeutumiseni kestäisi varmasti pitempään.
Tammikuun alussa raahasin koko lauman eräänä maanantaiaamuna rokotuksille, ja samalla todettiin läkärin kanssa että patti on kasvanut, pakko se on operoida. Leikkuuaika varattiin saman viikon torstaille. Vannotin lääkäriä: tee kaikkesi että häntä säästyy!
Raahustin kissoineni kotiin peloissani. Pari päivää enää, ja selviäisi, saisiko Marsu pitää häntänsä! Sitten tapahtui yllätyskäänne. Keskiviikkoiltana näin nukkuvan Marsun hännässä punertavan tahran. Se pattihan vuotaa! Aamulla soitto lääkäriin ja paikanpäälle. Helpotus oli suuri, kun kävi ilmi, että pelottava patti oli kuin olikin pelkkä mätäpaise! Häntä pusattiin huolella (rauhoituksessa, koska Marsu oli totaalisen kypsä häntänsä ronkkimiseen), lääkittiin ja paketoitiin. Kriisi ohi!
Nyt kun elellään helmikuuta, häntä on lähes ennallaan. Haavaan ei kasvanut arpikudosta, ja häntä on taas virheetön. Karvat eivät ole vielä ihan entisellään mutta kasvavat hyvää vauhtia. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis. Mutta kyllä säikäytti! Marsupilami oli onneksi hyvin kiltti ja urhea potilas, Episodin jälkeen päällystimme Deltta-puun uudestaan, koska sen rikkirevityn päällysteen alta pilkottava lauta tikkuineen oli todennäköisin syypää Marsun vaivaan.
Marsu häntineen villapaidassa
Koiruuksia
Naamakirjaa seuraavat tietävätkin: Laumassa on uusi jäsen! Pari viikkoa sitten porukkaan muutti toinen koira, cirneco dell´Etna-rotuinen Rusina. Koiranalku on hyvin reipas, rohkea ja sosiaalinen, ja oli heti ekana iltana kuin kotonaan. Kissatkin ottivat rauhallisesti: "jaa, toit taas yhden" ja kuittasivat homman olankohautuksella. Möröllä meni vuorokauden verran tajuta että kodissa on joku uusi, ja kun sen tajusi, reagoi kuten Marsuunkin aikanaan, eli kulki muristen ympäriinsä ja mätti kaikkia turpaan. Mörkö inhosi Marsua ihan erityisesti hetken. Pari päivää murjotettuaan se sai tais herneensä riviin, ja meno palautui normaaliksi höystettynä koiranpenulla. Koska tämä on yksinomaan kissablogi, ei koiruuksilla ole tässä enemmälti sijaa jatkossakaan, eikä tapaus Rusinastakaan tule tämän kummemin juttua.
Oi ja Rusina ekana iltana
Se on aika hauska
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti