Itämainen osallistuu

Ompelimme tässä yksi päivä kaverin kanssa koirien kaulapantoja, kun netistä löytyi helpot ohjeet ja sattui olemaan luppoaikaa. Kuten kaikki neloskategorian kissojen ystävät tietävät, on itämainen lyhytkarva rotu, joka mielellään osallistuu kodin puuhiin.

Ompelupuuhat olivat poikien mielestä liian tyttömäisiä hommia. Neitikissa Oi sen sijaan viehättyi ompelukoneesta suuresti, ja avusti mielellään ompelussa.

"Kohta on valmista, nyt vaan ompele se sauma loppuun asti suoraan!"


Omelutyön tuloksena sain aikaiseksi nämä kaksi pantaa. Kauniinpaakin jälkeä on nähty, joskaan ei minun tekemänäni. Olen silti lopputulokseen tyytyväinen, ja aion pantoja koirallani käyttää, häpeän uhallakin.



Kissat tulevat koiran kanssa juttuun ihan jees. Mörkö-Keiju on Rotan paras leikkikaveri, kuten kuvista näkyy:





Muut kissat eivät koirasta juuri välitä. Ne antavat sen olla rauhassa niin kauan kun se antaa niiden olla rauhassa. Nuudeli ja Oi suhtautuvat pikkukoiraan nuivimmin. Etenkin Nuudeli risoo, kun se joutuu kilpailemaan miehen suosiosta koiran kanssa:



Pakkaspäiviä meillä vieteään aika pitkälti näin:

Puu täynnä idiootteja


Rotta lämmittelee

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

InCat sai kuin saikin aikaiseksi muistaa parin vuoden takaisia Vuoden Kissojaan, ja niinpä meillekin postitettiin diplomi, joka saapuin tänään.

Saanko esitellä Kastraatti 2008 Kategoria IV FIN*CornFlakes Gimme Shelter, OSH a 24 eli Oi! Tittelihän tuossa on väärä, diplomin allekirjoitushetkellähän Oi oli jo hyvän aikaan ollut SP, mutta mitä pienistä.:)




kuva: Markus Wikström

Ja tässä vielä samassa kisassa upeasti kakkoseksi tullut Velho, SP FIN*Windstar Just Lose It, SIA w 67


kuva: Markus Wikström

Olen melkoisen ylpeä pienistäni! (ja kyllä, Velho on ikuisesti "mun pieni" vaikka muualla asuukin ♥)

Jouluja!

Joulunodotus on meillä mennyt sairastellessa. Ensin Lauman tuorein jäsen, kääpiöpinseri Rotta, sai pissatulehduksen, ja eilen Lisko satutti silmänsä. Rotan lääkekuuri onneksi puree jo hienosti, ja Liskollekin on lääkettä, joten eiköhän otukset armaat näillä paranneta!

Haluan kiittää kaikkia kavereita ja tuttuja hienosta vuodesta! Näyttelyissä on aina mahtavaa nähdä tuttuja naamoja, ja se sosiaalinen puoli tässä harrastuksessa voittaa mennen tullen sen viisiminuuttisen, joka kissan kanssa käydään tuomarin luona pönöttämässä. Ensi vuonna on tarkoitus ravata näytelmissä ihan entiseen malliin, joten nähdään siellä siis! Kes-Kisistä alkaa meidän näyttelyvuosi!

Hanne ja Lauma haluavat toivottaa kaikille oikein lämpöistä joulua ja onnellista uutta vuotta 2010!



Hienon kortin räätälöi Mirka, kun itse olen ihan väpelö tuommoisia tekemään. Mirkalle iso kiitos tuosta!

Voittaja-fiilis!

Laihian reissu suoritettu turvallisesti, wuhuu! Pakko kyllä sanoa heti ensimmäisinä, että Ei Enää Ikinä! Kyse ei ole niinkään niistä kilometreistä, vaikka niitäkin riittää, kuin reitistä itsestään. Ei vaan jaksa enää yhtään kertaa ajaa sinne.

Mutta tämänkertainen reissu meni hyvin, vaikkei porukastamme kukaan saanut nukuttua (paitsi Kaitsu siellä näyttelypaikalla). Kofeiinitableteilla ja kahvilla kumminkin selvittiin kunnialla kotiinkin asti.

Voittaja-näyttely jostain syystä jännitti minua aivan järjettömästi, mikä näkyi ihan jatkuvana vessassa ramppaamisena. Homma meni ihan älyttömäksi! :D Väsyneenä meno oli levotonta muutenkin, mutta mitä sitten, kun hauskaa kumminkin oli. Tytöt käyttäytyivät assarikantoisessakin näyttelyssä loistavasti, molemmat jopa venyivät ja olivat muutenkin nätisti. Kumpikin oli oman tuomarinsa ainoa kastraattinaaras, ja niinpä ne päätyivät paneeliin kisaamaan toisiaan vastaan. Tämä ei suinkaan ollut mikään itsestäänselvyys etenkään Oin tuomarin kohdalla, joka mm. jätti nominoimatta Oita tyypikkäämmät kastraattipojat kokonaan. En käsitä miksi Oi sinne paneeliin sitten pääsi kumminkin, mutta olen todella iloinen että pääsi.

Keskenkasvuisesta Mörkö-Keijusta sitten leivottin Voittaja 2009, joka kyllä lämmittää riviharrastajan sydäntä, mutta naurattaa myös. Mörkö on ihan kakara! :D Titteliä suurempi onni kumminkin oli kissanpissa: molemmat tytöt nimittäin pidättelivät ihan viimeiseen asti ja suostuivat käymään hiekkiksellä vasta siinä vaiheessa kun minä melkein itku silmässä anelin niitä siihen etteivät ihan räjähtäisi! Kyllä voi ihminen olla pienestä onnellinen! Molemmat matkustivat kotiin rauhallisina ja hiljaa, taatusti rentoutti niiden oloa lopulta päästä pissalle pitkän pidättelyn päätteeksi!

Nyt laumassa eletään jännittäviä hetkiä, sillä porukkaan liittyi tänään koira. Kissoja tulokas ei kiinnosta juuri ollenkaan, joten talossa on ainakin toistaiseksi rauha.

Ulkona on lopultakin talvi, kotona rauha ja minulla univelan lisäksi hyvä mieli. Takana on kerrassaan loistava näyttelyvuosi. Tästä on hyvä helmikuun Kes-Kisissä taas jatkaa, siihen asti huilataan.

Ilon ja surun hetkiä

Tämä viikonloppu on ollut yhtä tunnemyrskyä. Tytöt pärjäsivät Isrokissa loistavasti ollen vuoropäivinä Kategorian Parhaat, ja Mystikin ylsi lauantaina parhaaksi siitosurokseksi. Oi ja Velho saivat kumpikin viimeiset CAPSinsa ja valmistuivat Supreme Premiereiksi, ja Mysti puolestaan siirtyi luokkaan neljä Mörkö-Keijun vasta availlessaan sertitiliään kympissä. Näyttelyssä sai siis kokea riemun hetkiä sekä omien että muiden kissojen pärjätessä. Lauantaina Mystin jälkikasvusta Misti-tytär oli TP ja Kölli-poika peräti KPA, joten Mysti voi olla lapsistaan ylpeä! Sunnuntaina Mörkö-Keijun veli Leo oli voitokas, kuten myös Mirkan hieno sininen Santtu, jonka sain itse esittää. Ja voi taivas että voi kolli olla kiltti mussukka! Aivan mahdottoman suloinen poika se Santtu! ♥

Surun hetki koitti sunnuntaina näyttelyn jälkeen. Surullisena kerron, että Velho ei asu enää täällä. Se muutti kaverin luokse viettämään elämää ilman pelkoa.

Syy Velhon muuttoon ovat Oi ja Nuudeli. Vuoden ajan ne sitä kiusasivat jatkuvasti, niin että Velho lopulta eli jatkuvassa pelossa. Mistä kiusaaminen alkoi, kukaan ei tiedä. Ehkä Velho joutui kiusatuksi vain siksi, että se oli lauman ainoa, joka antoi sen tapahtua. Velho nimittäin ei tappele, ei pane vastaan. Se väisti ja pakeni, mikä puolestaan provosoi kiusaajia entistä enemmän. Lopulta tilanne oli se, että Velho ei leikkinyt, eikä liikkunut. Se asui keittiön pöydän alla ja kylppärissä piilossa kiusaajiltaan, ja harvoin liikuskeli asunnossa. Silloinkin kun se liikkui, se teki sen arasti seinänvieriä luikkien, mikä aiheutti välittömästi hyökkäyksen kiusaajien taholta.

Muuttopäätös oli raskas tehdä. En kuitenkaan keksinyt muutakaan. Kokeilin homeopatiaa, luontaistuotteita, eristystä, kiusaajien suihkurangaistuksia...mikään ei auttanut pitkään, ja kiusaamisen palatessa se palasi aina kahta kauheampana. Lopulta tajusin ettei Velho ole enää kuukausiin ollut onnellinen kissa, vaan se oli pelkkä varjo siitä huolettomasta ja iloisesta kissasta joka se oikeasti on. En halunnut luopua siitä, omasta Velhostani, mutta oli epäreilua pitää se täällä elämässä pelossa vain siksi etten itse kestä ajatusta luopumisesta.

Onneksi kaveri tuli apuun, ja Velho pääsi tänään uuteen, ihanan kotiin. Velho asteli uuden omistajansa boxiin iloisena ja luottavaisena, ja tiedän että siitä tulee onnellinen. Minulle se hetki oli elämäni vaikein, eikä itkulle kerran alettuaan ole tullut loppua. Itseäni minä suren ja omaa menetystäni, en kissaa. Velholla on nyt kaikki hyvin.

Ilokseni Velho ei asu kaukana, ja pääsen sitä helposti katsomaan. Näyttelyissäkin se vielä nähdään. Niinpä Velho ei poistu elämästäni, eikä se voisikaan. Se tulee aina olemaan minun Velhoni.

Onnellista elämää, rakas pieni. Sen sinä ansaitset!

Kuvia lauman arjesta

Lauman blogi on viettänyt hiljaiseloa, sillä täällä ei tapahdu mitään. Näyttelyissä ei olla käyty eikä tehty muutakaan kertomisen arvoista, joten mitään kovin jännittävää ei ole ollut blogiinkaan kirjoitettavaksi. Nyt on aika laittaa edes hieman uusia kuvia.

Mörkö-Keijun kasvattajatäti Mirka kävi meillä kylässä, ja napsi kasan kuvia joita voi tuijotella Naamakirjassa. Ainakin Velhosta on sellainen kuva ettei sitä nauramatta katso! :D Mirkan kanssa päivittelimme Mörkösen turkkia, se kun on pitkä ja pörheä. Mietimme millä ihmeellä siitä saisi näyttelykuntoisen, ja mielessä kävivät silikoni ja elmukelmu...

Minäkin olen kunnostautunut kameran kanssa. Kuvat ovat parin viikon takaa, sillä sillä kuvien purkaminen kamerasta ja käsitteleminen ovat minulle vastenmielinen tehtävä.

Aloitetaan vaikka Liskosta. Liskolainen on laiha luikku, ja luikkuna otuksena todella kylmänarka. Ei siis ihme, että se löytää asunnon kaikki lämmönlähteet, kuten jäähtymässä olevan perunalaatikon, joka on suojattu Mystiltä leikkulaudan avulla. Kyllä siinä kelpaa viluista takalistoaan lämmittää!



Lisko osaa myös poseerata nätisti tuolilla. Lisko onkin ainoa kissa tässä huushollissa, jota on helppo kuvata.



Koska Lisko on vilukissa, päätin pukea sen villapaitaan. Ensin meno näytti tältä:







Sitten Mörkö tuli ihastelemaan paitaa, ja kaikki oli taas hyvin!





Villapaidan tuoma lämpö ei Liskolle vielä riittänyt. Seuraavana aamuna löysin Liskon kaikkine villapaitoineen peittoni alta!

Velho puolestaan kunnostautui nuohoamalla tiskialtaan.









Mysti keskittyy näyttämään älykkäältä, kuten yleensä.



Mysti sai Zooplussasta ruokien mukana tällaisen hiiren kuin tämä täällä http://www.zooplus.com/shop/cats/cat_toys/mice/146835 , ja tuo hiiri on osoittautunut yhtä hyväksi kuin taannoinen Tallinnan hiiri, jonka veroista ei ole vielä nähty. Hitti!

Puoli laumaa jäi nyt ilman kuvia, sillä vaikka niistä kamerassa kuvia olikin, ei niistä mikään ollut lopulta onnistunut. Onneksi Mirka kuvasi Mörköä, Mystiä ja Nuudelia.

Tässä odotellaan Isrokkia. Mörkö on yhä leikkauksen jäljiltä puolikalju ja keskenkasvuinen muutenkin, joten se saanee mielenkiintoisia arvosteluja. Oille ja Velholle toivotaan viimeisiä sertejä, että päästään juhlimaan Supreme-titteleitä! Myös Mysti valmistunee Isrokista, siitä tulee GIP.

Kasvava kaunotar

Mörkö-Keiju on yhä pennun pörröinen ja keskenkasvuinen muutenkin, mutta siitä voi jo nähdä häivähdyksiä siitä kissasta, joksi se on kasvamassa. Mörkö-Keiju on kaunis! ♥



Mörköä on vaikeaa kuvata. Otus on kovasti minun perääni ja lisäksi mahdoton linssilude, joten jos siirryn kauemmaksi kissasta saadakseni siitä kunnon kuvan, kissa siirtyy mukanani.

"Älä mene!"


"Tulen mukaan."


Sylissä ollessaan raitanaama keskittyi kehräämään kovempaa kuin ikinä etten kiinnittäisi huomiota siihen mitä se oikeasti oli tekemässä:
syömässä paitaani.