Pirokissa pippaloitu!

Viikonloppuna pyörähdettiin Tampereen suunnalla näyttelyn merkeissä, kuinkas muutenkaan. Tarkoitus oli lähteä matkaan Mirkan kanssa ja juhlia lauantaina tyttöjen uusia titteleitä, mutta tapaturma-altis ystäväinen teloi itsensä siihen kuntoon ettei taipunut reissuun lauantaina. Niinpä Pörri starttasi haikein mielin ilman Mirkaa. Mukana autossa Mörkö-Keiju, Oi ja Marsupilami, ja perusnäyttelysälän lisäksi pari kassillista herkkuja.

Lauantaille olin ilmoittanut ainoastaan Mörön. Tuomarina oli Jaana Jyrkinen, ja koska Jaana ei pitänyt kiirettä srvostellessaan ainoastaan neloset, saimme odotella kaikessa rauhassa melkein iltapäivään saakka ennen kuin Mörkösen vuoro koitti. Ennen sitä oli mainiosti aikaa vaihtaa kuulumisia ja kierrellä myyntikojuja, ja kyllähän tuota rahoistaan taas eroon pääsi! Itse arvostelu ei antanut aihetta erityiseen hilpeyteen. Jyrkinen listasi kissan viat ja siinähän se sitten olikin. Vikalista oli kovasti tutun kuuloinen ja moneen kertaan kuultu, lukuunottamatta yhtä kommenttia: kissa on liian laiha. Kastraatti, liian laiha? Ja minä kun olen niin iloinnut kissasta, joka ei ole taipuvainen lihomaan manaatiksi (vrt. Mysti) tai ahneuksissaan kehity rikollisneron tasolle ruokaa saadakseen (vrt. Nuudeli). Mutta ei, se on liian laiha, saisi ruokkia enemmän. Ruokkisihan sitä mutta kun kissa ei määräänsä enempää syö...Noh, tulipahan kerrankin kuultua jotain Uutta! :D

Selvää oli, ettei raitanaama tehnyt vaikutusta, enkä siis pahemmin jännitellyt TP-valintaa, johon vastaan tuli upea ja jokseenkin kaiken mahdollisen voittanut Dumba. Dumballehan se TP ansiokkaasti meni, joten loppupäiväksi oli rauha taattu omalle osalleni. Bileet pystyyn siis! Tarjoilupöydäksi näyttelyhäkki, johon näin jälkeenpäin ajatellen olisi voinut hakea välipahvin pöytälevyksi, eikä pöytäliinakaan olisi haitannut, mut hei, olihan mulla serpentiiniä! :D

Buffet oli avoinna koko viikonlopun, ja hyvin naposteltavat ihmisille maistuivatkin. Hyvä niin, se oli tarkotuskin. Kissit saivat lahjaksi paljon leluja ja hienon pinkin viltinkin, kylläpä nyt kelpaa!

Tytöt tutkivat lahjusta

Loppupäivä meni ihan huomaamatta syöden, lukien ja juoruillen. Mirkan varaama hotelli oli pieni mutta mukava, ja ihan naapurista sai hyvää pitsaa. Kissat olivat pitkästä aikaa hotellissa, ja voitte uskoa että niillä oli hauskaa! Oi etenkin antoi uudelle hiirelle kyytiä ihan antaumuksella siihen asti, kunnes otin kameran esiin! :D Mirjamilta saatu huiska oli etenkin trion tyhmempien jäsenten (lue: Mörön ja Marsun) mielestä ihan huikean jännä, ja sitä jahdattiin enemmän innokkaasti kuin älykkäästi, mutta kukin tyylillään niin kauan kuin hauskaa piisaa. Lopulta elikotkin asettuivat unille, ja saimme kaikki neljä hyvät yöunet huolimatta siitä, että Marsu tahtoi aamuneljältä Mörölle hieman kurista ja laulella...

Mörkö huitoo

Sunnuntaissa olikin sitten näyttelymielessä enemmän järkeä, sillä arvostelussa olivat kaikki kolme, ja kaikilla tuomarina Pia Nyman. Siinä missä Jyrkinen antoi listan kissan vioista, Nyman listasi hyvät puolet. Kaikista kolmesta löytyi paljon hyvää, erityisesti Oista, ja Marsu korkkasi seiskaluokan ekalla sertillä. IC-titteli, täältä tullaan! Koko trio myös kutsuttiin TP-valintoihin. Marsua vastassa oli upea siamilaisuros, jota vastaan kolliaisella ei ollut mitään jakoja, mutta mukava oli kuulla valinnassa siitäkin muutava kehaisu vaikka voitto menikin ihan oikeaan osoitteeseen eli simsetille. Tytöt puolestaan olivat toisiaan vastassa. Mörkö voitti paremmalla tyypillään, mutta Pia Nyman sanoi Oilla olevan "päivän kauneimmat silmät"! <3

Kivojen arvosteluiden lisäksi sunnuntaipäivässä oli muutakin huippua, seura nimittäin parani entisestään! Mirka pääsi kuin pääsikin paikalle juhlimaan armaita tytyjään, ja näyttelyyn ilmaantui myös Sara maailman ihanimman (ja pelottavimman) cornarin, Raijan sekä Garikin ja kanelisko-Ljuban kanssa. Vaahtokarkkeja ja muffinseja mutustellessa sokerihumalanhuuruset jutut takasivat nauruterapiaa koko loppupäiväksi siitäkin huolimatta, että Mörkö otti paneelissa turpaansa Umalta niin että karvat pölisivät (Uma vissiin maksoi kalavelkansa siitä kun Mörkö kiri Isrokissa sen edelle paneelissa :D). Niinhän se rasittava peikko silloin aikanaan telkkarissa sanoi: "aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta!" Jep, näinhän se menee, eikä Pirokkiin oltu lähdetty voittamaan vaan juhlimaan, ja se kyllä tehtiin! Niin, ja kyllähän Saran (ja Heidin) Ljuba-Lupukka meni ja voitti, että ei sitä ilman voitonhumua jääty! Onnea tytöille, ja onnea myös Katille Uman tupla-BISsistä viikonloppuna! Ei ole turhia nuo sinun tytöt, ei!

Pirok oli hyvä muistutus minulle siitä, miksi minä näyttelyissä oikein loppujen lopuksi käyn. Aina on ollut hauskaa vaikka kuinka olisi tulosmielessä menty ahterilleen. Sen takaavat samanhenkiset ihmiset ja leikkisä asenne. En minä ainakaan tuolla otsa kurtussa suostu juoksemaan (siitähän tulee ryppyjäkin!), ja pilke silmäkulmassa siellä viipottavat monet muutkin. Hauska harrastus siis, vaikka korkealentoisiksi yltyvät jutut eivät tasoltaan yleensä samaan lentokorkeuteen nousekaan. Yksi kurjuus näyttelyhommissa on: pentukuume on kroonistunut pysyväksi olotilaksi ja leimahtaa oireilemaan joka ikisessä näyttelyssä ja viikoiksi sen jälkeenkin. Kertokaa, löytyykö tautiin parannusta?

Rakas Sinitäplä, DSM , eli Murokissat Mustasaaressa

Isrokin näyttelyn aikaan minuun istutettiin hulluuden siemen. Kenen toimesta? No, kuten arvata saattaa, Mirkan! :D "Lähde Poh-Kisiin, sinne mahtuu vielä kissoja!" "Hulluko olet? Että ajaisin Vaasaan itsekseni? Ja kenet mä edes ottaisin mukaan? En ainakaan Marsua ja ei Mörköäkään jaksa joka paikkaan viedä." "No Oin!" "Pah." Kotona siemen kuitenkin alkoi itää. Vaasaan? Joo onhan se helvetissä asti mutta on sitä ajettu ennenkin autoa. Oi mukaan? No tietty, mutta pelkästäänkö se? No mutta hei, minähän Isrokissa keksin että Nuudelista yritetään Supremea sittenkin, jospa tehtäisiin Murojen kanssa pieni päiväretki ihan kolmestaan? Joo! Aivojeni (ja miehen) vielä napistessa vastaväitteitä naputin suu vaahdossa Poh-Kisin näyttelysihteerille viestiä: teille kuulemma vielä sopii, päästäänkö mekin? Viikkoa ennen näyttelyä epäilys alkoi nakertaa lähtöpäätöstä. Ihan oikeesti, Vaasaan asti! Sinne ajaa perkele viisi tuntia! Yhden KM:n ja toivottavasti yhden sertin takia! Kaikeksi lisäksi vaihdoin samaan aikaan työpaikkaa ja vuorolista näytti minulle Poh-Kis sunnuntai-illaksi alkavaa yövuoroa. En peru! En! Työkaveri ystävällisesti vaihtoi yövuoroni omaan iltavuoroonsa, ja kun vielä lauantai-iltana aloin empimään viitsinkö lähteä, totesin että kun kissat on vinguttu viimetingassa mukaan, työvuorot vaihdettu ja auto pakattu ja kissat puunattu, niin ihan se ja sama haluanko minä lähteä, minähän lähden! Niinpä herätys puoli kahdelta, siis yöllä, ja Pörri starttasi kolmelta pihassa. Nuudeli jaksoi kommentoida koko 4,5 tuntia Mustasaareen asti. Onneksi se oli vain kommentointia, joka ei käy hermoille. Sen sijaan kun Oi liittyi kuoroon 200 km ennen Mustasaarta, alkoi pinna kiristyä. Kun se kissa alkaa autossa huutamaan, se tekee sen yleensä puhtaasti ärsytystarkoituksessa, ja niin nytkin. Selvisin kuitenkin perille hyvissä ajoin ilman että heitin kumpaakaan kissaa matkan varrella pellolle, ja suuntasin eläinlääkäritarkin läpi nelosten omaan rinkiin omien ihmisten pariin. Sunnuntaipäivänä kaikki neloset olivat Michael Edströmillä eli Kiisselillä. Kiisseli on arvostellut jotakuinkin kaikki kissani aiemmin, mutta ennen lähtöä vanhoja seteleitäni selatessani yllätyin suuresti, kun huomasin Oilla olevan edessään eka kerta Kiisselin pöydällä. Nuudelin Edström oli aikanaan 6-luokassa arvostellut, mutta aika pitkälti puhtaalta pöydältä kummankin kanssa lähdettiin vailla mitään ennakko-odotuksia. Koska setä Kiisseli on suteellisen reipas arvosteluissaan, pääsimme mekin kissoinemme kerrankin ihmisten aikaan vuoroon. Nuudeli oli arvosteluvuorossa kolmantena. Snuu yllätti minut hyväntuulisuudellaan, sen edellsestä näyttelystä taitaa kumminkin olla jo pari vuotta. Siitä huolimatta Nuudeli kehrusteli sylissä ollessaan ja puski kaikkea, ja oli kertakaikkisen hyväntuulinen, vaikka jännäsi kumminkin sen verran ettei oikein tahtonut venyä. Nuudeli sai melko kivan arvostelun pikkuruisista korvistaan ja sukkapuikkohännästään huolimatta, ja eka CAPS napsahti! Jipii! Samalla tuli kutsu TP-valintaan, jonka kuittasin mielessäni että kutsu peruuntuu kyllä, jahka ne muut kastraattipojat käyvät pöydällä. Oi pääsi arvosteluun myös pian, ja oli serkkupoikansa lailla oikein hyvällä tuulella. Purr purr, pusk pusk! Sen saama arvostelu oli enimmäkseen mallia "ihan kiva", mutta tuomari tykkäsi kovasti sen silmistä ja ilmeestä ja oli myös sitä mielstä että kissa on "in top condition!". Kutsu TP-valintaan, jossa vastassa Tintin hieno kasvatti Tyyne, Feanorian Daydream Charm, OSH g 24. Nuudelin TP-valinta (jonne se sitten ihan tosiaan pyydettiin! :D )oli Nuukkusen kannalta läpihuutojuttu, mutta mukavaa että mustiainen käyttäytyi kauniisti ja malttoi välillä venyäkin. Oin valintaa pidin läpihuutojuttuna myös, minusta kun Tyynellä on Oita huomattavasti parempi korvaosasto, parempi leuka ja vähintään yhtä hieno ilme kuin Oillakin. Koska Edström oli järestään toivonut isompia korvia kaikille, arvelin että se oli Oin kohdalla siinä, kun eihän sillä isoja korvia ole. Vaan eipä ollutkaan niin yksinkertaista. Edströmillä tuntui olevan kamalia ongelmia Tyynen ilmeen kanssa, mitä minä en tajunnut ollenkaan kun minusta sillä on just niin hyvä ja rodunomainen ilme kuin kaikilla muillakin. Noh, minä en olekaan tuomari ja Kiisseli on, ja hälle se oli ongelma. Niinpä Kiisseli päätti aikansa naamaansa mutristeltuaan nominoida Oin ihan puhtaasti sen paremman ilmeen takia. Ei siis mikään älyttömän maineikas tai kunniakas voitto (ainahan se on parempi saada se nominointi ylisanojen kanssa: "Siis tässä on paras kissa mitä olen ikinä nähnyt! Valintani on tämä mahtava, upea, täydellinen kissa tässä!"), mutta kun tuomarin ei olisi ollut pakko nominoida kumpaakaan, niin kai hää sitten Oista kumminkin tykkäsi. :) Niin tai näin, koska kaikki neloset olivat samalla tuomarilla, Oi oli sen TP:n myötä myös Kategorian Paras, ja tämähän tarkoittaa sitä että Kymmenen on kasassa, ja Oi ansainnut itselleen DSM-tittelin!!! Nti Sinitäplä, DSM

Kuva: Heikki Siltala Oi on kerännyt voittojaan vuosien mittaan hitaasti, mutta varmasti. Veteraani-ikää lähestyvä neitoni ei ole ikinä ollut supertyypikäs eikä extreme, eikä äkkisiltään katsottuna ole tänä päivänä minkään näköinen, jos sitä vertaa tämän hetken tyypikkäimpiin pokaaliautomaatteihin. Jotain siinä kuitenkin on, mikä aika ajoin vetoaa tuomareihin erityisesti. Oin parasta antia ovat aina olleet sen sädehtivän vihreät silmät ja hieno ilme. Lisäksi sillä on pitkähkö kroppa ja lyhyt, vartalonmyötäinen turkki. Ennen kaikkea sillä kuitenkin on, silloin kun se niin haluaa, karismaa. Semmoista aikuisen naisen itsevarmuutta, jos niin haluaa sanoa. :) Oihan on siis puuma! :D Joka tapauksessa olen itse vakaasti sitä mieltä, että Oi on tittelinsä ansainnut! Ihanaa että yhä tänäkin päivänä voi vaatimattomammallakin tyypillä varustettu kissa yhä pärjätä, ja että vielä on tuomareita, joille ne korvat eivät ole kaikki kaikessa. Onhan Oistakin suurin osa sanonut, että toivoisivat sille isompia korvia, mutta muutama taas on sanonut ääneen sen, mitä mieltä itsekin olen, että Oin korvat sopivat sen päähän oikein hyvin eikä niiden tarvitse olla yhtään isommat. En kyllä osaisikaan kuvitella sitä lentokonelapattimilla! Olisi se outo näky! :D Tai Nuudeli sitten! Sillä ON ihan oikeasti ja rehellisesti totaalisen minimaalliset korvat, mutta kuinka isot sillä sitten pitäisi olla että ne olisivat suhteessa sen kissan kokoon? Ihan valtavat! Kyllä Nuudeli on paras pikkuisilla korvillaan. Olkoonkin ruma itämainen, mutta se on silti minun pikku mustani, joka on maailman kaunein, hienoin ja paras muutenkin! ♥ Täytyy kyllä sanoa että kannatti ajaa Mustasaareen! Onneksi en antanut itselleni periksi ja jäänyt nukkumaan, vaan lähdin näyttelyyn! Oin yllättävä ja äkillinen kymmenes voitto ja uusi titteli ovat kirsikka kakun päällä, mutta kaikkein iloisin olen siitä, miten hyväntuulisia minun kissani näyttelyssä olivat. Ne viihtyivät, ihan oikeasti, jopa Nuudeli, joka ei ole aikoihin käynyt missään! Ihanaahan tuollaisten kanssa on harrastaa, kun ei tarvitse ottaa stressiä siitä, stressaavatko kissat. Ja mikä parasta, kaikki neljä minun näyttelyissä enemmän tai vähemmän aktiivisesti kiertävää kissaani ovat samasta puusta veistettyjä. Kiitokset niiden kasvattajille, sillä pohja tuolle käytökselle on jo kotipesässä rakennettu (parin yksilön kohdalla luultavasti siten, että pentu on muutamaan otteeseen tiputettu pää edellä lattiaan... :D )! Loppuun vielä kuva Nuudelista kotioloissa, eli rentona lötkönä. Kuva on parin kesän takaa. Nuudeli on entisellään, kuvassa myös näkyvä Mysti on nykyisellään aika paljon paksumpi!

Seuraavana sitten Pirok, jossa lauantaina juhlitaan tyttöjen tuplatitteleitä! Tervetuloa juhlimaan!