Nuudeli on kissa, jolla on taipumusta olla toisinaan paljon luovempi ja nokkelampi kuin sille itselleen olisi terveellistä. Ykkösmotivaattori on ruoka, josta säännöllisenä esimerkkinä ovat eteiseen kulkeutuvat, seulaksi jyrsityt ja tyhjäksi imetyt annospussit, jotka ovat olleet muka-nuukunkestävässä piilossa. Toinen intohimon kohde, joka siivittää Nuudelikissan taituruuteen, on villa. Tai huopa. Tai mikä tahansa pehmoinen kangas.
Nuudelin villanhimolle on menetetty ainakin neljä pipoa, parit villasukat, muutama pörrösukka ja pari ihan tavallistakin, ainakin kolme yksittäistä lapasta, kaksi kaulaliinaa, lukematon joukko pieniä pehmoleluja, ja tänään, viimeisimpänä uhrina, sormikas.
Meillä kaikki Nuudelia mahdollisesti houkuttavat tavarat on visusti piilotettu. Tämäniltainen sormikas oli naulakossa olevan takkini taskussa yhdessä parinsa kanssa. Nuudelin perhana onnistui kaivamaan sen sieltä! Siis kurottautumaan takajaloillaan seisten noin metrin korkeuteen, sujauttamaan tassunsa taskun läpän alle, ja koukkimaan taskun pohjalla olevan hanskan ulos. Kun kuulen tietyn kuuloista narskuntaa, tiedän että se kolmasti kirottu elukka syö jotain kiellettyä ja kankaista. Yleensä se juoksee saaliinsa kanssa karkuun, kun menen ottamaan sitä pois. Niin se teki nytkin, livisti hanskansa kanssa keittiöön pää alhaalla, etten näkisi mitä se kantaa. Tokihan se selvisi! Minua odotti tämä:
Irtonainen sormi tosin oli jäänyt eteiseen. Sormesta puuttuva pätkä löytynee kissan sisäpuolelta, josta se luultavasti ilmaantuu lähimmälle matolle oksennuksena seuraavan vartin sisään.
Meille tarvitaan lukollinen metalliarkku, jossa säilytetään kaikki kissanruoka, joka ei ole tölkissä, sekä kaikki muu Nuudeli houkuttava omaisuus.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Meillä Viivi on erikoistunut myös tällaiseen. Ruokapurkit se jättää kyllä meidän avattavaksi, mutta kaikki villainen häviää kissan suihin aina kun mahdollista! On se jopa syönyt yhden kiipeilypuun kulmankin (tai siis pehmusteen sen päältä)! :D
Nuudelsson kuulostaa Lepakko Kakkoselta... vai onko Lepakko sitten Nuukku Kakkonen? Naamiomies kun kävi taas vaihteeksi tässä taannoin Pasin villapaidan kimppuun, ja pari viikkoa sitten vedin sen hännän alta, sieltä minne auringon valo ei yllä, pitkän matkaa (ainakin 25 cm) mustaa lankaa, joka oli peräisin ilmeisesti tennissukasta... voi huoh näitä eläjiä xD
Peto nyppii hampaillaan kodin froteepyhkeet:)
-Tuulia-
Lähetä kommentti