Lauantaille olin ilmoittanut ainoastaan Mörön. Tuomarina oli Jaana Jyrkinen, ja koska Jaana ei pitänyt kiirettä srvostellessaan ainoastaan neloset, saimme odotella kaikessa rauhassa melkein iltapäivään saakka ennen kuin Mörkösen vuoro koitti. Ennen sitä oli mainiosti aikaa vaihtaa kuulumisia ja kierrellä myyntikojuja, ja kyllähän tuota rahoistaan taas eroon pääsi! Itse arvostelu ei antanut aihetta erityiseen hilpeyteen. Jyrkinen listasi kissan viat ja siinähän se sitten olikin. Vikalista oli kovasti tutun kuuloinen ja moneen kertaan kuultu, lukuunottamatta yhtä kommenttia: kissa on liian laiha. Kastraatti, liian laiha? Ja minä kun olen niin iloinnut kissasta, joka ei ole taipuvainen lihomaan manaatiksi (vrt. Mysti) tai ahneuksissaan kehity rikollisneron tasolle ruokaa saadakseen (vrt. Nuudeli). Mutta ei, se on liian laiha, saisi ruokkia enemmän. Ruokkisihan sitä mutta kun kissa ei määräänsä enempää syö...Noh, tulipahan kerrankin kuultua jotain Uutta! :D
Selvää oli, ettei raitanaama tehnyt vaikutusta, enkä siis pahemmin jännitellyt TP-valintaa, johon vastaan tuli upea ja jokseenkin kaiken mahdollisen voittanut Dumba. Dumballehan se TP ansiokkaasti meni, joten loppupäiväksi oli rauha taattu omalle osalleni. Bileet pystyyn siis! Tarjoilupöydäksi näyttelyhäkki, johon näin jälkeenpäin ajatellen olisi voinut hakea välipahvin pöytälevyksi, eikä pöytäliinakaan olisi haitannut, mut hei, olihan mulla serpentiiniä! :D
Buffet oli avoinna koko viikonlopun, ja hyvin naposteltavat ihmisille maistuivatkin. Hyvä niin, se oli tarkotuskin. Kissit saivat lahjaksi paljon leluja ja hienon pinkin viltinkin, kylläpä nyt kelpaa!
Tytöt tutkivat lahjusta
Loppupäivä meni ihan huomaamatta syöden, lukien ja juoruillen. Mirkan varaama hotelli oli pieni mutta mukava, ja ihan naapurista sai hyvää pitsaa. Kissat olivat pitkästä aikaa hotellissa, ja voitte uskoa että niillä oli hauskaa! Oi etenkin antoi uudelle hiirelle kyytiä ihan antaumuksella siihen asti, kunnes otin kameran esiin! :D Mirjamilta saatu huiska oli etenkin trion tyhmempien jäsenten (lue: Mörön ja Marsun) mielestä ihan huikean jännä, ja sitä jahdattiin enemmän innokkaasti kuin älykkäästi, mutta kukin tyylillään niin kauan kuin hauskaa piisaa. Lopulta elikotkin asettuivat unille, ja saimme kaikki neljä hyvät yöunet huolimatta siitä, että Marsu tahtoi aamuneljältä Mörölle hieman kurista ja laulella...
Mörkö huitoo
Sunnuntaissa olikin sitten näyttelymielessä enemmän järkeä, sillä arvostelussa olivat kaikki kolme, ja kaikilla tuomarina Pia Nyman. Siinä missä Jyrkinen antoi listan kissan vioista, Nyman listasi hyvät puolet. Kaikista kolmesta löytyi paljon hyvää, erityisesti Oista, ja Marsu korkkasi seiskaluokan ekalla sertillä. IC-titteli, täältä tullaan! Koko trio myös kutsuttiin TP-valintoihin. Marsua vastassa oli upea siamilaisuros, jota vastaan kolliaisella ei ollut mitään jakoja, mutta mukava oli kuulla valinnassa siitäkin muutava kehaisu vaikka voitto menikin ihan oikeaan osoitteeseen eli simsetille. Tytöt puolestaan olivat toisiaan vastassa. Mörkö voitti paremmalla tyypillään, mutta Pia Nyman sanoi Oilla olevan "päivän kauneimmat silmät"! <3
Kivojen arvosteluiden lisäksi sunnuntaipäivässä oli muutakin huippua, seura nimittäin parani entisestään! Mirka pääsi kuin pääsikin paikalle juhlimaan armaita tytyjään, ja näyttelyyn ilmaantui myös Sara maailman ihanimman (ja pelottavimman) cornarin, Raijan sekä Garikin ja kanelisko-Ljuban kanssa. Vaahtokarkkeja ja muffinseja mutustellessa sokerihumalanhuuruset jutut takasivat nauruterapiaa koko loppupäiväksi siitäkin huolimatta, että Mörkö otti paneelissa turpaansa Umalta niin että karvat pölisivät (Uma vissiin maksoi kalavelkansa siitä kun Mörkö kiri Isrokissa sen edelle paneelissa :D). Niinhän se rasittava peikko silloin aikanaan telkkarissa sanoi: "aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta!" Jep, näinhän se menee, eikä Pirokkiin oltu lähdetty voittamaan vaan juhlimaan, ja se kyllä tehtiin! Niin, ja kyllähän Saran (ja Heidin) Ljuba-Lupukka meni ja voitti, että ei sitä ilman voitonhumua jääty! Onnea tytöille, ja onnea myös Katille Uman tupla-BISsistä viikonloppuna! Ei ole turhia nuo sinun tytöt, ei!
Pirok oli hyvä muistutus minulle siitä, miksi minä näyttelyissä oikein loppujen lopuksi käyn. Aina on ollut hauskaa vaikka kuinka olisi tulosmielessä menty ahterilleen. Sen takaavat samanhenkiset ihmiset ja leikkisä asenne. En minä ainakaan tuolla otsa kurtussa suostu juoksemaan (siitähän tulee ryppyjäkin!), ja pilke silmäkulmassa siellä viipottavat monet muutkin. Hauska harrastus siis, vaikka korkealentoisiksi yltyvät jutut eivät tasoltaan yleensä samaan lentokorkeuteen nousekaan. Yksi kurjuus näyttelyhommissa on: pentukuume on kroonistunut pysyväksi olotilaksi ja leimahtaa oireilemaan joka ikisessä näyttelyssä ja viikoiksi sen jälkeenkin. Kertokaa, löytyykö tautiin parannusta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti