tiistai 30. kesäkuuta 2009

Murot ihan pihalla

Hellepäivän viilentyessä iltaan päätin kokeilla ulkoilua Murokissojen kanssa. Kokeilin jo aiemmin päivällä mitä Oi sanoisi ulkoilusta, mutta koska se ei yksinään kauheasti arvostanut touhua, päätin ottaa sille Nuudelin kaveriksi toista yritystä varten.

Nuudeli kurkkii boksissa, josko uskaltautuisi ulkoilemaan.


Oita ei pelota!


"Katso nyt, ei täällä ole vaarallista!"


Oin esimerkin rohkaisemana Nuudelikin uskaltautui ulos, ja yhdessä kaverukset tarkistivat, ettei vaara vaani

tuolla


taikka täällä.


Oin pitäessä vahtia, Nuudeli löysi sisäisen lampaansa ja laidunsi.


Nuudeli haukkasi palan jokaisesta ruohonkorresta, joka sen kuonon eteen ilmestyi.




Välillä laidunnettiin yhdessä.


Oi ehti myös tekemään hienoja poseerauksia ilta-auringossa:




Myös Nuudeli ilahdutti minua pantteriposeerauksella.


Lopulta parivaljakko päätti yhdessätuumin suunnata kotia kohti.


Ulkoilu ei tainnut kestää varttiakaan, mutta ainakin Murokissat saivat vähän uusia kokemuksia, ja Nuudeli massunsa täyteen ruohoa.

Ei kommentteja: