Eyes like a little forest lake on a sunny day

Noin runolliseksi heittäytyi TICA-tuomari Thomas Andersen Oin silmistä! :D Team Vanhanen ja Oksanen saivat viikko sitten viime hetken älynväläyksen lähteä kokeilemaan Ticailua, ja niinpä Pörri suuntasi lauantaina kohti Kokkolaan lastinaan Viuhti, Marsupilami ja Oi. Kummallekaan kyseessä ei ollut ihan eka Tica-kerta, Mirka oli käynyt edellisessä Tica-shöyssä ihmettelemässä, itselläni puolestaan kokemus oli muutaman vuoden takaa ja aloitin käytännössä puhtaalta pöydältä.

Olen ensimmäisenä valmis tunnustamaan, etten ole ihan äsken ollut niin pihalla kuin TICA-näyttelyssä! Kissat ramppasivat ees taas tuomareilla, enkä tiedä miksi. Fifeläisestä näkökulmasta tuntuu älyttömältä, että sama tuomari arvostelee yhden ja saman kissan useampaan kertaan. Mikä vitsi siinä on? Mihin se arvostelu nyt voi saman päivän aikana muuttua, jos vain kissa ei saa touhusta tarpeekseen ja ala rähjätä?

Omat kissat pärjäsivät vissiin ihan ok, ainakin kumpikin pääsi finaaleihin asti, Oi useammankin kerran. Vasta finaalikehissä saatiin kuulla jonkinsorttista arvostelua, about kahden lauseen verran. Aiemmissa kehissä tuomari ei sano mitään, vaan luultavasti lallattelee mielessään tai miettii ostoslistaansa, ja jos kissa ei finaaleihin pääse, jää näyttelleasettaja tyhjän päälle. Kissasta ei vissiin tykätty mutta miksi? Näyttelymaksu on kuitenkin sama kuin Fifessäkin, ja Fifessä sentään saa samalla rahalla arvostelun. Eri asia sitten saako siitä mitään selvää mutta kuitenkin! :D Tottumuskysymyshän tämä tietysti on. Varmaankaan tuossa ei olisi minulla mitään ihmettelemistä, jos ei olisi Fife-taustaa näyttelyharrastuksessa.

Kissatkin olivat touhussa aika pihalla. Mitä, taasko mennään? Justhan minä kävin! Oilla pysyi mieliala korkealla, ja se pisti parastaan. Ihana sinitäplä! <3 Vaikka sillä olisi vissiin TICA-standardillakin paljon petrattavaa, se sai taas ylistystä silmistään. TICAhan ei edes ole niin fanaattinen itämaisten silmienväristä kuin Fife, minkä eilen opin. Vihreät olisivat toivotut, mutta eivät pakolliset eikä sävystäkään puhuta mitään. Myöskään värillä tai kuviolla ei tunnu olevan väliä. Oudolta tuntuu. Mukavaa silti, että osaavat arvostaa kaunista silmienväriä sellaisen nähdessään vaikkei se pakkollinen olekaan. :) Kuuntelin kyllä huuli pyöreänä kun tuomari luennoi, miten punaisilla kissoilla on yleensä kauneimmat vihreät silmät. Ööö...missä rodussa? Ei ainakaan itämaisissa! Oiski Thomas Andersenin tutkittavana ensimmäisessä TICA-kokeilussamme 2009. Kuva: Heikki Siltala

Marsua meinasi touhu taas vähän ujostuttaa, mutta reippaasti se oli tuomareiden käsittelyssä ja eikä pistänyt kampoihin tai luimuillut matalana. Kehien edetessä sekin lämpeni ja oli ihan eri tavalla reipas, täytyy nähtävästi alkaa sitä vunttaamaan ja kantelemaan jo aamupäivästä kunnolla että havahtuu sen sijaan että antaisi sen torkkua koko aamun ja viskaisi sen sitten ihan hämmentyneenä pöydälle. Marsussa tuntuivat kovasti tykkäävän sen kropasta, profiilista ja turkista. Kilpailu oli sillä kovempaa kuin Oilla, eikä se päässytkään kuin yhteen finaaliin. Thomas Andersen kuitenkin muisti kehua sen täpliä finaalissa, johon ei Marsua itseään kelpuuttanut. Onhan sillä niitä, täpliä! :)

Marsu, Marsun täplät ja tuomari Thomas


Itse näyttelystä jäi vähän puulla päähän lyöty olotila, kun ei ymmärtänyt koko päivänä, mitä tapahtui ja miksi. Siitä nyt ei kuitenkaan voi näyttelysääntöjä syyttää, jos noviisi ei eka kerralla kärryille pääse. Niinpä en heitä vielä kirvestä kaivoon, pitää tuota käydä vielä kokeilemassa kerran tai parikin ennen kuin alkaa kokonaiskuva hahmottua. Päivä itse oli kyllä mielenkiintoinen ja mukava, ja ajomatka sinne ja takaisin yhtä hauska kuin aina Mirkan kanssa matkatessa! Kiitos siis matkaseurasta!



Mirkan Viuhti tassuttelee

Pirokissa pippaloitu!

Viikonloppuna pyörähdettiin Tampereen suunnalla näyttelyn merkeissä, kuinkas muutenkaan. Tarkoitus oli lähteä matkaan Mirkan kanssa ja juhlia lauantaina tyttöjen uusia titteleitä, mutta tapaturma-altis ystäväinen teloi itsensä siihen kuntoon ettei taipunut reissuun lauantaina. Niinpä Pörri starttasi haikein mielin ilman Mirkaa. Mukana autossa Mörkö-Keiju, Oi ja Marsupilami, ja perusnäyttelysälän lisäksi pari kassillista herkkuja.

Lauantaille olin ilmoittanut ainoastaan Mörön. Tuomarina oli Jaana Jyrkinen, ja koska Jaana ei pitänyt kiirettä srvostellessaan ainoastaan neloset, saimme odotella kaikessa rauhassa melkein iltapäivään saakka ennen kuin Mörkösen vuoro koitti. Ennen sitä oli mainiosti aikaa vaihtaa kuulumisia ja kierrellä myyntikojuja, ja kyllähän tuota rahoistaan taas eroon pääsi! Itse arvostelu ei antanut aihetta erityiseen hilpeyteen. Jyrkinen listasi kissan viat ja siinähän se sitten olikin. Vikalista oli kovasti tutun kuuloinen ja moneen kertaan kuultu, lukuunottamatta yhtä kommenttia: kissa on liian laiha. Kastraatti, liian laiha? Ja minä kun olen niin iloinnut kissasta, joka ei ole taipuvainen lihomaan manaatiksi (vrt. Mysti) tai ahneuksissaan kehity rikollisneron tasolle ruokaa saadakseen (vrt. Nuudeli). Mutta ei, se on liian laiha, saisi ruokkia enemmän. Ruokkisihan sitä mutta kun kissa ei määräänsä enempää syö...Noh, tulipahan kerrankin kuultua jotain Uutta! :D

Selvää oli, ettei raitanaama tehnyt vaikutusta, enkä siis pahemmin jännitellyt TP-valintaa, johon vastaan tuli upea ja jokseenkin kaiken mahdollisen voittanut Dumba. Dumballehan se TP ansiokkaasti meni, joten loppupäiväksi oli rauha taattu omalle osalleni. Bileet pystyyn siis! Tarjoilupöydäksi näyttelyhäkki, johon näin jälkeenpäin ajatellen olisi voinut hakea välipahvin pöytälevyksi, eikä pöytäliinakaan olisi haitannut, mut hei, olihan mulla serpentiiniä! :D

Buffet oli avoinna koko viikonlopun, ja hyvin naposteltavat ihmisille maistuivatkin. Hyvä niin, se oli tarkotuskin. Kissit saivat lahjaksi paljon leluja ja hienon pinkin viltinkin, kylläpä nyt kelpaa!

Tytöt tutkivat lahjusta

Loppupäivä meni ihan huomaamatta syöden, lukien ja juoruillen. Mirkan varaama hotelli oli pieni mutta mukava, ja ihan naapurista sai hyvää pitsaa. Kissat olivat pitkästä aikaa hotellissa, ja voitte uskoa että niillä oli hauskaa! Oi etenkin antoi uudelle hiirelle kyytiä ihan antaumuksella siihen asti, kunnes otin kameran esiin! :D Mirjamilta saatu huiska oli etenkin trion tyhmempien jäsenten (lue: Mörön ja Marsun) mielestä ihan huikean jännä, ja sitä jahdattiin enemmän innokkaasti kuin älykkäästi, mutta kukin tyylillään niin kauan kuin hauskaa piisaa. Lopulta elikotkin asettuivat unille, ja saimme kaikki neljä hyvät yöunet huolimatta siitä, että Marsu tahtoi aamuneljältä Mörölle hieman kurista ja laulella...

Mörkö huitoo

Sunnuntaissa olikin sitten näyttelymielessä enemmän järkeä, sillä arvostelussa olivat kaikki kolme, ja kaikilla tuomarina Pia Nyman. Siinä missä Jyrkinen antoi listan kissan vioista, Nyman listasi hyvät puolet. Kaikista kolmesta löytyi paljon hyvää, erityisesti Oista, ja Marsu korkkasi seiskaluokan ekalla sertillä. IC-titteli, täältä tullaan! Koko trio myös kutsuttiin TP-valintoihin. Marsua vastassa oli upea siamilaisuros, jota vastaan kolliaisella ei ollut mitään jakoja, mutta mukava oli kuulla valinnassa siitäkin muutava kehaisu vaikka voitto menikin ihan oikeaan osoitteeseen eli simsetille. Tytöt puolestaan olivat toisiaan vastassa. Mörkö voitti paremmalla tyypillään, mutta Pia Nyman sanoi Oilla olevan "päivän kauneimmat silmät"! <3

Kivojen arvosteluiden lisäksi sunnuntaipäivässä oli muutakin huippua, seura nimittäin parani entisestään! Mirka pääsi kuin pääsikin paikalle juhlimaan armaita tytyjään, ja näyttelyyn ilmaantui myös Sara maailman ihanimman (ja pelottavimman) cornarin, Raijan sekä Garikin ja kanelisko-Ljuban kanssa. Vaahtokarkkeja ja muffinseja mutustellessa sokerihumalanhuuruset jutut takasivat nauruterapiaa koko loppupäiväksi siitäkin huolimatta, että Mörkö otti paneelissa turpaansa Umalta niin että karvat pölisivät (Uma vissiin maksoi kalavelkansa siitä kun Mörkö kiri Isrokissa sen edelle paneelissa :D). Niinhän se rasittava peikko silloin aikanaan telkkarissa sanoi: "aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta!" Jep, näinhän se menee, eikä Pirokkiin oltu lähdetty voittamaan vaan juhlimaan, ja se kyllä tehtiin! Niin, ja kyllähän Saran (ja Heidin) Ljuba-Lupukka meni ja voitti, että ei sitä ilman voitonhumua jääty! Onnea tytöille, ja onnea myös Katille Uman tupla-BISsistä viikonloppuna! Ei ole turhia nuo sinun tytöt, ei!

Pirok oli hyvä muistutus minulle siitä, miksi minä näyttelyissä oikein loppujen lopuksi käyn. Aina on ollut hauskaa vaikka kuinka olisi tulosmielessä menty ahterilleen. Sen takaavat samanhenkiset ihmiset ja leikkisä asenne. En minä ainakaan tuolla otsa kurtussa suostu juoksemaan (siitähän tulee ryppyjäkin!), ja pilke silmäkulmassa siellä viipottavat monet muutkin. Hauska harrastus siis, vaikka korkealentoisiksi yltyvät jutut eivät tasoltaan yleensä samaan lentokorkeuteen nousekaan. Yksi kurjuus näyttelyhommissa on: pentukuume on kroonistunut pysyväksi olotilaksi ja leimahtaa oireilemaan joka ikisessä näyttelyssä ja viikoiksi sen jälkeenkin. Kertokaa, löytyykö tautiin parannusta?

Rakas Sinitäplä, DSM , eli Murokissat Mustasaaressa

Isrokin näyttelyn aikaan minuun istutettiin hulluuden siemen. Kenen toimesta? No, kuten arvata saattaa, Mirkan! :D "Lähde Poh-Kisiin, sinne mahtuu vielä kissoja!" "Hulluko olet? Että ajaisin Vaasaan itsekseni? Ja kenet mä edes ottaisin mukaan? En ainakaan Marsua ja ei Mörköäkään jaksa joka paikkaan viedä." "No Oin!" "Pah." Kotona siemen kuitenkin alkoi itää. Vaasaan? Joo onhan se helvetissä asti mutta on sitä ajettu ennenkin autoa. Oi mukaan? No tietty, mutta pelkästäänkö se? No mutta hei, minähän Isrokissa keksin että Nuudelista yritetään Supremea sittenkin, jospa tehtäisiin Murojen kanssa pieni päiväretki ihan kolmestaan? Joo! Aivojeni (ja miehen) vielä napistessa vastaväitteitä naputin suu vaahdossa Poh-Kisin näyttelysihteerille viestiä: teille kuulemma vielä sopii, päästäänkö mekin? Viikkoa ennen näyttelyä epäilys alkoi nakertaa lähtöpäätöstä. Ihan oikeesti, Vaasaan asti! Sinne ajaa perkele viisi tuntia! Yhden KM:n ja toivottavasti yhden sertin takia! Kaikeksi lisäksi vaihdoin samaan aikaan työpaikkaa ja vuorolista näytti minulle Poh-Kis sunnuntai-illaksi alkavaa yövuoroa. En peru! En! Työkaveri ystävällisesti vaihtoi yövuoroni omaan iltavuoroonsa, ja kun vielä lauantai-iltana aloin empimään viitsinkö lähteä, totesin että kun kissat on vinguttu viimetingassa mukaan, työvuorot vaihdettu ja auto pakattu ja kissat puunattu, niin ihan se ja sama haluanko minä lähteä, minähän lähden! Niinpä herätys puoli kahdelta, siis yöllä, ja Pörri starttasi kolmelta pihassa. Nuudeli jaksoi kommentoida koko 4,5 tuntia Mustasaareen asti. Onneksi se oli vain kommentointia, joka ei käy hermoille. Sen sijaan kun Oi liittyi kuoroon 200 km ennen Mustasaarta, alkoi pinna kiristyä. Kun se kissa alkaa autossa huutamaan, se tekee sen yleensä puhtaasti ärsytystarkoituksessa, ja niin nytkin. Selvisin kuitenkin perille hyvissä ajoin ilman että heitin kumpaakaan kissaa matkan varrella pellolle, ja suuntasin eläinlääkäritarkin läpi nelosten omaan rinkiin omien ihmisten pariin. Sunnuntaipäivänä kaikki neloset olivat Michael Edströmillä eli Kiisselillä. Kiisseli on arvostellut jotakuinkin kaikki kissani aiemmin, mutta ennen lähtöä vanhoja seteleitäni selatessani yllätyin suuresti, kun huomasin Oilla olevan edessään eka kerta Kiisselin pöydällä. Nuudelin Edström oli aikanaan 6-luokassa arvostellut, mutta aika pitkälti puhtaalta pöydältä kummankin kanssa lähdettiin vailla mitään ennakko-odotuksia. Koska setä Kiisseli on suteellisen reipas arvosteluissaan, pääsimme mekin kissoinemme kerrankin ihmisten aikaan vuoroon. Nuudeli oli arvosteluvuorossa kolmantena. Snuu yllätti minut hyväntuulisuudellaan, sen edellsestä näyttelystä taitaa kumminkin olla jo pari vuotta. Siitä huolimatta Nuudeli kehrusteli sylissä ollessaan ja puski kaikkea, ja oli kertakaikkisen hyväntuulinen, vaikka jännäsi kumminkin sen verran ettei oikein tahtonut venyä. Nuudeli sai melko kivan arvostelun pikkuruisista korvistaan ja sukkapuikkohännästään huolimatta, ja eka CAPS napsahti! Jipii! Samalla tuli kutsu TP-valintaan, jonka kuittasin mielessäni että kutsu peruuntuu kyllä, jahka ne muut kastraattipojat käyvät pöydällä. Oi pääsi arvosteluun myös pian, ja oli serkkupoikansa lailla oikein hyvällä tuulella. Purr purr, pusk pusk! Sen saama arvostelu oli enimmäkseen mallia "ihan kiva", mutta tuomari tykkäsi kovasti sen silmistä ja ilmeestä ja oli myös sitä mielstä että kissa on "in top condition!". Kutsu TP-valintaan, jossa vastassa Tintin hieno kasvatti Tyyne, Feanorian Daydream Charm, OSH g 24. Nuudelin TP-valinta (jonne se sitten ihan tosiaan pyydettiin! :D )oli Nuukkusen kannalta läpihuutojuttu, mutta mukavaa että mustiainen käyttäytyi kauniisti ja malttoi välillä venyäkin. Oin valintaa pidin läpihuutojuttuna myös, minusta kun Tyynellä on Oita huomattavasti parempi korvaosasto, parempi leuka ja vähintään yhtä hieno ilme kuin Oillakin. Koska Edström oli järestään toivonut isompia korvia kaikille, arvelin että se oli Oin kohdalla siinä, kun eihän sillä isoja korvia ole. Vaan eipä ollutkaan niin yksinkertaista. Edströmillä tuntui olevan kamalia ongelmia Tyynen ilmeen kanssa, mitä minä en tajunnut ollenkaan kun minusta sillä on just niin hyvä ja rodunomainen ilme kuin kaikilla muillakin. Noh, minä en olekaan tuomari ja Kiisseli on, ja hälle se oli ongelma. Niinpä Kiisseli päätti aikansa naamaansa mutristeltuaan nominoida Oin ihan puhtaasti sen paremman ilmeen takia. Ei siis mikään älyttömän maineikas tai kunniakas voitto (ainahan se on parempi saada se nominointi ylisanojen kanssa: "Siis tässä on paras kissa mitä olen ikinä nähnyt! Valintani on tämä mahtava, upea, täydellinen kissa tässä!"), mutta kun tuomarin ei olisi ollut pakko nominoida kumpaakaan, niin kai hää sitten Oista kumminkin tykkäsi. :) Niin tai näin, koska kaikki neloset olivat samalla tuomarilla, Oi oli sen TP:n myötä myös Kategorian Paras, ja tämähän tarkoittaa sitä että Kymmenen on kasassa, ja Oi ansainnut itselleen DSM-tittelin!!! Nti Sinitäplä, DSM

Kuva: Heikki Siltala Oi on kerännyt voittojaan vuosien mittaan hitaasti, mutta varmasti. Veteraani-ikää lähestyvä neitoni ei ole ikinä ollut supertyypikäs eikä extreme, eikä äkkisiltään katsottuna ole tänä päivänä minkään näköinen, jos sitä vertaa tämän hetken tyypikkäimpiin pokaaliautomaatteihin. Jotain siinä kuitenkin on, mikä aika ajoin vetoaa tuomareihin erityisesti. Oin parasta antia ovat aina olleet sen sädehtivän vihreät silmät ja hieno ilme. Lisäksi sillä on pitkähkö kroppa ja lyhyt, vartalonmyötäinen turkki. Ennen kaikkea sillä kuitenkin on, silloin kun se niin haluaa, karismaa. Semmoista aikuisen naisen itsevarmuutta, jos niin haluaa sanoa. :) Oihan on siis puuma! :D Joka tapauksessa olen itse vakaasti sitä mieltä, että Oi on tittelinsä ansainnut! Ihanaa että yhä tänäkin päivänä voi vaatimattomammallakin tyypillä varustettu kissa yhä pärjätä, ja että vielä on tuomareita, joille ne korvat eivät ole kaikki kaikessa. Onhan Oistakin suurin osa sanonut, että toivoisivat sille isompia korvia, mutta muutama taas on sanonut ääneen sen, mitä mieltä itsekin olen, että Oin korvat sopivat sen päähän oikein hyvin eikä niiden tarvitse olla yhtään isommat. En kyllä osaisikaan kuvitella sitä lentokonelapattimilla! Olisi se outo näky! :D Tai Nuudeli sitten! Sillä ON ihan oikeasti ja rehellisesti totaalisen minimaalliset korvat, mutta kuinka isot sillä sitten pitäisi olla että ne olisivat suhteessa sen kissan kokoon? Ihan valtavat! Kyllä Nuudeli on paras pikkuisilla korvillaan. Olkoonkin ruma itämainen, mutta se on silti minun pikku mustani, joka on maailman kaunein, hienoin ja paras muutenkin! ♥ Täytyy kyllä sanoa että kannatti ajaa Mustasaareen! Onneksi en antanut itselleni periksi ja jäänyt nukkumaan, vaan lähdin näyttelyyn! Oin yllättävä ja äkillinen kymmenes voitto ja uusi titteli ovat kirsikka kakun päällä, mutta kaikkein iloisin olen siitä, miten hyväntuulisia minun kissani näyttelyssä olivat. Ne viihtyivät, ihan oikeasti, jopa Nuudeli, joka ei ole aikoihin käynyt missään! Ihanaahan tuollaisten kanssa on harrastaa, kun ei tarvitse ottaa stressiä siitä, stressaavatko kissat. Ja mikä parasta, kaikki neljä minun näyttelyissä enemmän tai vähemmän aktiivisesti kiertävää kissaani ovat samasta puusta veistettyjä. Kiitokset niiden kasvattajille, sillä pohja tuolle käytökselle on jo kotipesässä rakennettu (parin yksilön kohdalla luultavasti siten, että pentu on muutamaan otteeseen tiputettu pää edellä lattiaan... :D )! Loppuun vielä kuva Nuudelista kotioloissa, eli rentona lötkönä. Kuva on parin kesän takaa. Nuudeli on entisellään, kuvassa myös näkyvä Mysti on nykyisellään aika paljon paksumpi!

Seuraavana sitten Pirok, jossa lauantaina juhlitaan tyttöjen tuplatitteleitä! Tervetuloa juhlimaan!

Dee. Äs. Äm. Ja Herkkusieni!

Tämä näyttelyvuosi avautui meille harvinaisen myöhään Isrokin Kuopion näyttelyn muodossa. Kissat ilmoitettiin mukaan asenteella "käydään ne kunniamaininnat tytöille hakemassa ja jos Marsu vaikka valmistuisi". Odotuksia ei siis ollut.

Lauantaina arvostelussa kävivät vain tytöt, Marsu sai hengailla rauhassa sunnuntaita odotellen. Molemmat menivät Satu Hämäläiselle, eli olivat kurjasti TP:ssä toisiaan vastassa. Oi ilmaisi aamusta alkaen, että nyt ei ole hänen päivänsä. Se hehkui joka solullaan EVVK-asennetta, ja sen esiintyminen oli off-moodissa. Niinpä se e tehnytkään tuomariinsa kummoista vaikutusta. Kehuja tuli kunnosta ja silmienväristä (ja etenkin siitä), mutta tuomari sen kyllä huomasi että vaikka kissa ei ollut peloissaan tai vihainen, ei sitä kyllä kiinnostanutkaan.

Mörkö taas oli elementissään. Pyöri kuin väkkärä, oli siellä, täällä, ja tuolla, ja kehräsi. Hurr, hurr. Tuomari oli haltioissaan kun Mörkö-Keiju pisti parastaan. Satu Hämäläinen vertasi Mörköä balettitanssijaan, jolloin omistaja oli vähällä revetä nauramaan tuntien kissansa vartalonhallintataidot tuomaria paremmin. Mörkö sai kutsun tp-valintaan.

Valinta sitten oli yksi nopeimpia ikinä. Sen että saimme kissat asentoon, Hämäläinen jo valitsi Mörön. Ei ollut Oilla paljon jakoja siinä kisassa! Tuomari kuitenkin sanoi Oista valintoja seuranneille nelosporukoille, että yrittäisivät kasvattaa kissoja sellaisella silmienvärillä kuin Oilla. Lämmitti sydäntä. Silmät ja ilme ovat kyllä kiistatta täpliäisen parasta antia!

Nelosten paneeli antoi odottaa itseään. Ensin ei meinattu millään saada arvosteluseteleitä tietokoneongelmien takia, ja lopulta koko paneelin alku viivästyi. Siinä vaiheessa kun viimeisenä esiintyvät neloset pääsivät lavalle, oli suurin osa näyttelykansasta jo kadonnut kuin pieru Saharaan, ja nelosen porukka jäi taputtamaan voittajille keskenään. No, niinhän se aina menee, ei nelosten paneelia katso koskaan muut kuin kategorian harrastajat. Käy se niinkin, on meillä hauskaa keskenämmekin!

Paneeli jännitti aivan hulluna, piina oli ihan yhtä kamala kuin silloin, kun Mörölle jännättiin JW:tä. Mörköä vastaan tuli Katin hieno musta Uma, joka on ihan yhtä hieno kuin Katin upea musta Sakurakin, jolle Mörkö on monet kerrat hävinnyt (vaikka on se voittanutkin, ei sillä :D ). Se arvattiin jo etukäteen, että Uman nominoinut Laura Burani äänestäisi omaansa, ja näin tekikin. Hämäläinen taas äänesti omaansa, eli äänet menivät tasan. Minä ja Mirka jännitimme pissat housussa ja polvet tutisten, sillä jos Mörkö voittaisi, se saisi DSM-tittelin, jonka saaminen on ollut aikarajasta kiinni ja loppuvuodesta se raja lopulta umpeutui. Tasapelin ratkaisijaksi kutsuttiin Pia Nyman, joka kohotti ilmaan Mörön numeron ja minä olin pyörtyä. Mörkö-Keiju, voittaja! Mörkö-Keiju, DSM! En ole ikinä osannut itkeä ilosta, mutta nyt ei ollut kaukana. Heti ensimmäisessä näyttelyssään vaadittavan aikarajan täyttymisen jälkeen, Mörkö-Keijusta tuli SP DeLaSoul´s Jingle Jangle, JW, DSM! Olen Mörkösestä tavattoman ylpeä, kuka olisi uskonut siitä pikkuisesta ruppanasta, joka se pienenä oli, millaisiin saavutuksiin se vielä yltää?

Rättiväsyneenä, häkeltyneenä ja totaalisen onnellisena kohti Varkautta ja petiä. Aamulla taas kissat bokseihin ja takas Kuopioon. Sunnuntaina nostettiin pöydälle tyttöjen lisäksi Marsupilami, ja tuomarina oli yksi tuomarisuosikeistani, Donatela Mastrangelo, jolle oli tuomarioppilaan vuoksi laitettu kaikki neloset. Oi aloitti triostani, ja nyt sillä oli show-moodi päällä! Oi kehräsi ja esiintyi ja pisti kertakaikkisen parastaan, ja se toimi! Mastrangelo tykkäsi Oista valtavasti ja kirjoitti sille mahtiarvostelut, tuli hurjan hyvä mieli kun kissa oli selvästi hyväntuulinen ja tuomari tykkäsi! Oin jälkeen kävi Marsu kerjäämässä viimeistä 9-luokan serttiään tittelin toivossa. Marsu on viimekuukausien aikana miehistynyt kovasti, ja alkaa näyttää jo vähän kollilta. Pidän kovasti siitä, mille sen pää näyttää nyt kun sillä on kollin posket. Pään linjat ovat minun makuuni tosi makeat, vaikka se ei tiettykään auta siihen että leukaa ei ole ja otsa on litteähkö. Hieno silti! <3 Tuomarikin tykkäsi! Näki kyllä että kissa on vielä kovasti kesken, mutta piti hyvin lupaavana ja löysi kissasta sen hyvät puolet. Marsu myös käyttäytyi aivan loistavasti juoksevien naaraiden ja kusevien kollien keskellä, hieno pikkupoika! Serti tuli, mutta kutsua tp-valintaan ei. Turhahan sen olisi siellä ollut roikkuakin ja kisata peräti kahta Maailmanvoittaja-kollia vastaan. Jätimme siis mestarit setvimään järjestyksensä keskenään. Marsu valmistui toisena kissana Laumasta Championiksi, eli on nyt ihka-aito Herkkusieni! Seuraavaksi yritetään saada siitä IC, eli panokset kasvavat! Toivottavasti kissakin.

Mörkö oli trion viimeinen pöydällä. Donatela Mastrangelo on sen aiemminkin nominoinut, mutta nyt Mörkö ei tehnyt vaikutusta. Huonoa olivat ihan oikeutetusti ja rehellisesti turkki ja profiili. Lisäksi kitinöitä tuli kontrastista, syvällä olevista silmistä ja tuomarioppilaan mielestä korvatkin osoittivat hassuun suuntaan! :D Oli kristallin kirkasta, että tuomari tykkäsi Oista enemmän kuin Möröstä, mutta molemmat kutsuttiin tp-valintaan.

Valinnassa oli neljä kissaa: Lauran upeasti venyvä ja hienon hoikka ja elegantti Lana, aina yhtä hurmaava veteraanililatäplä Nasu sekä minun tyttöni. Mörkö vinkuroi Mirkan näpeissä, ja Oi yritti olla venymättä minulla ja keskitti tarmonsa olkapääkiipeilyyn (mutta venyi hetkittäin myös tosi nätisti, mikä osoittaa kuinka hyvätuulinen se oli). Tuomari kehui kovasti Oin kroppaa, painoa, kokoa ja maskuliinisuutta (Oi oli vähällä tulla arvostelluksi kollina, eikä tosiaan ensimmäistä kertaa), jotka kaikki ovat ominaisuuksia, jotka moni muu tuomari lukisi miinuksiksi. Mastrangelo kuitenkin tykkäsi, ja kyllä minulla leuka loksahti, kun tuomari osoitti vaihteeksi omalla olkapäällään keikkuvaa Oita nominoinnin merkiksi. Oiski pesi Mörön! Eikä ensimmäistä kertaa! Koska kaikki neloset olivat samalla tuomarilla, Oi oli saman tien BIS. Kyllä olen täpliäisestä ylpeä! On ihanaa, että kuusivuotias kissa, jonka tyyppi ei ole viimeisimmän muodin mukainen, saattaa yhä tänäkin päivänä pärjätä! Oikin hätyyttelee jo DSM-titteliään, siltä puuttuu enää yksi voitto! Varovainen toivo alkaa heräillä, ehkä jonakin päivänä myös Oin nimen perään lisätään kolme juhlalista kirjainta? Jää nähtäväksi!

Nyt kun näyttelyvuosi on korkattu, tähyän jo tulevia näyttelyitä. Seuraavana olisi Pirok samalla porukalla, ja kesänäyttelyihin pitäisi alkaa ilmoittautumisia väsätä. Rauhallinen näyttelyvuosi tästä varmaan tulee, mutta taatusti yhtä mukava kuin aiemmistakin, sen varmistaa hyvä seura näyttelyissä! Kiitokset kaikille hyvästä seurasta ja lämpimistä onnitteluista, nähdään taas! <3

Blogilaiskiaisen paluu, eli Lauma on täällä taas!

Viimekesäisen Porokin show´n jälkeen ei mukamas aikoihin tapahtunut mitään, ja oli aivan liian helppoa vain vetää lonkkaa blogin suhteen ajatellen että kirjoittelen sitten kun tapahtuu. Sitten kun tapahtui, en saanut aikaiseksi, joten tässä koostetta! Yritän palata aktiivisempaan päivitysrytmiin!

Tikkejä ja paiseita

Ottaen huomioon kissalaumani koon ja aktiviteetin, tosi vähillä haavereilla meillä ollaan menty. Niinpä en ollut elokuussa yhtään varautunut siihen, mitä Mystille tapahtui.

Olin eräänä aamuna juuri lähdössä töihin, kun katselin, että Mystin toinen takajalka näyttää kummalta. Nappasin kissan syliin ja kauhistuin: kissassani on reikä! Sillä oli toisessa takasessa kantapään kohdalla, jalan sisäpuolella 20-centin kolikon kokoinen reikä! Illalla nukkumaan mennessä sitä ei vielä ollut ollut, joten haaverin oli täytynyt sattua yöaikaan. En kuitenkaan ollut kuullut mitään, vaikka yleensä herään yöllä kaikkiin poikkeaviin, kissaperäisiin ääniin. Kello oli puoli kuusi aamulla kun haava löytyi, joten asialle ei voinut tehdä siinä mitään. Eikun töihin vaan, ja heti kellon lyödessä kahdeksan soitto eläinlääkärille. Sain ajan samalle päivälle, ja kiidin Mystin kanssa lääkäriin. Kissiltä taju pois ja tutkimaan. Haava oli kummallinen: kyseessä oli siisti viiltohaava, noin pari senttiä syvä, jossa iskun suunta oli ylhäältä alas. Sisäreidessä! Haava putsattiin, tikattiin ja sidottiin, ja sain kissan kotiin. En keksinyt silloin enkä ole keksinyt vieläkään mihin Mysti jalkansa satutti, haavan paikka ja viillon suunta vain olivat niin perin oudot. Koska aiheuttaja jäi mysteeriksi, voin vain toivoa, ettei yksikään muista kissoista telo samaan paikkaan itseään. Ei kyllä tartteis teloa muuallekaan.

Mystin tikit


Koko valas pönttöineen. Kyllä vain, Mysti on yhä lihava tursas. Helppo laihduttaa eläintä, jonka ainoa tavoite elämässä on maatua.


Joulun tienoilla sattui seuraava eläinlääkäriepisodi, josta en siitäkään saanut ajallaan kirjoitettua, nimittäin Marsun häntä.

Aaton aattona, jo petiin vetäyttyneenä, silittelin rinnalleni könynnyttä Marsua ja kauhu! Löysin sen hännästä patin! Patti oli pieni ja kivikova, ja ensimmäinen ajatukseni oli että hienoa, sillä on knikki! Se siitä näyttelyurasta sitten. Aamulla hiplasin häntää lisää: kyllä, patti on, pikkuinen, kova, keskellä häntää, hännän yläpuolella. Kiva kiitti hei. Onneksi ei ollut kipeä.

Jäin seuraamaan tilannetta, ja kas, patti kasvoi. Kiikutin kissan lääkäriin, joka ensitöikseen kysäisi: "Tätä häntää ei varmaan saa katkaista?" Joku toinen olisi voinut tuosta säikähtääkin, mutta koska tunnen tapauksen, totesin vain että ei kauheen mielellään kun sillä vähän näyttelykäyttöäkin olis. :D Lääkäri räpläsi ja tutkiskeli häntää. Ei ole knikki, luussa ei ole vikaa! Jatko ei kylläkää ollut yhtään lohduttava. Todennäköinen diagnoosi: vamman aiheuttama sidekudoskapseli, ootellaan hetki mitä se tekee, jos ei ala pienetä tai kasvaa, leikataan. Jos menee leikkuuksi niin huonolla tuurilla lyhenee häntä, riippuen patin sisällöstä ja siitä, miten se on kiinnittynyt. Vielä ei voitu täysin sulkea pois myöskään kasvaimen tai mätäpaiseen mahdollisuutta, vaikkei patti etenkään tuohon viimeiseen vaihtoehtoon sillä hetkellä sopinut lainkaan.

Kissa kotiin ja seurantaan. Häntä ei yhäkään haitannut Marsua yhtään, sitä saattoi räpeltää kuinka paljon tahansa, eikä punaista pösilöä närkästyttänyt. Siihen ei siis sattunut, mistä olin koko ajan todella iloinen. Kamalaa jos patti olisi ollut kipeäkin vielä! Vietin paljon aikaa katsellen Marsun menoa. Porukan pitkähäntäisin, rämäpäisin ja vauhdikkain. Mitä jos huonoin mahdollinen tilanne toteutuisi? Entä jos häntä pitäisi katkaista? Näyttelyistä viis, mutta kuinka hyvin pitkähäntäinen marakatti tottuisi siihen, että peräsimestä häviäisi 3/4? Lohduttelin itseäni: se on nuori, ja kissat tottuvat kaikeen, ei Marsulla olisi hätää. Oma sopeutumiseni kestäisi varmasti pitempään.

Tammikuun alussa raahasin koko lauman eräänä maanantaiaamuna rokotuksille, ja samalla todettiin läkärin kanssa että patti on kasvanut, pakko se on operoida. Leikkuuaika varattiin saman viikon torstaille. Vannotin lääkäriä: tee kaikkesi että häntä säästyy!

Raahustin kissoineni kotiin peloissani. Pari päivää enää, ja selviäisi, saisiko Marsu pitää häntänsä! Sitten tapahtui yllätyskäänne. Keskiviikkoiltana näin nukkuvan Marsun hännässä punertavan tahran. Se pattihan vuotaa! Aamulla soitto lääkäriin ja paikanpäälle. Helpotus oli suuri, kun kävi ilmi, että pelottava patti oli kuin olikin pelkkä mätäpaise! Häntä pusattiin huolella (rauhoituksessa, koska Marsu oli totaalisen kypsä häntänsä ronkkimiseen), lääkittiin ja paketoitiin. Kriisi ohi!

Nyt kun elellään helmikuuta, häntä on lähes ennallaan. Haavaan ei kasvanut arpikudosta, ja häntä on taas virheetön. Karvat eivät ole vielä ihan entisellään mutta kasvavat hyvää vauhtia. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis. Mutta kyllä säikäytti! Marsupilami oli onneksi hyvin kiltti ja urhea potilas, Episodin jälkeen päällystimme Deltta-puun uudestaan, koska sen rikkirevityn päällysteen alta pilkottava lauta tikkuineen oli todennäköisin syypää Marsun vaivaan.

Marsu häntineen villapaidassa


Koiruuksia

Naamakirjaa seuraavat tietävätkin: Laumassa on uusi jäsen! Pari viikkoa sitten porukkaan muutti toinen koira, cirneco dell´Etna-rotuinen Rusina. Koiranalku on hyvin reipas, rohkea ja sosiaalinen, ja oli heti ekana iltana kuin kotonaan. Kissatkin ottivat rauhallisesti: "jaa, toit taas yhden" ja kuittasivat homman olankohautuksella. Möröllä meni vuorokauden verran tajuta että kodissa on joku uusi, ja kun sen tajusi, reagoi kuten Marsuunkin aikanaan, eli kulki muristen ympäriinsä ja mätti kaikkia turpaan. Mörkö inhosi Marsua ihan erityisesti hetken. Pari päivää murjotettuaan se sai tais herneensä riviin, ja meno palautui normaaliksi höystettynä koiranpenulla. Koska tämä on yksinomaan kissablogi, ei koiruuksilla ole tässä enemmälti sijaa jatkossakaan, eikä tapaus Rusinastakaan tule tämän kummemin juttua.

Oi ja Rusina ekana iltana


Se on aika hauska

POROK kruunaa kesän!

Nyt on Lauman kesänäyttelyrupema viimeistelty Kempeleen reissun muodossa. Tuliaisena upeita tuloksia ja jälleen uusi Supreme Premior:

V09 SP DeLaSoul´s Jingle Jangle, JW, Mörkö-Keiju kera myhäilevän omistajansa.


Kuvan on Eryn näyttelyssä napannut Leena Varinen.

Mörkö siis uunituore SP, mutta tapahtui viikonloppuna toki muutakin.

Olin hyvin iloinen siitä, että ell-tarkki alkoi lauantai-aamuna vasta puoli yhdeksältä, sillä se antoi minulle aikaa nukkua puoli kolmeen asti ja ajamaan tarvitsi lähteä vasta neljältä. Niin, vasta! :D Vajaata tuntia myöhemmin Mirka kyytiin Kuopiosta, ja kohti pohjoista.

Mukana olivat Oi, Mörkö ja Marsu. Näistä Oi lauleskeli koko matkan Kempeleelle asti syystä, jonka vain se itse tietää. Meillä kun ei autossa harrasta mölyämistä yksikään normaalisti, ainoastaan Mörkö kurnuttelee kohdalle osuvia ajatuksiaan ilmoille.

Matka Varkaudesta Kempeleelle on pitkä, mutta minä nautin sen ajamisesta suuresti. Niin nytkin. Ilman erityistä kiirettä perille ehdittiin ajoissa vain kahden vessatauon voimin (joista ensimmäinen kylläkin tehtiin 20 km Kuopiosta lähdön jälkeen, mutta minä sentään ajoin Varkaudesta asti, huom! :D . Elänlääkärintarkin jälkeen kissat Sturdiin ja ei kun katsomoon selaamaan luetteloa, kun en vaihteeksi taas ollut perillä edes siitä, ketkä meidän tuomarimme olisivat. Mörkösen arvostelisi Marie Rihová, josta muistimme sen verran, että tämä oli jossakin näyttelyssä jättänyt Mörön nominoimatta, eli ei vissiin tykännyt kissasta. Oi ja Marsu taas menivät Luigi Comorion pöydälle.

Comorio lienee nopein tuomari kaikista, mutta vaikka kissat vaihtuvat pöydällä tiuhaa tahtia, saa arvostelusta rahalleen vastinetta. Tuomari tykkäsi Oista kovasti, eikä ihme, onhan hän sen ennenkin arvostellut ja myös nominoinut. Kehuja tuli näyttelykunnosta ja luonteesta, silmistä, turkista ja ilmeestä. Samat viatkin löytyivät kuten aina: litteä otsa, pienehköt korvat, kontrasti voisi olla parempi ja häntä pidempi. Niinhän se on. Oi viihtyi pöydällä ja oli oikein hyväntuulinen, ja olin itsekin arvostelusta iloinen. Kutsu TP-valintaan heltisi helposti.

Marsu meni Comoriolle heti Oin perään, joten vaihdoin kissan lennosta. Pieni punainen sai huimasti kehuja kaikesta, mitä siinä on hyvää. Korvia toivottiin vähän alemmas, mutta tuomari totesi niiden varmasti kissan kasvaessa laskeutuvan. Profiili sai ylistystä, jos sitä jotenkin vielä voisi parantaa, saisi otsassa olla korkeutta enemmän. TP-valintaan kutsuttiin Marsukin.

Koska Luigi Comorio on supertehokas ja nopea tuomari, sai hän pyyhkäistyä kaikki kissat nopeasti läpi ja TP-valinnat tuntuivat alkavan melkein heti kun ehti omat kissansa arvostelun jälkeen häkilleen viedä. Kastraattinaaraista nominoitiin Oi, ja kylläpä olin sinitäplästäni ylpeä! Marsu kisasi omassa valinnassaan nättejä kakaroita vastaan, joilla näkyi yhtä hienoja profiileja ja parempia korvia, joten yllätyin melkoisesti, kun Comorio valitsi Marsun. Hieno Pupuankka oli taas menossa paneeliin!

Mörkö-Keiju nakattiin sitten Marie Rihován pöydälle. Täti tuntui sittenkin tykkäävän raitanaamasta, joskin arvostelusetelistä löytynyt kommentti Mörön silmistä herätti hilpeyttä, ei niitä nimittäin ole ennen pyöreiksi sanottu...:D Toiseksi viimeinen serti tuli, ja kutsu TP-valintaan, jossa Mörkö voitti vastassa olleen pitkäkarvatytön eleganssillaan. Paneelissa olisivat siis minun tyttöni vastakkain, huimaa!

Marsun paneelivastustajaksi Rihoválta tuli vanha tuttu kilpakumppani, hienonhieno Birregin-kissalan suklaanaamio simskutyttö, joten Marsun paneelitulos oli sillä selvä. Ylpeänä silti hain hävinneen osapuoleni paneelista pois, hienon pienen Marsuni.

Tyttöjen kisaa jännitettiin kovasti, sillä Oi oli voittanut Mörön ennenkin, ja toivoimme sen pystyvän siihen taas. Oi näytti paneelissa upealta, se ei ole varmaan koskaan venynyt niin hienosti! Se ei valitettavasti riittänyt, vaan Mörkö vei potin molemmilla tuomariäänillä. Olen tietysti sen menestyksestä iloinen, mutta Oin kohdalla se voitto olisi ollut paljon hienompaa.

Sunnuntaina oli sitten Mörkösen vuoro piipahtaa Luigi Comorion pöydällä, kahden muun mennessä Donatella Mastrangelolle. Donatella on ihana tuomari, ja olin tosi iloinen saadessani kaksi kissani hänen arvosteluunsa. Oi aloitti päivän ensimmäisenä arvosteltavana kissana, ja sai Donatellalta paljon kehuja. Erityisesti silmienväri säväytti, ihan niin kuin pitikin. Kulmakarvoja tosin kohotutti tuomarin kommentti, että Oin silmät ovat vähän turhan syvällä. Syvällä! Sillä! Yhtä jos toista on senkin kissan silmistä sanottu, muttei koskaan tuota. Kommentista huolimatta tuomari piti kissasta kovasti, eikä olutkaan yllätys, että Oi oli jälleen Tuomarin Paras. Rakas sinitäplä! ♥

Marsu oli taas heti Oin jälkeen, ja teki myös vaikutuksen tuomariinsa. Se oli vilkas, eläväinen ja pölkkypäinen, eli ihan oma itsensä, ja täti tuomari tykkäsi. Kovasti kehuja sai pitkä kroppa, pitkät jalat ja kilometrihäntä, sekä lyhyt, vartalonmyötäinen turkki. Korvista tuli taas kommentti, että vielä ne siitä laskeutuvat. Toivotaan! Marsulainen sai myös kutsun TP-valintaan, missä se tällä kertaa hävisi kaunille ruskeanaamiosiamilaiselle, Birreginin tuotantoa myös. Birreginin nuoret pääsivät siis kisaamaan toisiaan vastaan paneelissa Marsun jäädessä tyytyväisenä uinumaan.

Luigi Comorio antoi Mörölle hienot arvostelut, jopa sen profiili oli taas vaihteeksi suora! Viimeinen serti napsahti, ja niinpä taloudessamme on nyt kolmas Supreme Premior! TP-valinnassa oli sama vastus kuin lauantaina, samoin tuloksin. Paneelissa toistui siis sama asetelma kuin lauantaina: Oi vastaan Mörkö. Jälleen voittoa toivottiin Oille, koko ajan kuitenkin tietäen, että Mörkö sen vie. Niinhän siinä kävi, ja Mörkö pokkasi toisen KP-tuloksensa sinä viikonloppuna. Hieno Mörkö!

Kotimatkalle päästiin hyvissäajoin, ja olin kotona heti yhdeksän jälkeen. Oi vauhditti taas matkaa huutamalla koko matkan näyttelystä kotiin.

Kesänäyttelyt ovat meiltä nyt siis ohi, samoin Marsun ura nuorissa. Marsu lähtee seuraavan kerran jo metsästämään avoimen luokan sertiä, joskaan en ole päättänyt, missä. Loppuvuoden näytelmät ovat meiltä vielä aivan auki. Lokakuun Kes-Kisiin mennään tietysti, ja olipa puhetta jopa sellaisesta, että Mörkö matkaisi Mirkan mukana WW-näyttelyyn esittämään onkimatoveiviään! Mitään ei ole vielä lyöty lukkoon minkään näyttelyn osalta, joten jatkamme suunnittelua! Tämä näyttelyvuosi ei ole vielä ohi!

Mirkalle iso kiitos matkaseurasta! Huippua oli, kuten aina!♥

Supreme Suklaa

GIP&CH Miapho Peron saavutti tittelin SUPREME PREMIOR 18.6.2011 ISROKin Siilinjärven näyttelyssä.



Onnea Mysti-muru! Kuvassa Mysti on vielä palleineen, silloin nuorena poikana. :)

Isrokissa on siis käyty pyörähtämässä, mutta sitä ennen käyntiin kääntymässä Eryn näyttelyssä Hyvinkäällä, joten palataanpa sinne ensin.

Eryyn lähteminen ei näyttelyn lähestyessä kiinnostanut minua tippaakaan, ja kun tuomarijako tuli, olin viittä vaille valmis perumaan koko näyttelyreissun osaltani: Mörkö oli laitettu sunnuntaina CFA-tuomarille. Kun minä Fifé-näyttelyyn ilmoitan kissani, oletan saavani arvostelun kyseisen kattojärjestön tuomarilta. Jos haluan arvostelun muista kattojärjestöistä, ilmoitan kissojani niiden näyttelyihin. Simppeliä. En siis odottanut Eryn viikonlopulta tasan mitään, edes lauantailtakaan.

Tulokset olivat sarjaa "ihan kiva", vaikka saadut arvistelut kyllä lämmittivät mieltä. Marsu sai kumpaisenakin päivänä hirmu kivat arvostelut. Se kyllä jaksaa ilahduttaa, että vaikka kissalla onkin korvat keskellä päätä, tuomarit näyttävät tykkäävän kaikesta muusta siinä. Hieno homma, niin tykkään minäkin. Tuskaisesta kuumuudesta huolimatta Marsu jaksoi hyvin pitkälle sunnuntaillekin ja kehrusteli arvostelussa ja venyi nätisti. Viimein helle alkoi sunnuntaina päivällä viedä pieneltä kissalta voimia ja katsoin parhaaksi pyytää poistumisluvan ja viedä kissani kiireesti ilmastoidun auton viileytyeen. Kuumuuden vuoksi poistumislupia annettiin helposti, mikä on minusta hyvä juttu. Oli minullakin häkkituuletin, mutta ei sekään auta kuin tiettyyn rajaan asti, eikä kumpikaan kissoistani tajunnut juoda näyttelyn aikana mitään vaikka vesikuppia ahkerasti tarjoiltiin.

Mörkö sai myös upeat arvostelut molempina päivinä ja sertinsä ongelmitta. TP:t menivät molempina päivinä Sakuralle. Lauantaina Sakura vei voiton jälleen kerran ilmeellä, ei siitä mihinkään pääse että Mörkö näyttää pöljältä ja Sakura oivallisen ilkeältä! :D Sunnuntaina CFA-tuomari tykkäsi Möröstä kovasti, mutta sen korvat olivat tädin mielestä liian överit ja alhaalla. Taitaa olla toinen kerta kun Mörkö häviää tuosta syystä, jos nyt ihan oikein muistan. Harvinaista kuitenkin, yleensähän tuomarit tykkäävät Mörkö-Keijussa nimenomaan korvista ja ne ovat siinä kissassa parasta myös minun mielestäni, ainoa kissa minun porukastani jolla on korvat oikeassa paikassa. Sakelle siis TP vähemmän övereillä korvilla. Se sopi ihan hyvin, sillä Mörköä helle uuvutti myös ja oli hyvä päästä viemään se näyttelypaikalta pois ilman että olisi tarvinnut paneelia jättää väliin.

Kotimatka meni ukkosmyrskyssä ajaessa. Kaatosade salamashow´n kanssa oli melkoisen jännä ajokeli, mutta kotiin päästiin ongelmitta. Väsyneet kissaset nukkuivat sikeästi koko kotimatkan, ja kotona jatkoivat unia syötyään ensin. Yöaikaan olivat sitten piristyneet ja puuhailleet kaikenlaista.

Heti seuraavana viikonloppuna suuntasin Siilinjärvelle kotinäyttelyyn. Kovasti jännitti, saisiko Mysti viimeisen sertinsä Thea Friskovecilta, joka ensimmäistä kertaa arvosteli minun kissojani. Myös kaksi muuta kohdalle sattunutta tuomaria, Louis Coste ja Charles Spijker, olivat ensimmäistä kertaa kissoillani. Melko luksusta saada koko viikonlopulle ihan uudet tuttavuudet tuomareiksi, kun Sidorovan ja Vinkelin arvosteluita on aiemmissa näyttelyissä saatu enemmän kuin tarpeeksi! Vinkel kun oli taas siellä Eryssäkin.

Taas tuli ihania arvosteluja, etenkin Thealta. Olin kuullut tästä tuomarista paljon hyvää, ja tykästyin kyllä itsekin. Ihana tuomari, joka tykkäsi kaikista kissoista, jopa Mystistä. Mysti oli kaikesta pussailusta ja vatkaamisesta ihan hämillään, muttei ihme kyllä alkanut rähjäämään. Mysti oli niin hillittömän tumma Thean mielestä, että hän päätteli siinä suklaassa olevan 90% kaakaota. Serti ja uusi titteli tulivat kehujen kanssa, mutta TP-valintaan ei ollut asiaa. Se ei haitannut, sillä TP-valinta on viimeinen tilanne jonne Mystin haluan viedä. Se ei niistä vain tykkää enkä halunnut päästää Mystiä äksyilemään kun koko päivä oli muuten mennyt niin hienosti.

Oi sai myös kehuja ja hurmasi erityisesti silmienvärillään. TP meni Liulle, joka on todella vaikutava veteraanilady, ja sille on kunnia hävitä.

Mörön arvosteli Louis Coste, joka oli tiukka tuomari. Tykkäsi Möröstä kuitenkin, mutta nominoi Lauran hienon Lanan, sillä Mörön perunapeltoprofiili ei ollut Costelle mieleen. Marsun profiili sen sijaan oli, ja Pupuankka saikin taas paljon pusuja ja hienot arvostelut, TP:ssä se jäi kovassa seurassa toiseksi.

Marsua lukuunottamatta kolme muuta kissaani kävi tuomarioppilaan pöydällä, sillä lauantaina puuhattiin taas uutta tuomaria neloskategoriaan ja menossa oli tuomaritutkinto. Tämä tutkinto meni ihan sääntöjen mukaan ja nappiin, toisin kuin Rurokissa ollut Vinkelin tutkinto. En tiedä mitä meiltä Pia Nyman oli kissoistani, mutta ainakin Oi hurmasi assarit! :) Joka tapauksessa Pia selvitti tutkintonsa liput liehuen, ja nelosilla on uusi, mukavan oloinen tuomari! Jipii!

Jos lauantaina ei ihmeellisiä tuloksia tullut, oli sunnuntaina sitten vähän parempi päivä. Kaikki kissani olivat Charles Spijkerillä, joka hänkin on sen verran uusi nelosen tuomarina, että Thea varmisteli nominoinneissa. Oi kävi pöydällä ensimmäisenä ja sai ihan kivat arvostelut, vaikkei tuomari sen vihreiden silmien lumoon langennutkaan. Kutsu TP-valintaan kuitenkin tuli. Marsu meni heti Oin perään, ja sai hurjasti kehuja, kutsu valintoihin myös sille. Mörkö oli tuttun tapaan viimeisenä pöydällä ja sen vuoroa saatiinkiin odotella tovi. Tuomari tykkäsi siitä kovasti, joskin häntä huvittivat tabbynaamioblondin venkoilut. Myös Mörkö kutsuttiin TP-valintoihin.

Kastraattinaaraiden valinnoissa olivat vastakkain Oi, Mörkö ja Liu. Oi sai tuomarin mielestä kehnoilla täplillään tyytyä kolmanteen sijaan, ja vastakkain olivat Liu, josta Spijker tuntui suuresti pitävän, ja kiemurtava Mörkö. Tuomarikin sanoi että näyttää ihan siltä kuin se kissa olisi tekemässä juoksua mutta eihän se ole mahdollista! :D Onkimatoveiveistään huolimatta Mörkö ylsi kuitenkin TP:ksi pitkällä kropallaan.

Noista Oin täplistä on kyllä sanottava sen verran, että hassua miten eri tavalla tuomarit ne näkevät. Toiset kiittelevät että onpa tosi hyvä kontrasti siniseksi, toiset taas toteavat että kontrasti voisi olla parempikin. Kauneus on katsojan silmissä kyllä ihan tosiaan. Oin täplät ovat suuret jumbotäplät, kun taas Marsulla on paaaaaljon pieniä täpliä, jollaisista tuomarit tuntuvat enemmän pitävän. Minulle sillä ei ole väliä, täplä on täplä on täplä, kunhan vaan näkyvät. :)

Omien TP-valintojen jälkeen kävin sitten kurkkaamassa Lena Chapmanin TP:t, että ketä kissoilleni tulee paneeliin vastaan. Täti Chapman olikin tiukkana, nejästä kastraattinaaraastaan hän pyysi nominointiin vain kaksi ja jätti mm. lauantaina KP:n vieneen Lanan valintojen ulkopuolelle. Tovin tuomari katseli sitten näitä valintaan pyytämäänsä kahta, ja päätti lopulta ettei nominoi kumpaakaan niistä. Päätös oli minulle pettymys, sillä ei se ilmainen KP samalta tunnu kuin kilpailun kautta voitettu. Chapman ei ole minun kissojani arvostellut koskaan, saa nähdä mitä tykkää sitten joskus kun hänen pöydälleen päästään. Ainakin tuntuu arvostavan pitkää, timmiä kroppaa ja hyvää profiilia, pitkää päätä.

Marsulle tuli Chapmanilta vastaan upea Birreginin suklaanaamiotyttö, joten paneelin tulokset olivat osaltani sillä selvät: Mörölle automaattivoitto, Marsulle ihan vastaavanlainen häviö. Näinhän paneelissa juuri kävikin. Kuitenkin olin Mörön pystiä ylpeämpi siitä, että pieni punaiseni pääsi paneeliin asti. Hyvä Marsu!

Kissat saavat nyt huilata pari viikkoa, sitten lähdetään tyttöjen ja Marsun kanssa kohti Kempelettä. Se jääkin viimeiseksi kesänäyttelyksemme. Syksyn näyttelyiden suhteen suunnitelmat ovat ihan auki. Kes-Kisiin pitää lähteä tietenkin, mutta saa nähdä jaksaako sitä muualle vaivautua, vai joko jäätäisiin kissojen kanssa talviunille. :)