Voi mun rakkaat <3

Tuli sellainen olo että täytyy kirjoitella vähän ylistystä hännille, niin ihania otuksia meillä asuu.

Ensimmäisenä armas Liskoni, tuo ADHD-jokapaikanhöylä. Onko hassumpaa kuin Liskon joka suuntaan harottavat, pitkänpitkät tikkujalat, jotka surullisen taitamattomasti harostelevat lelun perään? Lisko saa minut aina hyvälle tuulelle, se on kuin pieni, mustavalkoinen pelle. Ei järjen häivääkään koko paksussa pikku päässä, mutta se tekee elämästä Liskolle paljon hauskempaa. Minulle myös.

Seuraavaksi rakas Velhoni. Ihana pikku kuutti, joka ei syliin kiivetessään saa kohteeseen omatoimisesti kuin eturuumiinsa, loput pitää minun nostaa. Palkkoksi palvelusta saan kilokaupalla hyrisevää, hyväntuulista valkeaa karvaa syliini, ja innokkaan tassun joka taputtelee minua milloin minnekin. Velholla on suloinen tapa kosketella tassulla, ja sen sininen katse on täynnä rakkautta.

Entäs sitten Oi? Voiko hienompaa olla? Siinä on kissa, jossa on kaikki! Kauneus, lempeys, viisaus, arvokkuus, huumorintaju. Viimeistä piirtoa myöten täydellinen, ja ihan kokonaan Mamman Tyttö. Sen suurempaa kunnianosoitusta ei ole, kuin Oi käpertymässä hetkeksi syliin. Sillä sylihetkellä on Tarkoitus.

Nuudeli, voi Nuudeli. Sen kertakaikkinen upeus saa kerta toisensa jälkeen sanattomaksi. Kuinka kaunis voikaan kissa olla? Nuudeli on Se Ensimmäinen, ja siksi ainutlaatuinen. Paras. Ikimuistoinen. Tätä kissaa ei voi korvata. Se on ikuinen.

Vielä viimeiseksi Mysti, tuorein tulokas. Onko suloisempaa? Pöhkö pieni suklaapötkö, jolle rakkain asia maailmassa on Hiiri, ja ehkä myös Se Toinen Hiiri. Mysti pitää kuitenki myös minusta, ja muistaa tulla sen aina kertomaan. Mitään se ei sano, Mysti on aina sanaton, mutta se kehräys...Mystin kehräys kertoo kaiken. Se hyrinä on voimakas, vuolas, täynnä lämpöä, rakkautta ja luottamusta. Mysti on niin tavattoman lempeä poika. Toivottavasti se seikka ei pienen aikuistuessa muutu.