Täydellinen päivä!

Onko ihanampaa tapaa viettää päivää kuin hautautua pikkuruisiin kissoihin? Kävin taas kylässä Kuopion suunnalla, ja näpelöin pentuja sydämeni kyllyydestä! En oikeasti tiedä parempaa: pieniä vipeltäviä kissoja, vilkkaasti liikkuvia tassuja ja häntiä, pikkiriikkisiä uteliaita neniä ja yllättävän kovaäänistä kehräystä! ♥

Kamera oli mukana, tässä hieman kuvasaldoa!

Koko lauma syömäpuuhissa!


Ja tunkemassa suloiseksi unikasaksi:


Pienemmässäkin pesässä oli tungosta kerrakseen:


Tiikeripesässä käytiin oikein petomaiset painit! En ole ihan varma kenen nuo kirjavat tassut ovat, mutta vahvasti veikkaan Emiliä, joka terhakkana termiittinä häiriköi sisaruksiaan ja emoaan. Sillä pojalla riitti virtaa!


Kyllä tytötkin osaavat painia, mallia näyttävät Mörkö-Keiju ja Lana:


Ehkäpä vielä pari yksilökuvaa? Ensin sievä pieni Lana Lamppunen:


Ja söpönen pieni nokinenä, Leo Luppakorva!


Ehdoton suosikkini on kuitenkin tämä tässä, hieno pieni Mörkö-Keiju:


Mörköli iski silmääkin:


Viimeiseksi vielä pari kuvaa ylen fiksusta ex-kollistamme, joka on melkein ymmärtänyt miten pesiä kuuluu käytää! :D

On kivaa, on!


Liekö nukkumapaikalla väliä, kun kerran uni maittaa?

Hyvä Velho!

Kävimme tutustumassa TICA-näyttelyyn. Ei vakuuttanut. Koko hommasta jäi luu käteen: mitään käsitystä ei siitä saanut, mitä mieltä tuomari kissasta on, kun arvosteluseteliä ei kirjoiteta eikä tuomari puhunut arvostelun aikana tai muutenkaan juuri kommentoinut kissoja. Minulla ei ole mitään hajua, mistä ominaisuuksista tuomari Oissa ja Velhossa piti ja mistä ei. Lisäksi ruusukkeiden kanssa pihtailtiin, ainoastaan finaalissa palkitut saivat kotiinvietäväksi kammottavan kukalliset ruusukkeet, muut saivat nuolla näppejään, vaikka muita sijoituksia olisi sadellutkin.

Oi ei tuossa show:ssa menestynyt. Ilmeisesti tuomari haki pitkää ja hoikkaa kissaa, joten Oi edustaa TICA-näyttelyä varten ihan väärää tyyppiä, paksu kun on. Ensimmäisessä ringissä sen tulos oli Best of Color ja 2nd Best of Division, ei kutsua finaaliin. Toisessa ringissä Oi paransi hieman (tuomarilta jäi selittämättä, että miten ja miksi): Best of Color, 2nd Best of Division ja 3rd Best of Breed. Finaaliin ei taaskaan ollut asiaa, ja vaikka tulokset kuulostavat komeilta, ei niistä mitään jäänyt käteen, vaan ihan itse sai tulokset kirjata luetteloon tuomarihäkin päälle ladotuista lipukkeista.

Velho, tuo täydellisen hassun ja kummallisen näköinen siamilais-ufoni puolestaan yllätti. Ensimmäisessä ringissä sen tulos oli Best of Color, Best of Division, 3rd Best of Breed ja 3rd Best Shorthair Alter. Eli siis Velho oli finaalissa kaikista lyhytkarvakastraateista kolmas! Toinen rinki meni vielä paremin:Best of Color, Best of Division, 2nd Best of Breed ja 3rd Best Alter All Breeds, eli kaikkien rotujen kastraateista kolmas finaalissa! Oli muuten yllätys! Ei tuomari Velhostakaan mitään sanonut ääneen, mutta ilmeisesti se pärjäsi yksinomaan pitkän kroppansa ansiosta.

Oi ei siis palkintoja saanut, Velho sai kummaltakin finaalikeirrokselta ruusukkeet ja pienen lahjakortin Royal Caninille. Toisella kortilla hankin Liskolle penturaksuja lihotuskuuria varten, toinen jäi jemmaan. Ruusukkeet näyttävät tältä:



Räpsin muitakin kuvia! Alkuun Oi ja Velho eivät lainkaan halunneet osdallistua näyttelytouhuun, vaan mönkivät piiloon.

Eihän meitä näy täältä? Me ei olla IKINÄ käyty näyttelyssä!


Joko lopetetaan tämä pelleily, vai vieläkö nynnyillään?


Jo riittää! Me halutaan nähdä mitä tapahtuu!


Oi oli tyypilliseen tapaansa kunnon kyylä. Mitä täällä on?


Tai tuolla?


Häkkinaapurina ollut thai oli Oin kuikuilusta tavattoman kiinnostunut, ja olisi mielellään tullut sanomaan moi!

"Päivää, neiti! Käyttekö täällä usein?"


Oi ignoroi naapurinsa täysin. "Ihme tyyppi, mitä se oikein kuikkii tuolla?"


Ihan ilkeää tuollainen välinpitämättömyys Oilta! Naapuri oli kamalan kiltti ja näin sievä:


Lopuksi vielä Oin ja Velhon terhakka yhteistörötys. Kun me ollaan valppaita ja kiinnostuneita ympäristöstämme, niin!


TICA-näyttelyyn en lähde enää toista kertaa, kyllä tuo tuli jo nähtyä. CFA-näytelmä olisi vielä kokeilematta!

Nips naps!

Olo on nyt huoleton,
kas kollimme on palliton!
Roskiin Mystin pallit jäivät
tänään alkoi onnen päivät!

Tähän loppui merkkaus, poru!
Ei kukaan enää kissaa toru
kun ohitse on metelöinti
ja kollimainen elämöinti.

Elo kanssa kastraattien
on keveää kuin kelluminen.
Eivät turhaan huuda
tai ruokintaa missaa,
ohi hiekkiksen ei yksikään pissaa.
Auvoista on elämä,
kun on sylissä kissoja kerällä.

Tervetuloa kastraattikerhoon, Mysti! ♥

Runoratsuni ei pelkästään ontunut, vaan raahautui eteenpäin henkitoreissaan. Taitaa olla armelianta lopettaa se tähän!

Ompeluspompelus ja Nuudelin Prinsessapäivä

Näin Laihialla aivan upean "prinsessapesän", jota himoitsin vaan en raaskinut ostaa. Aikani pohdiskelin asiaa, ja mietin että semmoisen voisi itsekin tehdä, eihän siinä muuta ole kuin pesä ja verhot! Ei kun hommiin vaan! Tähän väliin varoitus että minä en osaa ommella eikä kärsivällisyyteni riitä minkään käsityöllisen asian tekemiseen huolella.

Oikaisin sen verran, että pesää en tehnyt itse. Sen sijaan ostin valmiin pesän, jonka päällystin uudelleen. Se olikin vaikeampaa kuin luulin, ja uutukaiseen pesään tuli annettua veriuhri kun tökin itseäni jatkuvasti neulalla sormille ommellessani sokkona.

Oi testaa pesän raakiletta eikä ilmeestä päätellen ole kovinkaan vaikuttunut.


Pesäänhän piti saada koristeita! Koska kyseessä on prinsessapesä (vaikkei meillä ole oikein prinsessaakaan, Oista ei sellaista saa edes väkisin), koristin sen pitsinauhalla ja ruususilla. Mieli kaihosi vielä jotain kiiluvaista koristetta, mutta koska minulla ei sellaista ollut, enkä jaksanut lähteä ostamaan, jätin väliin. Bling blingit siis loistavat ainoastaan poissaolollaan.

Tälläinen pesä on koristeiden kanssa:


Ihan sievä viritys, vaikka itse sanonkin. Kukkasten kestävyys käytössä tosin huolettaa, samoin itse kankaan. Se ei varmasti kykene vastustamaan kissan kynsiä kovinkaan kauan, mutta hällä väliä.

Ollakseen prinsessapesä, tekele vaati vielä ne verhot. Onnistuin saksimaan niihin reiän, ja "verhotanko" on huojuva rimpula parempaa odoteltaessa, mutta Nuudeli oli pesään vallan ihastunut, ja testasi sen ilman kehotusta.

Aika prinsessallinen olotila tässä!


Mikäs piru tuolla ylhäällä oikein killuu?


Näinhän sille kävi, tietenkin!


Hämmästyin suunnattomasti, kun Nuudelin kyllästyessä uuteen leluunsa pesä oli yhä ehjä!

Mustiainen nukkuu siinä yhä.

No nyt!

Meillä on Champion!

Luikahdimme siis Mystin kanssa viimetingassa Poh-Kisin Laihian näyttelyyn mukaan, että saadaan se puuttuva CAC. Laihialla vierähti koko viikonloppu, ja olipahan taas reissu!

Ajomatka Laihialle oli suoraan jostain helvetin alimmilta tasoilta. Käsittämättömiä huonokuntoisia pikkuteitä kilometrikaupalla! Ihmeenä pidän sitä, että perille päästiin. Itse näyttelypaikka oli mukava ja sopivan kokoinen, ja homma toimi mukavasti, paitsi että lauantaina näyttely venyi melkein seitsemään asti, joka puoli kahdelta aamulla heränneenä otti päähän aika rankasti. Onneksi näyttelyn jälkeen pikaisesti noudettu pitsa kohotti mielialaa. Uni maittoi, enkä häiriintynyt edes Mystin ja Esmen uutterasta konsertoinnista. Mirka-rukka on reissuilla herkkäunisempi, ja herää taatusti kaikkeen. En minä vaan!

Mysti pääsi sitten sunnuntaina tuomarin pöydälle. Pojalla oli hirveä kiire koko ajan, Mytsi ravasi jatkuvasti ympäri pöytää ja olisi kovasti halunnut päästä tuomarihäkkejä tutkimaan. Tuhatjalkaista kollia oli aika riemukasta koittaa pitää kurissa! :D Kiva arvostelu ja serti tuli, ja niinpä Mystistä tuli nyt ihan oikeasti laumani ensimmäinen Herkkusieni! Tosin nuukailun mekassa eli Laihialla kun oltiin, ei Mysti saanut edes valmistumisruusuketta. Onneksi lupasivat lähettää sen jälkikäteen. Pitäähän meille tietenkin sellainen saada seinälle roikkumaan, koska meillä ei yhtään sellaista ole, jossa lukisi Champion.

Kotimatka oli tulomatkaa mielenkiintoisempi. Onneksi näyttelystä päästiin jo neljältä, jolloin saimme ajaa autuaassa valossa pari ensimmäistä tuntia. Ehdimme ohittaa valoisana aikana kaikki pahimmat kohdat, joten ajourakka oli hieman helpompi ja kevyempi kotiin mennessä. Lyhyempi se ei ollut, vaan sain Laihia-Varkaus -väliin menemään kuusi tuntia! Pakko myöntää että ilmassa oli riemua ja juhlaa siinä vaiheessa kun lopulta kaarsin kotipihaan. Mysti oli tyytyväinen myös. Se matkusti tyypilliseen tapaansa hipihiljaa, mutta hihkaisi kotipihassa että nyt vois sitten jo juosta sisälle!

Ensi viikolla sitten käydään tutustumassa TICA-näyttelyn kiemuroihin. Siitä vasta hauskaa tuleekin! :D

Joskus on niin hauskaa omistaa kissa, että voisin oksentaa

Nuudeli on kissa, jolla on taipumusta olla toisinaan paljon luovempi ja nokkelampi kuin sille itselleen olisi terveellistä. Ykkösmotivaattori on ruoka, josta säännöllisenä esimerkkinä ovat eteiseen kulkeutuvat, seulaksi jyrsityt ja tyhjäksi imetyt annospussit, jotka ovat olleet muka-nuukunkestävässä piilossa. Toinen intohimon kohde, joka siivittää Nuudelikissan taituruuteen, on villa. Tai huopa. Tai mikä tahansa pehmoinen kangas.

Nuudelin villanhimolle on menetetty ainakin neljä pipoa, parit villasukat, muutama pörrösukka ja pari ihan tavallistakin, ainakin kolme yksittäistä lapasta, kaksi kaulaliinaa, lukematon joukko pieniä pehmoleluja, ja tänään, viimeisimpänä uhrina, sormikas.

Meillä kaikki Nuudelia mahdollisesti houkuttavat tavarat on visusti piilotettu. Tämäniltainen sormikas oli naulakossa olevan takkini taskussa yhdessä parinsa kanssa. Nuudelin perhana onnistui kaivamaan sen sieltä! Siis kurottautumaan takajaloillaan seisten noin metrin korkeuteen, sujauttamaan tassunsa taskun läpän alle, ja koukkimaan taskun pohjalla olevan hanskan ulos. Kun kuulen tietyn kuuloista narskuntaa, tiedän että se kolmasti kirottu elukka syö jotain kiellettyä ja kankaista. Yleensä se juoksee saaliinsa kanssa karkuun, kun menen ottamaan sitä pois. Niin se teki nytkin, livisti hanskansa kanssa keittiöön pää alhaalla, etten näkisi mitä se kantaa. Tokihan se selvisi! Minua odotti tämä:



Irtonainen sormi tosin oli jäänyt eteiseen. Sormesta puuttuva pätkä löytynee kissan sisäpuolelta, josta se luultavasti ilmaantuu lähimmälle matolle oksennuksena seuraavan vartin sisään.

Meille tarvitaan lukollinen metalliarkku, jossa säilytetään kaikki kissanruoka, joka ei ole tölkissä, sekä kaikki muu Nuudeli houkuttava omaisuus.

Kyläilemässä taasen

Koska sunnuntaipäivät ovat pitkäveteisiä ja allekirjoittanut kituu pentukuumeessa, ratkaisin asian kutsumalla itseni kylään DeLaSoul´s-kissalaan. Koska minulle jalomielisesti annettiin lupa saapua valtiovierailulle, hyppäsin ajokkiin ja ajelin Kuopioon.

Mitä sieltä sitten löysin? Vilkkaan, riekkuvan, ilkikurisen ja hyörivän lauman pikkuruisia piikikkäitä riiviöitä, jotka painelivat niin lujaa että silmissä vilisi, ja jättivät naarmuja jälkeensä jos sellaisen kiinni sai. Kissanpentuja, siis. Samainen lauma, jota aiemmin kävin ihmettelemässä niiden ollessa pötköjä vasta.

Pötkövaihe on nyt selvästi taakse jäänyttä elämää, kakarat elävät nyt on/off-tyylillä. Joko painavat sata lasissa tai nukahtavat kesken syömisen. Löysin porukasta suosikin: pikkuinen Jansku-neiti kehräsi minulle suloisesti, ja naarmutti minut perin pohjaisesti sylissä ollessaan. Myös lautasantennisilmäinen Bertta hurmasi, jestas miten hulvattoman hauska kakara!

Pennuista hurmaantuneena olisin halunnut jäädä sinne asumaan, mutta koska minun piti pestä tänään Mysti ja koska Miikka ehkä tarvitsee autonsa töihin päästäkseen, jouduin palaamaan kotiin. Ennen lähtöä kuitenkin ehdin rapsutella isoja kissoja yllin kyllin, heitellä palloa Esmelle ja tarjota sylin nukkumapaikaksi Nallelle. Rapsuttelin koiraakin!

Oikein kissamainen päivä siis oli tämä. Ei pöllömpi tapa viettää sunnuntaita! Ensi viikolla sitten suunta Laihialle!