Eilen sitten koitti H-hetki, ja Pörri (autoni siis, jos ei joku tiedä) starttasi Varkaudessa. Matka kävi ensin Kuopioon, missä kyytiin kiipesi Mirka, joka on omanlaisensa hullu sekin. Nainen istui jo lauantain Seinäjoella, sillä kertaa kissojensa kanssa, matkusti kotiin, nukkui jonkun kolme tuntia ja matkusti minun kanssani toistamiseen Seinäjoelle turistin ja kantojuhdan ominaisuudessa. Mikäs siinä, seura kyllä kelpasi, etenkin niin hyvä sellainen, einkä varmaan olisi yksinäni selvinnyt tuostakaan reissusta.
Perillä oltiin ajoissa, ja kun aikamme torkuttiin autossa, Mirka kipitti kasaamaan Sturdia ja minä suuntasin eläinlääkärintarkkiin. Oi oli erityisen iloinen päästyään mukaan, ja innostui puskemaan eläinlääkäriä ihan urakalla. Marsu taas palloili reippaasti siinä tutkittavana, ja antoi jo osviittaa siitä, miten se mahtaisi tulevaan näyttelypäivään suhtautua.
Kun kyseessä oli Marsun ensimmäinen näyttely Suomessa ja minun kanssani, jännäilin etukäteen jonkun verran sitä, miten pikkukissa suhtautuisi touhuun. Jännittäminen osoittautui turhaksi: pieni mies oli näyttelyssä kuin kotonaan, eikä edes vetänyt naamalleen EXO-ilmettä kuten pelkäsin (kotona se leväyttää silmänsä suunnattoman suuriksi silloin kun sillä on Tosi Jännää tai jokin on Hirmu Kiinnostavaa), vaan näytti ihan...no, itseltään. :)
Marsu sanoo moi:
Oi kävi ensimmäisenä Lone Lundin pöydällä. Täti tuomari ei sanonut ääneen kissasta tasan mitään, raapusteli vain seteliin aika perinteisen "ihan kiva"-arvostelun. Koska Lonella oli kastraattinaaraita vain kaksi, hän päätti ottaa sen toisen, eli Mörkösen siihen heti perään ja päättää nominointinsa kerralla. Möröstäkään ei ääneen arvostelua saatu, setelissä oli taasen perussettiä. Tuomari ilmoitti tykkäävänsä extremestä, ja sanoi että vaikka Oilla olikin hänen mielestään mm. parempi turkki ja kroppa, Mörkö nominoidaan korvien takia. Mullehan se oli ihan se ja sama, kun vastakkain oli kaksi omaa kissaa. Salaa olin kyllä toivonut voittoa Oille, se on niin omaa luokkaansa. Joku toinen kerta sitten, onhan Oiski pyhkinyt Mörkö-Keijulla pöytiä ennenkin.
Tässä tytöt fiksun näköisinä:
Marsun arvostelu jatkui tuppisuulinjalla (ihan oikeasti olisi kiva jos etenkin hyvää englantia puhuva tuomari viitsisi avata suunsa kun niistä seteleistä ei ikinä saa 100% selvää), mutta näytti siltä että että täti tykkää. Kilpakumppanina oli kaunis klassinen lilanaamio siamilainen Kelmikerholta, ja olin ihan saletti että TP menee sille etenkin sen Lonen extreme-kommentin jälkeen, lilanassun korvat kun olivat huomattavasti paremmat kuin Marsulla, samoin leuka ja ilme. Yllätys oli melkoinen kun täti tuomari kohottikin Pupuankan pystykorvineen paneeliin, punapojan charmi puri sittenkin! Minä, pessimisti kun olen, sen lisäksi että olen realisti kissojeni vikojen suhteen, olin varma että simsku voittaa ja olisin itse sen nominoinut. Sydäntä lämmitti kyllä että tuomari tykkäsi pienestä kissastani, joka oli ollut arvostelussa kamalan reipas.
Arvostelujen jälkeen syötiin kahviossa makkaraa ja painuttiin katsomoon ruokalevolle. Oli eka kerta kun tuli otettua päikkäri näyttelyssä! Paneelissahan ei mitään jännitystä ollut kun neloset vain purjehtivat läpi paneelin eräänlaisena ohilentona, mutta paneelijärjestystä pitää kyllä kehua. Poh-kis veti paneelin niin, että ensin olivat pennut kaikista kategorioista, sitten nuoret ja niin pois päin. Minusta hyvä tapa saada koko paneelille katsojia, normitavalla vedettynä kun esimerkiksi nelosten paneelin jaksavat katsoa tasan ne, joiden kissat siellä kisaavat.
Seuraavana koitoksena meillä on Rurok kolmen viikon päästä. Siellä ovat mukana Mörkö ja Marsu, ja se on kanssa sarjassamme näitä extempore-reissuja, joihin nyt vaan tuli ilmoitettua kissoja. Sieltä en uskalla menestystä toivoa tasan kummallekaan, mutta toivon Mörölle sertejään ja Marsulle arvosteluita joissa löydettäisiin pennusta edes jotain hyvää, sillä vaikka korvat eivät ole sitä, mitä tänä päivänä niin moni tuomari haluaa, paljon muuta hienoa siinä on. Ennen kaikkea kakaralle haetaan kokemusta, niin ehkä näytelmät maistuvat sille sitten isonakin (ei kyllä toiminut Mystillä tuo sama metodi alkuunkaan).
Marsulainen seikkailee kummitätinsä sylissä ja haluaa kaikkialle NYT:
Valokuvaaminen jäi vähiin, kamerallani ei kertakaikkiaan tee mitään missään missä ei ole auringonpaistetta. Enkä minä edes osaa kuvata, helpompi antaa Mirkan hoitaa se touhu. :D
Kotimatka meni kaatosateessa vesiliirtoa vältellen ja hitureiden perässä madellen. Kuopiosta lähtiessä kissat saivat lopultakin tarpeekseen reissusta, ja koko trio muisti huutaa koko matkan Varkauteen asti samalla kun Mörkö yritti urakoida itsensä Sturdi-kassista ulos. Myös Marsu oli touhunnut jotain, sillä kotona sen nenä ja koko nenänvarsi olivat ihan punaiset kuin pahimmallakin pultsarilla. Iltavillit kuitenkin vedettiin ihan normaaliin tapaan omistajan rojahtaessa lopen uupuneena sänkyyn. Viimeisestä 15 km:sta en esimerkiksi muista muuta kuin navigaattorin varoitukset kameratolpista, muuten se pätkä meni ihan sumussa eikä vissiin enää ihan hereilläkään. Autoilun (epä)mukavuudesta huolimatta reissu oli oikein kiva, ja vaikka tätäkin kirjoitan horroksessa odotan jo innolla seuraavaa showta ja suunnittelen tulevia koitoksia. Ei tämä täysjärkisten harrastus ole, tämä kissanäyttelytouhu! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti