Pupuankka yllättää, eli seinähullujen Seinäjoen retki

Kes-Kisin näyttelypöhinässä sain kuningasajatuksen suorittaa yhden päivän pikavisiitin myös Poh-Kisin näyttelyyn. Ensin täytin Mörön ilmon, ja suljin kuoren ainoastaan avatakseni sen samantien päättäessäni että kyllä Oinkin pitää päästä. Sitten selvisi että taloon tulee Pupuankka, eli Marsupilami, eli punertava täpläeläin. Ilmoaikaa oli vielä hetki jäljellä, mutta varmistelin vielä että kakaran ilmo kannattaa postittaa, että tilaa on. Kuulemma oli, joten heti Marsun tultua lähti senkin ilmo matkaan ykkösluokan postina että varmasti ehtii.

Eilen sitten koitti H-hetki, ja Pörri (autoni siis, jos ei joku tiedä) starttasi Varkaudessa. Matka kävi ensin Kuopioon, missä kyytiin kiipesi Mirka, joka on omanlaisensa hullu sekin. Nainen istui jo lauantain Seinäjoella, sillä kertaa kissojensa kanssa, matkusti kotiin, nukkui jonkun kolme tuntia ja matkusti minun kanssani toistamiseen Seinäjoelle turistin ja kantojuhdan ominaisuudessa. Mikäs siinä, seura kyllä kelpasi, etenkin niin hyvä sellainen, einkä varmaan olisi yksinäni selvinnyt tuostakaan reissusta.

Perillä oltiin ajoissa, ja kun aikamme torkuttiin autossa, Mirka kipitti kasaamaan Sturdia ja minä suuntasin eläinlääkärintarkkiin. Oi oli erityisen iloinen päästyään mukaan, ja innostui puskemaan eläinlääkäriä ihan urakalla. Marsu taas palloili reippaasti siinä tutkittavana, ja antoi jo osviittaa siitä, miten se mahtaisi tulevaan näyttelypäivään suhtautua.

Kun kyseessä oli Marsun ensimmäinen näyttely Suomessa ja minun kanssani, jännäilin etukäteen jonkun verran sitä, miten pikkukissa suhtautuisi touhuun. Jännittäminen osoittautui turhaksi: pieni mies oli näyttelyssä kuin kotonaan, eikä edes vetänyt naamalleen EXO-ilmettä kuten pelkäsin (kotona se leväyttää silmänsä suunnattoman suuriksi silloin kun sillä on Tosi Jännää tai jokin on Hirmu Kiinnostavaa), vaan näytti ihan...no, itseltään. :)

Marsu sanoo moi:




Oi kävi ensimmäisenä Lone Lundin pöydällä. Täti tuomari ei sanonut ääneen kissasta tasan mitään, raapusteli vain seteliin aika perinteisen "ihan kiva"-arvostelun. Koska Lonella oli kastraattinaaraita vain kaksi, hän päätti ottaa sen toisen, eli Mörkösen siihen heti perään ja päättää nominointinsa kerralla. Möröstäkään ei ääneen arvostelua saatu, setelissä oli taasen perussettiä. Tuomari ilmoitti tykkäävänsä extremestä, ja sanoi että vaikka Oilla olikin hänen mielestään mm. parempi turkki ja kroppa, Mörkö nominoidaan korvien takia. Mullehan se oli ihan se ja sama, kun vastakkain oli kaksi omaa kissaa. Salaa olin kyllä toivonut voittoa Oille, se on niin omaa luokkaansa. Joku toinen kerta sitten, onhan Oiski pyhkinyt Mörkö-Keijulla pöytiä ennenkin.

Tässä tytöt fiksun näköisinä:




Marsun arvostelu jatkui tuppisuulinjalla (ihan oikeasti olisi kiva jos etenkin hyvää englantia puhuva tuomari viitsisi avata suunsa kun niistä seteleistä ei ikinä saa 100% selvää), mutta näytti siltä että että täti tykkää. Kilpakumppanina oli kaunis klassinen lilanaamio siamilainen Kelmikerholta, ja olin ihan saletti että TP menee sille etenkin sen Lonen extreme-kommentin jälkeen, lilanassun korvat kun olivat huomattavasti paremmat kuin Marsulla, samoin leuka ja ilme. Yllätys oli melkoinen kun täti tuomari kohottikin Pupuankan pystykorvineen paneeliin, punapojan charmi puri sittenkin! Minä, pessimisti kun olen, sen lisäksi että olen realisti kissojeni vikojen suhteen, olin varma että simsku voittaa ja olisin itse sen nominoinut. Sydäntä lämmitti kyllä että tuomari tykkäsi pienestä kissastani, joka oli ollut arvostelussa kamalan reipas.

Arvostelujen jälkeen syötiin kahviossa makkaraa ja painuttiin katsomoon ruokalevolle. Oli eka kerta kun tuli otettua päikkäri näyttelyssä! Paneelissahan ei mitään jännitystä ollut kun neloset vain purjehtivat läpi paneelin eräänlaisena ohilentona, mutta paneelijärjestystä pitää kyllä kehua. Poh-kis veti paneelin niin, että ensin olivat pennut kaikista kategorioista, sitten nuoret ja niin pois päin. Minusta hyvä tapa saada koko paneelille katsojia, normitavalla vedettynä kun esimerkiksi nelosten paneelin jaksavat katsoa tasan ne, joiden kissat siellä kisaavat.

Seuraavana koitoksena meillä on Rurok kolmen viikon päästä. Siellä ovat mukana Mörkö ja Marsu, ja se on kanssa sarjassamme näitä extempore-reissuja, joihin nyt vaan tuli ilmoitettua kissoja. Sieltä en uskalla menestystä toivoa tasan kummallekaan, mutta toivon Mörölle sertejään ja Marsulle arvosteluita joissa löydettäisiin pennusta edes jotain hyvää, sillä vaikka korvat eivät ole sitä, mitä tänä päivänä niin moni tuomari haluaa, paljon muuta hienoa siinä on. Ennen kaikkea kakaralle haetaan kokemusta, niin ehkä näytelmät maistuvat sille sitten isonakin (ei kyllä toiminut Mystillä tuo sama metodi alkuunkaan).

Marsulainen seikkailee kummitätinsä sylissä ja haluaa kaikkialle NYT:




Valokuvaaminen jäi vähiin, kamerallani ei kertakaikkiaan tee mitään missään missä ei ole auringonpaistetta. Enkä minä edes osaa kuvata, helpompi antaa Mirkan hoitaa se touhu. :D

Kotimatka meni kaatosateessa vesiliirtoa vältellen ja hitureiden perässä madellen. Kuopiosta lähtiessä kissat saivat lopultakin tarpeekseen reissusta, ja koko trio muisti huutaa koko matkan Varkauteen asti samalla kun Mörkö yritti urakoida itsensä Sturdi-kassista ulos. Myös Marsu oli touhunnut jotain, sillä kotona sen nenä ja koko nenänvarsi olivat ihan punaiset kuin pahimmallakin pultsarilla. Iltavillit kuitenkin vedettiin ihan normaaliin tapaan omistajan rojahtaessa lopen uupuneena sänkyyn. Viimeisestä 15 km:sta en esimerkiksi muista muuta kuin navigaattorin varoitukset kameratolpista, muuten se pätkä meni ihan sumussa eikä vissiin enää ihan hereilläkään. Autoilun (epä)mukavuudesta huolimatta reissu oli oikein kiva, ja vaikka tätäkin kirjoitan horroksessa odotan jo innolla seuraavaa showta ja suunnittelen tulevia koitoksia. Ei tämä täysjärkisten harrastus ole, tämä kissanäyttelytouhu! :D

Kärmekset varokoon!

Meillä on peto! Villi, villi peto! Seuraa paljon kuvia, klikkaamalla isommaksi!

Jotain punaista ja makeaa

Tuossa edellisen blogipäivityksen jälkeen kävin Möykkybogin Elinan kanssa keskustelua siitä, kuinka minun olisi tarvis saada Mystin tilalle uusi nättelykolli kun Mysti pian eläköityy. Ehdin pari viikkoa selata läpi kasvattajia pitkin Eurooppaa. Ennakkoluuloisesti arvelin, etteivät ulkomaiset kasvattajat viitsisi suomalaisen nobodyn pentukyselyihin edes vastata, saatikka että tänne pohjoiseen pentua pelkäksi näyttelykastraatiksi myisivät tyypille, jolla ei ole kasvattajanimeä eikä aio sellaista hankkiakaan. Yhtä pentua kysäisin Ruotsin maalta, ihmeekseni sain vastauksen mutta kuten arvelinkin, pentu oli varattu. Toiseen kissalaan laittelin mailia josko saisi lupaavasta pentueesta kuvia kun niitä ei kotisivuilla ollut, mutta siihen mailiin en saanut vastausta. Jatkoin etsintää.

Pyörähdin jossain vaiheessa Delamon Deluxe-kissalan sivuilla ja tein henkisen muistiinpanon että siellä olisi parikin kollia tyrkyllä, mutta sivuilla olevat kuvat eivät silloin kamalasti sytyttäneet joten jätin ajatuksen hautumaan. Sitten huomasin Facebookissa kavereiden kommentoineen kuvia, joissa oli sievä punatäplikäs otus. Vilkaisin kuvat itsekin, ja rakastuin täyttä päätä! Kuvatekstit kertoivat kissalapsen olevan toinen juurikin sen Delamon Deluxe-kissalan vapaista pojista, joten välittömästi naputtelin Latviaan sähköpostia että voisiko pieni punainen tulla Suomeen. Kirjoitin mailin sormet ristissä että siihen joskus vastauksen saisin, vaikka senkin että pentu on jo varattu tai että sitä ei minulle myydä.

Hämmästykseni oli suuri, kun jo samana iltana mailiin kilahti vastaus, että kiva kun kysäisit pentua ja kerroit itsestäsi, voisin sen sinulle myydäkin. Maili jatkui että ovat tulossa sen pennun kanssa viikonloppuna Tallinnaan näyttelyyn, haetko sieltä. Tässä vaiheessa elettiin maanatai-iltaa, ja huh mikä paniikki iski!

Tiistaihin mennessä alettiin sitten Mirkan avustuksella suunnitelmia tekemään ja laivareissuja varaamaan, ja sain Mirkan vielä houkuteltua matkaseuraksikin! Viikko meni ihan sumussa, en nukkunut koko viikolla kunnolla kun olin niin jännittynyt, täpinöissäni ja yliväsynyt. Mulle oli tulossa kissa! Nyt! En ollut yhtään varautunut siihen, luulin että pennun löytämiseen olisi mennyt kauemmin ja sen varaushetkestä vielä pitkä aika sen Suomeen saamiseen, vaan toisin kävi. Sunnuntaiaamuna alkoi sitten sianpieremän aikaan matka Helsinkiin.

Ihme kyllä pysyin matkan ajan nahoissani eikä vessatauoillakaan tarvinnut koko ajan rampata. Laivaan selvittiin ongelmitta, ja laivamatkakin suijui ilman henkirikoksia vaikka mölyävä kanssamatkustaja viereisessä loosissa herätti murhanhimon. Enpä olisi uskonut että tuntematonta ihmistä voi niin nopeasti alkaa sydämensä mustien syvyyksien pohjalta vihaamaan!

Tukahdetuista aggressioista huolimatta selvittiin Tallinnaan ja napattiin taksi. Tallinnan takseistahan oltiin kuultu yhtä jos toista, joten taksimatkailu vähän jännitti, mutta sujuvasti hoitui taksiautoilu näyttelypaikalle. Siellä oli yllätyksettömästi paljon tuttuja, sillä ainahan Tallinnan näyttelyt ovat suomalaisia pullollaan. Sitten etsin pienen punaisen pojan kasvattajan Alexin, ja yhtä-äkkiä minulle työnnettiin syliin pieni, punainen otus jonka häntä tuntui jatkuvan aina vaan. Siinä se oli, kaukorakkaus ja Latvian löytö! Minulle kerrottiin, että pieni oli ollut lauantaina hienosti BIS itseään isompaa ja kehittyneempää pentua vastaan. Sunnuntaina se ei kuitenkaan arvosteluun osallistunut, sillä kakara oli telonut leukansa jossain ja sen leuka oli ihan turvoksissa. Näyttelyn eläinlääkäri oli todennut että se voi Suomeen matkustaa, ja lääkkeetkin se sai mukaan. Niinpä oli selvää että tyhjän boksin kanssa ei kotiin tultaisi.

Muistin ihan viimetingassa että niin, pentuhan tarvitsee passiinsa ekinokokkoosi-lääkitysleiman päästäkseen Suomeen! Siinä vaiheessa näyttelyn eläinlääkäri oli jo myyntipöytänsä purkanut, ja minulle iski hätä käteen kun sihteeristössäkään eivät tienneet missä lääkäri luuraa. Alex onneksi onnistui paikallistamaan eläinlääkärin, ja leima saatiin sittenkin. Toukokuisella Tallinnan näyttelyreissulla pitää kyllä tuo leimahomma muistaa hoitaa ajoissa!

Näyttely päättyi kolmeksi, ja kolmelta oli Mirkan meille jo ennakkoon tilaama taksimme odottamassa. Kissa boksiin ja kotia kohti! Leimapaniikki näyttelypaikalla osoittautui turhaksi, sillä ketään ei kissaboksi tai siellä lymyävän otuksen paperit kiinnostaneet. Hyvä niiden on kuitenkin olla kunnossa siltä varalta kun jotakuta kerran sitten kiinnostaakin. Laivassa meillä oli lemmikkihytti. Hoidin pakolliset ostokset jo satamassa, joten laivaan päästyämme suuntasimme suoraan hyttii, kissa boksista, valot pois ja nukkumaan. Pikkukissa uinui Mirkan kainalossa koko laivamatkan.

Helsingin päässä piti ajaa yksi ylimääräinen kiekka kun tulkitsimme navigaattoria väärin. Kyllä väsynyttä turistia hirvitti seikkailla pääkaupungissa, ja olin välillä jo valmis soittamaan poliisille ja pyytämään voisiko joku partio pliis saattaa meidät siitä kaupungista ulos! Lopulta päästiin motarille ja voitiin hengähtää. Kotimatka tuntui kestävän ikuisuuden! Kuortissa käytiin syömässä ja hengähtämässä, ja minä join kupillisen hirveää kahvia ja vedin siihen päälle suunnileen kourallisen kofeiinitablettejakin. Loppumatka oli kamala. Olin niin väsynyt että piti suunnilleen vartin välein pysähtyä bussipysäksille ulkoilemaan. Pentua pysähdykset eivät haitanneet, se nukkui tyytyväisenä koko matkan kotiin, jonne saavuimme sunnuntaiyönä klo 01.15. Matka alkoi edellisenä aamuna klo 03.15, välissä unta vajaa 2h, muuten koko päivä liikkeellä. Ei tartte ehkä ihan kohjta tehdä tuota reissua uudestaan, kävi kunnon päälle!

Tätä kirjoittaessa pikkukissa on asunut täällä melkein viikon päivät. Täplikkäänä ja pitkähäntäisenä se oli pakko nimetä Marsupilamiksi, tuttaville ihan Marsu vaan. Tykkään ostoksestani kuin hullu puurosta! Korvaosastossa sillä olisi paljonkin parannettavaa, eikä siitä mitään kategoriavoittajaa varmaan tule, mutta kokonaisuuteen olen kovasti tyytyväinen. Pennulle näyttää olevan tulossa hieno profiili. Sen silmät ovat kauniin muotoiset ja kokoiset, ja väri on kehittymässä kauniisti. Häntää riittää ja riittää, ja täplät ovat todella hienot punaiselle. Marsu on pitkäkaulainen ja korkeajalkainen, ja omaan silmääni hyvin elegantti ja tasapainoinen pieni kissa. Odotan innolla millainen siitä kasvaa!

Parasta tuossa on kuitenkin luonne! Kasvattaja-Alex kehui sen luonnetta, eikä valehdellut. Marsu rakastaa ihmisiä! Siitä on ihanaa olla mahdollisimman lähellä ihmistä, sylissä tai kaulakuopassa kerällä tai kainalossa. Se kehrää koko ajan, ja on mielettömän helppo käsitellä! Luonne lupaakin hyvää sen näyttelyuran kannalta, olisi ihanaa jos se olisi näyttelyissä yhtä iloinen ja onnellinen kuin Mörkökin!

Muihin kissoihin ja uuteen kotiin tutustuminen vei Marsulla pitempään kuin muilla. Muut kissathan ovat meille tullessaan painaneet jo ensimmäisenä päivänään menemään pitkin asuntoa, Marsu retkotti sylissä selällään ja kehräsi. Kun parin päivän jälkeen alkoi näyttämään siltä, ettei Marsu aio oma-aloitteisesti tehdä mitään, viskasin sen kylmästi susille. Aloin siis kuskaamaan sitä pitkin kämppää ja jättämään sitä sinne, ja keino tepsi. Nyt Marsu on kotiutunut jo hienosti, ja se leikkii ja rallaa ja hilluu kuin pennun kuuluukin. Itseasiassa vähän vähempikin riittäisi! :D

Isoista kissoista Nuudeli kelpuutti pennun ekana, eikä ihme, sillä se on vastaanottanut talon jokaisen kissan meille. Setämies-Nuudeli kyllä tietää, miten pentujen kanssa ollaan. ♥ Lisko ei myöskään aiheuttanut ongelmia, sillä ei ole ikinä ollut mitään ketään vastaan (kun kissoista puhutaan, koiraa vastaanhan sillä on paljonkin) eikä ollut nytkään. Mysti kiroili mutta käyttäytyi. Oi oli alkuun äreä ja löylytti Marsun pariin kertaan, mutta on jo nyt rauhoittunut ja sietää pentua samassa pesässäkin. Mörkö-rukka sen sijaan on ollut ihan ulalla. Tabbynaamio kun on, Mörkö ei ole alunalkaenkaan mikään älykäs eläin. Lisäksi se joutui ainoana porukasta ihan uuteen tilanteeseen, sillä se ei ole ikinä vastaanottanut pentua. Mörkö ei kertakaikkiaan tiennyt miten päin olla, ja se inhosi pientä kissaa syvästi. Viikon edetessä Mörkökin on alkanut saada herneensä järjestykseen, ja räyhääminen on vaihtanut kevyeen sadatteluun aina silloin kuin sattuu muistamaan, joka ei usein ole. Lyhyesti siis: täällä alkaa olla rauha maassa.

Vielä muutama kuva maratonpostauksen päätteeksi! Kuvat saa klikkaamalla isommaksi.

Ensimmäiseltä päivältä: ei kauheasti innostu uusista ystävistään.


Punatäplikäs ♥ Ja tämmöistähän mulle ei pitänyt tulla, vaan kun menin rakastumaan niin minkäs mahtaa.


Mun rakkaat täplikkääni, sininen ja punainen! ♥


Kiipijäinen


Häntiäinen


Ihmisrakas iilimato. Mirkan kainalossa laivalla.


Koira oli Marsulle alkuun kauhistus, mutta mihinpä ei itämainen kissanpentu sopeutuisi?

Kuinka äkäpussi kesytetään

Vastaus: sipseillä.

Mystihän on koko kastraattiuransa ollut näyttelykärtty, ja kitissyt aina läpi viikonlopun. Männäkesän Isrokin näyttelyssä sunnuntaina (olikin muuten Mystin edellinen näyttely ennen tätä Kes-Kisiä nyt)tarjosin Mystille sen herkkua, eli sipsejä, ja lupasin että jos se on pöydällä nätisti, se saa arvostelun jälkeen lisää. Ihme ja kumma, kissa käyttäytyi ja sai sipsinsä.

Kes-Kisissä kokeilin samaa. Kissathan eivät puhetta ymmärrä, mutta sipseillä lahjominen on Mystillä toiminut hienosti. Lauantaina Mysti oli omalla mittapuullaan tavattoman hyvällä tuulella, ja olin kovasti ylpeä. Sipsit toimivat! Sunnuntaina se taas oli jo heti aamusta oma, pahantuulinen itsensä, mutta sipsit sekä kädestä syötetyt raksut käänsivät tilanteen. Arvostelu meni hienosti, ja TP-valinnassa onnistuin ekaa kertaa ikinä pitämään sen kissan venytyksessä!

Kyllä olin suklaastani ylpeä! ♥ Sertit saatiin, muut glooriaa ei, eikä se kissa sitä olisi ansainnutkaan, sillä suureksi häpeäkseni Mysti on juuri nyt ihan tajuton rasvapallo, siis sikalihava. Mystin seuraava näytelmä on toukokuussa Tallinnassa, ja se poika on aamusta lähtien laihiksella. Pakko se on saada kissan näköiseksi!
Mutta nyt tuli sellainen varmuus, että kyllä Mysti loputkin sertinsä kerää ja pian SP:ksi valmistuu, pääsee sit eläkkeelle.

Kes-Kis meni muutenkin mainiosti. Mörkö palasi seitsemän kuukauden tauolta kuin ei olisi poissa ollutkaan, ja suvereenisti purjehti molempina päivinä voittoon. Kurjaa oli vain se, että tuomarit nominoivat sen suoraan vaikka kilpakumppaneitakin olisi ollut lauantaina kaksi ja sunnuntaina yksi. Olis vähän enemmän ollut shöymeininkiä jos olisi ihan valinta ollut, olisi yleisökin nähnyt hyvin erityyppisiä kissoja.
Joka tapauksessa Mörkö valmistui nyt lopultakin Grandiksi, veljensä Leohan on sitä jo kauan ollut kun on enemmän käynyt näyttelyissä. Mutta täältä tullaan taas!

Kaikenkaikkiaan ihan huippu viikonloppu oli! Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa näyttelytuttavia ja vaihtaa kuulumisia ja silitellä suloista CRX-vauvaa ja kaikkea. Seuraavaksi Rurok sitten mörkösen kanssa kahdestaan!

Jouluja!

Lauma toivottaa blogin lukijoille ja kaikille tutuille eläväistä joulua ja reipasta menoa vuoden vaihteeseen!

Murot ja Mörkö mätsärissä

Joroisissa järjestettiin tänään kissojen match show, ja totta kai minunkin piti sinne kissoineni rientää, kun kerrankin jotain kissahäppeninkiä oli riittävän lähellä.

Mukaan pakkasin Murokissat sekä Mörkö-Keijun. Mörön tehtävä oli hurmata kehräyksellä, Oin kauniilal silmillä ja hienostuneen ystävällisellä käytöksellä ja Nuudelin otin mukaan ihan vain katsottavaksi, sillä katsottavaahaan siinä riittää.

Kävi ilmi, että minun kissani edustivat tasan puolta mätsäriin osallistuvista kissoista. Järjestäjät arvelivat voimassaolevien rokotusten vaatimuksen karsineen paljon osallistujia pois, sillä Joroisissa ei ilmeisesti ole turhan yleistä tuo kissojen rokottaminen. Järjestäjät päättivätkin seuraavaksi järjestää kissojen rokotuspäivän, ja sen jälkeen vasta seuraavan match shown. Ehkä sitten saataisiin lisää kissoja paikalle. Seuraava mätsäri on myös tarkoitus järjestää sunnuntaina, jolloin lauantaityöläisetkin pääsevät paikalle.

Muut paikalle ilmaantuneet kissat olivat hienoja maatukoita kaikki. Sykähdyttävin oli veteraaneihin ilmoitettu, mustavalkoinen Laku-Pekka, joka on suurin lyhytkarvakissa jonka olen nähnyt. Siis valtava! Sille kun saisi pitkän turkin niin menisi melkein maine coonista, profiilikin oli nimittäin hyvin lähellä coonin profiilia. Laku-Pekka oli aivan ihana, rauhallinen herrasmieslöllykkä, ja se voittikin Symppis-palkinnon ja sai hienon viitan siitä palkinnoksi. :)

Nuorten luokassakin oli vain yksi osanottaja, ruskeatiikerivalkoinen Viiru. Todella kaunis kissa upealla kuvioiden kontrastilla, tosi herttainen tapaus. Aikuisten luokan ainoa maatiaisvastus oli punainen pitkäkarva Tyty, ja oli muuten hienoin solidipunainen jonka olen nähnyt: ei haamukuvion haamukuviota, tai ainakaan siinä valaistuksessa ei näkynyt (ei Oillakaan ollut täpliä). Kaunis, kaunis neitikissa, ja se sijoittuikin toiseksi.

Nuudeli ei odotusteni mukaan pärjännyt, ja se olikin aikuisten neljäs, eli viimeinen. Ei haittaa, se sai yhdestä pikkutytöstä itsellen fanin. Ehkä tuleva itämaisharrastaja? Oi rankattiin aikuisten kolmenneksi, ja Mörkö ylätti olemalla paras aikuinen. Kaikki kolme saivat pienet palkinnot, mukavaa että viimeistäkin muistettiin. Tuosta näyttelystä siavat kaikki osallistujat jonkun palinnon, ehkä siis myös muutkin osallistuvat toisenkin kerran.

Luokkiensa parhaiden jälkeen valittiin vielä Best in Show:t. Oista tuli BIS-3, ja se sai ruusukkeen. Mörkö-Keiju oli suureksi yllätyksekseni BIS-1, ja sai ruusukkeen lisäksi pokaalin ja pienen raapimapuun, ja omistaja sai keekoilla kissoineen vielä valokuvissakin.

Etukäteen aavistelin, ettei itämaisten korvaeläinten eksoottisuus ehkä toimisi näyttelyssä, jossa ne arvosteltaisiin ihan kissoina vaan. Yksi pikkupoika niitä kauhistelikin suureen ääneen: "Hyi nää on ihan kauheita, tulkaa kattomaan!Kamalia!" :D Mörkösen hyväntuulinen kehräys luultavasti siivitti sen voittoon, ja Oi varmaan pärjäsi myös ystävällisyydellään. Sekin varmasti auttoi kissojani, että tuomarin virkaa toimittanut ihminen itse kasvattaa sfinxsejä, joten neloskategorian edustajat tuskin häneen silmäänsä kovin kummilta näyttivät.

Enivei, oli mukava match show, ja kivasti ihan erityyppinen tapaus kuin perinteiset rotukissanäyttelyt. Varmasti osallistutaan myös seuraavaan! Pääsin myös kertoilemaan ummet ja lammet itämaisista, sillä ne herättivät ihmisissä paljon mielenkiintoa ja uteliaisuutta. Rotua myös moni arvaili, arvauksina heitettiin muun muassa burma ja cornish rex! :D

Seuraavaksi vielä muutama kuva, ensin mätsärin palkintosaaliistamme sekä pari ihan sattumanvaraista räpsäystä hyvityksenä siitä, ettei blogia ole ikuisuuksiin päivitetty. Näyttelyssä otettuja kuvia on kuulemma luvassa järjestäneen yhdistyksen sivuille:

Palkinnot kokonaisuudessaan: kolme hiirtä, raksuja, t-paita, suurennuslasi (:D ), raapimapuu, pari ruusuketta ja pytty. Aika kiva saalis!


Kaunis Mystinen akvaarion päällä ahteriaan lämmittämässä


Sulaneet pojat. Onni on lämmin akvaarion valaisin!




Oi lämmittelee mieluummin tyynyliinan sisällä

Hullulla halvat huvit, idioottilla ilmaiset...

...eli kuinka Mörkö-Keiju viihdyttää itseään. Klikkaa kuvat isommiksi.












Hetken jo arvelin Mystin saaneen lämpöhalvauksen kun se ei reagoinut Mörkösen leikkeihin mitenkään, mutta sitten se lopulta vaihtoi asentoa ja todisti olevansa elossa.

Nuudeli on löytänyt muuttovalmisteluistani jotain hyvää: