POROK kruunaa kesän!

Nyt on Lauman kesänäyttelyrupema viimeistelty Kempeleen reissun muodossa. Tuliaisena upeita tuloksia ja jälleen uusi Supreme Premior:

V09 SP DeLaSoul´s Jingle Jangle, JW, Mörkö-Keiju kera myhäilevän omistajansa.


Kuvan on Eryn näyttelyssä napannut Leena Varinen.

Mörkö siis uunituore SP, mutta tapahtui viikonloppuna toki muutakin.

Olin hyvin iloinen siitä, että ell-tarkki alkoi lauantai-aamuna vasta puoli yhdeksältä, sillä se antoi minulle aikaa nukkua puoli kolmeen asti ja ajamaan tarvitsi lähteä vasta neljältä. Niin, vasta! :D Vajaata tuntia myöhemmin Mirka kyytiin Kuopiosta, ja kohti pohjoista.

Mukana olivat Oi, Mörkö ja Marsu. Näistä Oi lauleskeli koko matkan Kempeleelle asti syystä, jonka vain se itse tietää. Meillä kun ei autossa harrasta mölyämistä yksikään normaalisti, ainoastaan Mörkö kurnuttelee kohdalle osuvia ajatuksiaan ilmoille.

Matka Varkaudesta Kempeleelle on pitkä, mutta minä nautin sen ajamisesta suuresti. Niin nytkin. Ilman erityistä kiirettä perille ehdittiin ajoissa vain kahden vessatauon voimin (joista ensimmäinen kylläkin tehtiin 20 km Kuopiosta lähdön jälkeen, mutta minä sentään ajoin Varkaudesta asti, huom! :D . Elänlääkärintarkin jälkeen kissat Sturdiin ja ei kun katsomoon selaamaan luetteloa, kun en vaihteeksi taas ollut perillä edes siitä, ketkä meidän tuomarimme olisivat. Mörkösen arvostelisi Marie Rihová, josta muistimme sen verran, että tämä oli jossakin näyttelyssä jättänyt Mörön nominoimatta, eli ei vissiin tykännyt kissasta. Oi ja Marsu taas menivät Luigi Comorion pöydälle.

Comorio lienee nopein tuomari kaikista, mutta vaikka kissat vaihtuvat pöydällä tiuhaa tahtia, saa arvostelusta rahalleen vastinetta. Tuomari tykkäsi Oista kovasti, eikä ihme, onhan hän sen ennenkin arvostellut ja myös nominoinut. Kehuja tuli näyttelykunnosta ja luonteesta, silmistä, turkista ja ilmeestä. Samat viatkin löytyivät kuten aina: litteä otsa, pienehköt korvat, kontrasti voisi olla parempi ja häntä pidempi. Niinhän se on. Oi viihtyi pöydällä ja oli oikein hyväntuulinen, ja olin itsekin arvostelusta iloinen. Kutsu TP-valintaan heltisi helposti.

Marsu meni Comoriolle heti Oin perään, joten vaihdoin kissan lennosta. Pieni punainen sai huimasti kehuja kaikesta, mitä siinä on hyvää. Korvia toivottiin vähän alemmas, mutta tuomari totesi niiden varmasti kissan kasvaessa laskeutuvan. Profiili sai ylistystä, jos sitä jotenkin vielä voisi parantaa, saisi otsassa olla korkeutta enemmän. TP-valintaan kutsuttiin Marsukin.

Koska Luigi Comorio on supertehokas ja nopea tuomari, sai hän pyyhkäistyä kaikki kissat nopeasti läpi ja TP-valinnat tuntuivat alkavan melkein heti kun ehti omat kissansa arvostelun jälkeen häkilleen viedä. Kastraattinaaraista nominoitiin Oi, ja kylläpä olin sinitäplästäni ylpeä! Marsu kisasi omassa valinnassaan nättejä kakaroita vastaan, joilla näkyi yhtä hienoja profiileja ja parempia korvia, joten yllätyin melkoisesti, kun Comorio valitsi Marsun. Hieno Pupuankka oli taas menossa paneeliin!

Mörkö-Keiju nakattiin sitten Marie Rihován pöydälle. Täti tuntui sittenkin tykkäävän raitanaamasta, joskin arvostelusetelistä löytynyt kommentti Mörön silmistä herätti hilpeyttä, ei niitä nimittäin ole ennen pyöreiksi sanottu...:D Toiseksi viimeinen serti tuli, ja kutsu TP-valintaan, jossa Mörkö voitti vastassa olleen pitkäkarvatytön eleganssillaan. Paneelissa olisivat siis minun tyttöni vastakkain, huimaa!

Marsun paneelivastustajaksi Rihoválta tuli vanha tuttu kilpakumppani, hienonhieno Birregin-kissalan suklaanaamio simskutyttö, joten Marsun paneelitulos oli sillä selvä. Ylpeänä silti hain hävinneen osapuoleni paneelista pois, hienon pienen Marsuni.

Tyttöjen kisaa jännitettiin kovasti, sillä Oi oli voittanut Mörön ennenkin, ja toivoimme sen pystyvän siihen taas. Oi näytti paneelissa upealta, se ei ole varmaan koskaan venynyt niin hienosti! Se ei valitettavasti riittänyt, vaan Mörkö vei potin molemmilla tuomariäänillä. Olen tietysti sen menestyksestä iloinen, mutta Oin kohdalla se voitto olisi ollut paljon hienompaa.

Sunnuntaina oli sitten Mörkösen vuoro piipahtaa Luigi Comorion pöydällä, kahden muun mennessä Donatella Mastrangelolle. Donatella on ihana tuomari, ja olin tosi iloinen saadessani kaksi kissani hänen arvosteluunsa. Oi aloitti päivän ensimmäisenä arvosteltavana kissana, ja sai Donatellalta paljon kehuja. Erityisesti silmienväri säväytti, ihan niin kuin pitikin. Kulmakarvoja tosin kohotutti tuomarin kommentti, että Oin silmät ovat vähän turhan syvällä. Syvällä! Sillä! Yhtä jos toista on senkin kissan silmistä sanottu, muttei koskaan tuota. Kommentista huolimatta tuomari piti kissasta kovasti, eikä olutkaan yllätys, että Oi oli jälleen Tuomarin Paras. Rakas sinitäplä! ♥

Marsu oli taas heti Oin jälkeen, ja teki myös vaikutuksen tuomariinsa. Se oli vilkas, eläväinen ja pölkkypäinen, eli ihan oma itsensä, ja täti tuomari tykkäsi. Kovasti kehuja sai pitkä kroppa, pitkät jalat ja kilometrihäntä, sekä lyhyt, vartalonmyötäinen turkki. Korvista tuli taas kommentti, että vielä ne siitä laskeutuvat. Toivotaan! Marsulainen sai myös kutsun TP-valintaan, missä se tällä kertaa hävisi kaunille ruskeanaamiosiamilaiselle, Birreginin tuotantoa myös. Birreginin nuoret pääsivät siis kisaamaan toisiaan vastaan paneelissa Marsun jäädessä tyytyväisenä uinumaan.

Luigi Comorio antoi Mörölle hienot arvostelut, jopa sen profiili oli taas vaihteeksi suora! Viimeinen serti napsahti, ja niinpä taloudessamme on nyt kolmas Supreme Premior! TP-valinnassa oli sama vastus kuin lauantaina, samoin tuloksin. Paneelissa toistui siis sama asetelma kuin lauantaina: Oi vastaan Mörkö. Jälleen voittoa toivottiin Oille, koko ajan kuitenkin tietäen, että Mörkö sen vie. Niinhän siinä kävi, ja Mörkö pokkasi toisen KP-tuloksensa sinä viikonloppuna. Hieno Mörkö!

Kotimatkalle päästiin hyvissäajoin, ja olin kotona heti yhdeksän jälkeen. Oi vauhditti taas matkaa huutamalla koko matkan näyttelystä kotiin.

Kesänäyttelyt ovat meiltä nyt siis ohi, samoin Marsun ura nuorissa. Marsu lähtee seuraavan kerran jo metsästämään avoimen luokan sertiä, joskaan en ole päättänyt, missä. Loppuvuoden näytelmät ovat meiltä vielä aivan auki. Lokakuun Kes-Kisiin mennään tietysti, ja olipa puhetta jopa sellaisesta, että Mörkö matkaisi Mirkan mukana WW-näyttelyyn esittämään onkimatoveiviään! Mitään ei ole vielä lyöty lukkoon minkään näyttelyn osalta, joten jatkamme suunnittelua! Tämä näyttelyvuosi ei ole vielä ohi!

Mirkalle iso kiitos matkaseurasta! Huippua oli, kuten aina!♥

Supreme Suklaa

GIP&CH Miapho Peron saavutti tittelin SUPREME PREMIOR 18.6.2011 ISROKin Siilinjärven näyttelyssä.



Onnea Mysti-muru! Kuvassa Mysti on vielä palleineen, silloin nuorena poikana. :)

Isrokissa on siis käyty pyörähtämässä, mutta sitä ennen käyntiin kääntymässä Eryn näyttelyssä Hyvinkäällä, joten palataanpa sinne ensin.

Eryyn lähteminen ei näyttelyn lähestyessä kiinnostanut minua tippaakaan, ja kun tuomarijako tuli, olin viittä vaille valmis perumaan koko näyttelyreissun osaltani: Mörkö oli laitettu sunnuntaina CFA-tuomarille. Kun minä Fifé-näyttelyyn ilmoitan kissani, oletan saavani arvostelun kyseisen kattojärjestön tuomarilta. Jos haluan arvostelun muista kattojärjestöistä, ilmoitan kissojani niiden näyttelyihin. Simppeliä. En siis odottanut Eryn viikonlopulta tasan mitään, edes lauantailtakaan.

Tulokset olivat sarjaa "ihan kiva", vaikka saadut arvistelut kyllä lämmittivät mieltä. Marsu sai kumpaisenakin päivänä hirmu kivat arvostelut. Se kyllä jaksaa ilahduttaa, että vaikka kissalla onkin korvat keskellä päätä, tuomarit näyttävät tykkäävän kaikesta muusta siinä. Hieno homma, niin tykkään minäkin. Tuskaisesta kuumuudesta huolimatta Marsu jaksoi hyvin pitkälle sunnuntaillekin ja kehrusteli arvostelussa ja venyi nätisti. Viimein helle alkoi sunnuntaina päivällä viedä pieneltä kissalta voimia ja katsoin parhaaksi pyytää poistumisluvan ja viedä kissani kiireesti ilmastoidun auton viileytyeen. Kuumuuden vuoksi poistumislupia annettiin helposti, mikä on minusta hyvä juttu. Oli minullakin häkkituuletin, mutta ei sekään auta kuin tiettyyn rajaan asti, eikä kumpikaan kissoistani tajunnut juoda näyttelyn aikana mitään vaikka vesikuppia ahkerasti tarjoiltiin.

Mörkö sai myös upeat arvostelut molempina päivinä ja sertinsä ongelmitta. TP:t menivät molempina päivinä Sakuralle. Lauantaina Sakura vei voiton jälleen kerran ilmeellä, ei siitä mihinkään pääse että Mörkö näyttää pöljältä ja Sakura oivallisen ilkeältä! :D Sunnuntaina CFA-tuomari tykkäsi Möröstä kovasti, mutta sen korvat olivat tädin mielestä liian överit ja alhaalla. Taitaa olla toinen kerta kun Mörkö häviää tuosta syystä, jos nyt ihan oikein muistan. Harvinaista kuitenkin, yleensähän tuomarit tykkäävät Mörkö-Keijussa nimenomaan korvista ja ne ovat siinä kissassa parasta myös minun mielestäni, ainoa kissa minun porukastani jolla on korvat oikeassa paikassa. Sakelle siis TP vähemmän övereillä korvilla. Se sopi ihan hyvin, sillä Mörköä helle uuvutti myös ja oli hyvä päästä viemään se näyttelypaikalta pois ilman että olisi tarvinnut paneelia jättää väliin.

Kotimatka meni ukkosmyrskyssä ajaessa. Kaatosade salamashow´n kanssa oli melkoisen jännä ajokeli, mutta kotiin päästiin ongelmitta. Väsyneet kissaset nukkuivat sikeästi koko kotimatkan, ja kotona jatkoivat unia syötyään ensin. Yöaikaan olivat sitten piristyneet ja puuhailleet kaikenlaista.

Heti seuraavana viikonloppuna suuntasin Siilinjärvelle kotinäyttelyyn. Kovasti jännitti, saisiko Mysti viimeisen sertinsä Thea Friskovecilta, joka ensimmäistä kertaa arvosteli minun kissojani. Myös kaksi muuta kohdalle sattunutta tuomaria, Louis Coste ja Charles Spijker, olivat ensimmäistä kertaa kissoillani. Melko luksusta saada koko viikonlopulle ihan uudet tuttavuudet tuomareiksi, kun Sidorovan ja Vinkelin arvosteluita on aiemmissa näyttelyissä saatu enemmän kuin tarpeeksi! Vinkel kun oli taas siellä Eryssäkin.

Taas tuli ihania arvosteluja, etenkin Thealta. Olin kuullut tästä tuomarista paljon hyvää, ja tykästyin kyllä itsekin. Ihana tuomari, joka tykkäsi kaikista kissoista, jopa Mystistä. Mysti oli kaikesta pussailusta ja vatkaamisesta ihan hämillään, muttei ihme kyllä alkanut rähjäämään. Mysti oli niin hillittömän tumma Thean mielestä, että hän päätteli siinä suklaassa olevan 90% kaakaota. Serti ja uusi titteli tulivat kehujen kanssa, mutta TP-valintaan ei ollut asiaa. Se ei haitannut, sillä TP-valinta on viimeinen tilanne jonne Mystin haluan viedä. Se ei niistä vain tykkää enkä halunnut päästää Mystiä äksyilemään kun koko päivä oli muuten mennyt niin hienosti.

Oi sai myös kehuja ja hurmasi erityisesti silmienvärillään. TP meni Liulle, joka on todella vaikutava veteraanilady, ja sille on kunnia hävitä.

Mörön arvosteli Louis Coste, joka oli tiukka tuomari. Tykkäsi Möröstä kuitenkin, mutta nominoi Lauran hienon Lanan, sillä Mörön perunapeltoprofiili ei ollut Costelle mieleen. Marsun profiili sen sijaan oli, ja Pupuankka saikin taas paljon pusuja ja hienot arvostelut, TP:ssä se jäi kovassa seurassa toiseksi.

Marsua lukuunottamatta kolme muuta kissaani kävi tuomarioppilaan pöydällä, sillä lauantaina puuhattiin taas uutta tuomaria neloskategoriaan ja menossa oli tuomaritutkinto. Tämä tutkinto meni ihan sääntöjen mukaan ja nappiin, toisin kuin Rurokissa ollut Vinkelin tutkinto. En tiedä mitä meiltä Pia Nyman oli kissoistani, mutta ainakin Oi hurmasi assarit! :) Joka tapauksessa Pia selvitti tutkintonsa liput liehuen, ja nelosilla on uusi, mukavan oloinen tuomari! Jipii!

Jos lauantaina ei ihmeellisiä tuloksia tullut, oli sunnuntaina sitten vähän parempi päivä. Kaikki kissani olivat Charles Spijkerillä, joka hänkin on sen verran uusi nelosen tuomarina, että Thea varmisteli nominoinneissa. Oi kävi pöydällä ensimmäisenä ja sai ihan kivat arvostelut, vaikkei tuomari sen vihreiden silmien lumoon langennutkaan. Kutsu TP-valintaan kuitenkin tuli. Marsu meni heti Oin perään, ja sai hurjasti kehuja, kutsu valintoihin myös sille. Mörkö oli tuttun tapaan viimeisenä pöydällä ja sen vuoroa saatiinkiin odotella tovi. Tuomari tykkäsi siitä kovasti, joskin häntä huvittivat tabbynaamioblondin venkoilut. Myös Mörkö kutsuttiin TP-valintoihin.

Kastraattinaaraiden valinnoissa olivat vastakkain Oi, Mörkö ja Liu. Oi sai tuomarin mielestä kehnoilla täplillään tyytyä kolmanteen sijaan, ja vastakkain olivat Liu, josta Spijker tuntui suuresti pitävän, ja kiemurtava Mörkö. Tuomarikin sanoi että näyttää ihan siltä kuin se kissa olisi tekemässä juoksua mutta eihän se ole mahdollista! :D Onkimatoveiveistään huolimatta Mörkö ylsi kuitenkin TP:ksi pitkällä kropallaan.

Noista Oin täplistä on kyllä sanottava sen verran, että hassua miten eri tavalla tuomarit ne näkevät. Toiset kiittelevät että onpa tosi hyvä kontrasti siniseksi, toiset taas toteavat että kontrasti voisi olla parempikin. Kauneus on katsojan silmissä kyllä ihan tosiaan. Oin täplät ovat suuret jumbotäplät, kun taas Marsulla on paaaaaljon pieniä täpliä, jollaisista tuomarit tuntuvat enemmän pitävän. Minulle sillä ei ole väliä, täplä on täplä on täplä, kunhan vaan näkyvät. :)

Omien TP-valintojen jälkeen kävin sitten kurkkaamassa Lena Chapmanin TP:t, että ketä kissoilleni tulee paneeliin vastaan. Täti Chapman olikin tiukkana, nejästä kastraattinaaraastaan hän pyysi nominointiin vain kaksi ja jätti mm. lauantaina KP:n vieneen Lanan valintojen ulkopuolelle. Tovin tuomari katseli sitten näitä valintaan pyytämäänsä kahta, ja päätti lopulta ettei nominoi kumpaakaan niistä. Päätös oli minulle pettymys, sillä ei se ilmainen KP samalta tunnu kuin kilpailun kautta voitettu. Chapman ei ole minun kissojani arvostellut koskaan, saa nähdä mitä tykkää sitten joskus kun hänen pöydälleen päästään. Ainakin tuntuu arvostavan pitkää, timmiä kroppaa ja hyvää profiilia, pitkää päätä.

Marsulle tuli Chapmanilta vastaan upea Birreginin suklaanaamiotyttö, joten paneelin tulokset olivat osaltani sillä selvät: Mörölle automaattivoitto, Marsulle ihan vastaavanlainen häviö. Näinhän paneelissa juuri kävikin. Kuitenkin olin Mörön pystiä ylpeämpi siitä, että pieni punaiseni pääsi paneeliin asti. Hyvä Marsu!

Kissat saavat nyt huilata pari viikkoa, sitten lähdetään tyttöjen ja Marsun kanssa kohti Kempelettä. Se jääkin viimeiseksi kesänäyttelyksemme. Syksyn näyttelyiden suhteen suunnitelmat ovat ihan auki. Kes-Kisiin pitää lähteä tietenkin, mutta saa nähdä jaksaako sitä muualle vaivautua, vai joko jäätäisiin kissojen kanssa talviunille. :)

Taulapäät Tallinnassa, eli näyttelyreissu ulkomaiden suuntaan

Allekirjoittanut naputtaa tätä klo 01.20 yöllä, heti kotiuduttuaan reissusta. En malttanut jättää blogin päivittämistä myöhempään, sillä pää suorastaan surisee kuluneen viikonlopun pöljäilyjä. Matkarapsaa luvassa siis, alkaen NYT. Ja on muuten pitkä!

Koko reissu alkoi pirun lupaavasti Saran torstaina soittaessa että soitapa Susi-hotelliin, ovat ylibuukanneet sen hotellin ja meidät siirretään. Ei kun puhelinta käteen ja soittoa etelänaapuriin. Joo, täyttä on, sori sori, milläs nimellä sun varaus olikaan? Oho, ei löydy! Hetken kaivamisen ja nimen tavaamisen jälkeen se varaus sitten löytyi, ja minulle kerrottiin että hotelli Tsingeliin pitäisi mennä. Ihan sama, kunhan on katto päänpäällä, sopii. Eipä mennyt montaa tuntia kun Sara soittaa taas: joo ei kun me päästään sittenkin Susi-hotelliin! Aha, selvä.

Perjantaiaamuna Mirka pörrää pihaan ja Pörri starttaa kohti Lahtea. Tuomarijakoa on kirottu jo viikon päivät, sillä sattuivat tismalleen samat tuomarit kuin kaksi viikkoa aiemmin Rurokissa, Sidorova ja Vinkel. Tuomareista jaksettiin marista matkalla Lahteen pitkä tovi, toki Mirkan kanssa juttu polveili tyypilliseen tapaan aihepiiristä toiseen sujuvasti.

Perillä Lahdessa odotti Sara ja autonvaihto, Pörri kun ei ole tippaakaan sovelias kulkuneuvo reissuun jossa on boksikaupalla kissoja, laukuittain tavaraa, ja laatikko laatikon jälkeen viunaa. Farkkumallin Ooppeli palveli siinä tarkoituksessa huippuhyvin, etenkin kun Sara on peto pakkaamaan! Ei kun kamat kyytiin ja matkaan.

Satamassa oltiin ihan aikataulun mukaan. Ei kun auto laivaan ja sitten itse laivalle pyörimään. Varsinainen shoppailu jätettiin Tallinnan päähän, mutta hotellinapostettavat hankittiin laivalta. Muuten lyhyt ylitys kului kuten arvata saattaa: pölöttäen.

Tallinnan päässä onnistuttiin pienen maisema-ajelun jälkeen osumaan hotelliin, ja onpa sanottava, että Susi-hotellissa on taso laskenut siitä, kun minä siellä viimeksi kaksi vuotta sitten olin. Ensimmäisenä huoneessani huomasin suihkusaippuan valuneen suihkun lattialle, ja koska se oli punaista, suihku näytti siltä kuin siellä olisi tapettu joku. Kylppäristä puuttuivat kylpypyyhkeet, eikä ilmastointi toiminut (koska ei ole kesä, sanottiin respassa). Parasta oli, kun löysin edellisen asukkaan eväät, leipää ja makkaraa, jääkaapista. Melko luksusta.

Kun kissat oli saatu asettumaan huoneisiin, paineltiin kaupungille. Ensin haukkaamaan evästä Rossoon, jossa oli vieläkin huonompi palvelu kuin mihin suomalaisissa Rossoissa on totuttu. Ensimmäiset 45 min tarjoilijat tehokkaasti ignoorasivat meidät, kunnes puuhanainen Sara kävi sanomassa että olis muuten Tosi Kiva tehdä tilaus jo. Kun tilaus oli tehty, ruoka tuli nopeasti ja oli hyvää, mutta nopeasti kävi kaikki muukin. Kun Mirka ja Sara olivat jo syöneet, tuli tarjoilija keräämään astiat pois ja ottamaan jälkiruokatilausta - minun vielä syödessäni! Tilasin siinä sitten jälkkärin minäkin, ja ahmin pääruokani pois ennen jälkkärin tuloa. Ruuan jälkeen kipitimme Prismaan ostoksille. Mukaan lähti pientä syötävää hotelliin, kuten sämpylöitä, limua ja keksiä, sekä reissun alkoholituliaiset.

Ostosreissun jälkeen kamat taas huoneeseen, ja hotellin baariin siiderille. Siideri oli hyvää ja hujahti tukkaan mukavasti, ja baarissa tuli räkätettyä kaikelle mahdolliselle alkaen pokémonien ja digimonien eroista päättyen laivojen suorittamiin liikkeisiin. Illan päätteeksi lopulta huoneeseen, jossa odottivat kissojen syömät sämpylät. Pikasiivous, suihkuun ja unille.

Lauantaiaamuna löysimme näyttelypaikalle ongelmitta, ja koska olimme ajoissa, ei eläinlääkärintarkkiin jonottaminen ollut yhtä tuskaista kuin mitä se Tallinnassa yleensä on. Mörön ja Marsun arvosteli Natalia Sidorova (taas!), ja Mysin Sara Viuha, joka oli minulle uusi tuttavuus. Sidorovan arvostelut yllättivät. Kun kaksi viikkoa aiemmin Mörkö oli ihan surkea, julisti tuomari nyt sen nähdessään: "I REALLY like this cat!". Okei joo. Samat viat siitä löytyivät kuin viimeksikin, mutta Mörkö oli tuomarinsa ainoa kastraattinaaras (niitä oli paikalla kokonaista kaksi, toinen oli Katin huippuhieno musta Sakura), joten se nominoitiin. Marsun arvostelu huvitti kanssa suuresti. Rurokissa se oli pentuluokassa liian pieni ja keskeneräinen, nyt kaksi viikkoa myöhemmin nuorten luokassa se olikin yhtä-äkkiä ihan sopivan kokoinen ikäisekseen ja muutenkin hieno. On se kiva miten kissa voi kahteen viikkoon kehittyä! :D Nuoria oli paikalla paljon, ja Marsu niistä nuorin, pienin ja tyypiltäänkin heikoin, niinpä se viskattiin tp-valinnassa ensimmäisenä pois. Ei haittaa, ei se kakara siellä ollutkaan kuin ex1:siä ja kokemusta hakemassa, sekä näyttäytymässä kasvattajalleen, joka tykkäsi kovasti siitä, miten poika kasvaa.

Sara Viuha sitten arvosteli Mystin, joka yllätti minut jälleen kerran käyttäytymällä pöydällä tosi kauniisti. Arvostelu oli rehellinen, ja olen siihen tyytyväinen. Serti tuli, ja kutsu tp-valintaan. Siellä oli vastassa Saran punanaamio Simo, joka on suloinen ja kiltti höppänä. Mystillä paloi käpy valinnassa, ja Viuha nominoi oikeutetusti Simon, josta oli muutenkin tykännyt enemmän kuin Mystistä. Hyvä niin, olisin väittänyt vastaan jos olisi yrittänyt minun räyhäävää läskipalloani paneeliin työntää!:D

Arvosteluja odotellessa sekä niiden jälkeen oli runsaasti aikaa jutella ja pöllöillä, ja tein tuttavuutta Saran hienon pienen Jeesus-lapsen kanssa, kyseessä siis pippurunen mikrokissa, cornish rex Raija. Ihana kapalo-otus ja pihisijä, ihan paras kikkurakissa!♥

Paneelissa Mörkö kisasi odotetusti Sakuraa vastaan, joka myös oli oman tuomarinsa ainoa kastraattinaaras. Lauantai oli Sakuran päivä, ja se voitti molemmin tuomariäänin mm. paremmalla ilmeellään. Tosi on, että Mörön sänkykamarisilmät (kuten Hanne-Sofie Sneum niitä kuvaili) eivät ihan vastaa kuvausta siitä v-mäisestä ilmeestä, joka itämaisilla ja simskuilla pitäisi olla! :D

Näyttelypäivä venyi pitkäksi, mutta päättyi lopulta. Ketään meistä ei huvittanut poistua hotellilta, joten aterioimme hotellin omassa ravintolassa,jossa palvelu oli taas omaa luokkaansa. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes pääruoka oli syöty ja oli aika tilata jälkkärit. Minulle ei tuotu ruokalistaa ollenkaan, vain Saralle ja Mirkalle, eikä minulta edes kysytty, ottaisinko jotain. Sinänsä ihan sama, kun päätin skipata jälkiruuan, mutta tyrmistytti kyllä jonkun verran miten näytin olevan siinä pöydässä näkymätön. Tilasin laskun ja painelin huoneeseeni täyttämään asiakaspalautelomaketta, ja saatte uskoa ettei palaute ollut aurinkoista.

Sunnuntaina uusi päivä. Kamat kasaan, aamiaiselle, kissat autoon ja menoksi. Kaikki neloset oli pöljästi työnnetty Marina Vinkelille, joten ainoat jännäyshetket koettiin tp-valinnoissa. Mysti oli minun kissoistani ensimmäisenä pöydällä. Se sai ensimmäistä kertaa elämässään moitteet silmienväristään, jossa ei oikeasti ole moitteen sijaa, paitsi Vinkelin mielessä. Muuten arvostelu oli ihan jees, ja kissa poikkeuksellisen hyväntuulinen. Serti ja tp-valintaan, jossa se hävisi (taas rähjäten) balineesi-Jesselle, joka oli lauantainakin BIS. Marsu kävi seuraavaksi, ja tuomari osasi hyvin huomioida kissan nuoren iän arvostelussaan, vaikka minusta on tarpeetonta kirjoittaa pennun setellin joka kohtaan että on kehittymässä. Totta kai se on kehittymässä, se on puolivuotias! :D Kiva arvostelu tuli joka tapaukseessa, ja kutsu tp-valintaan. Siellä Marsu oli taas kuudesta (!!!!) nuoresta nuorin, pienin ja huonoin, joten hyvillä mielin poistuimme ensimmäisenä jättäen isot kakarat kisaamaan keskenään. Taso oli muuten huiman kova!

Mörkösen esitti Mirka, pitkästä aikaa. Raitapää sai huiput arvostelut, ja Vinkel tykkäsi siitä kovasti. Mörön tp-valintaa jännitettiin kuitenkin eniten, sillä vastassa oli taas hieno Sakura. Jos lauantai oli Sakuran päivä, oli sunnuntai Mörkösen, ja se nominoitiin suitsaitsukkelaan. Se oli siten myös automaattisesti BIS. Hieno Mörkö!

Sunnuntain näyttellypäivä loppui sopivaaan aikaan, ja päästiin tekemään lähtöä laivalle. Viikonloppu oli kyllä hervoton! Tuli naurettua enemmän kuin aikoihin, tavattua uusia, kiinnostavia ihmisiä, nähtyä nätin miehen tahaton strippausesitys (uuh) sekä luotua uusia, jänniä kontakteja, joista ehkä joku kaunis päivä poikii jotakin. Jutut olivat parhaimmillaankin alaluokkaisia, mutta sitäkin riemastuttavampia. Kaiken lisäksi opiskelimme Laura Pullan meikkauskoulussa sekä lauantaina että sunnuntaina, ehkä siitä jotain jäi mieleenkin!

Kotimatka sujui kommelluksitta lukuunottamatta kissanpennun kakka- ja pissivahinkoja sekä teknistä vikaa, joka viivästytti laivasta poistumista puoli tuntia kun eivät saaneet autokannen lastausovia auki. Odotellessa läppä lensi ja auto raikui naurusta, keräsi ooppeli jonkun verran katseita...Kun lopulta päästiin pihalle, ajettiin pikapikaa ensin Lahteen, ja sieltä Pörrin kyydissä Varkauteen, josta Mirka jatkoi vielä Kuopioon. Kissat olivat rättiväsyneitä, paitsi Mirkan pieni punanaamainen kakara, joka sinnikkäästi kiljui Kuorttiin asti. Siellä se joutui Santun boksiin, ja ölähteli satunnaisesti aina Varkauteen asti. Veikkaanpa, ettei se ollut hiljaa viimeiselläkään etapilla.

Kotona, puoli yhden aikaan yöllä, bokseista purkautui kolmen rättiväsyneen ja voipuneen kissan sijaan kolme hyvin levännyttä ja energistä eläintä, jotka parhaillaan purkavat energiaansa. Juoskoot, allekirjoittanut kiittää ja kuittaa ja painelee nukkumaan.

Tämä Tallinnan reissu oli ihan parhautta, ja seura parasta ikinä. Kiitos tytöt!♥

Olipahan reissu taas

Ruuhkaisa RUROK kuitattu!

Lauantaiaamuna starttasi Pörri Varkaudesta kyydissään Mörkö ja Marsupilami, sekä seuralaiseksi suostunut Mari. Edessä mukava viikonloppu ja näyttely, johon ilmoittauduttiin asenteella no-käydään-nyt-tuollakin-niin-saa-pentu-kokemusta. Saihan se!

Kissoja oli enemmän kuin tarpeeksi pienessä näyttelyhallissa, ja onnistuimme valkkaamaan häkkipaikan luultavasti hallin ruuhkaisimmalta käytävältä, mutta sopuli sialle antaa (vai miten se oli?) ja mahduimme olemaan. Lauantaina Marsutin oli Henry Hornellilla enkä uskonyt Hornyn siitä erityisesti välittävän. Hornell veti arvostelun pikaisesti: kiva turkki, kiva profiili, kivat täplät, kiva häntä ja pikakirjoitusta seteliin. Takaisin nominontiin. Ajattelin että siinä nyt käydään turhan takia roikkumassa, mutta tuleepa hyvä harjoitus Marsulle.

Mörkö puolestaan kävi Hanne Sofie Sneumin pöydällä, ja olikin ensimmäinen kissa, jonka tämä tuomari minulta arvosteli, uusi tuttavuus siis. Tykästyin tuomariin heti: todella iloinen ja positiivinen ihminen, joka löysi jokaikisestä arvostelemastaan kissasta jotain kehuttavaa, ja kehuikin vuolaasti. Sneum olisikin ensikertalaiselle näyttelyharrastajalle mukava tuomari osua kohdalle, sillä arvostelusta jää hyvä mieli. Näin kävi ainakin minulle! Mörkö sai Sneumilta elämänsä parhaan arvostelun. Tuomarin mielestä kissassa oli jotakuinkin kaikki superia ja fantastista, ja arvostelusetelissä oli enemmän superlatiiveja ja sydämiä kuin ikinä! Tietysti Mörön virheetkin löytyivät, mutta sitä mikä oli hyvää, kehuttiin ylenpalttisesti. Kaikkein eniten sydäntäni lämmitti Mörön silmienvärin kehuminen. Kerrankin joku tuomari tajusi että ne ovat oikeasti ihan hillittömän upean väriset! Tosi monesti tuomarit sivuuttavat Mörön silmät olankohautuksella vaikka se ei ole mitenkään itsestäänselvää että siamilaisella sen väriset silmät on.

TP:t menivät sitten mielenkiintoisesti, ainakin Marsun suhteen. Henry nimittäin nominoi Marsun suoraan ilman valintaa, vaikka kilpailuakin olisi ollut! Vastustajana olisi ollut ainakin tosi nätti ja tyypikäs ruskeanaamiopoika, jonka esillä olevat vilkkuluomet kuitenkin häiritsivät tuomaria sen verran ettei hän halunnut sitä nominoida. Niinpä Pupuankka oli taas menossa paneeliin! En ollut uskoa sitä todeksi!

Hanne Sofie Sneum puolestaan pisti kastraattinaaraistaan paneeliin Mörkö-Keijun ylistysten kera, ja siitäpä alkoikin jännitys, sillä Henry oli nominoinut Sakuran, upean mustan joka on voittanut jokseenkin kaiken mahdollisen. Luvassa oli paneelitaisto, jota olin jo hyvän aikaa sekä innolla etä kauhulla odottanut. Huiii!

Normiarvostelujen jälkeen kumpikin kissani kävi myös Marina Vinkelin pöydällä. Vinkel teki neloskategorian tuomaritutkintoa, ja melkoinen farssi sekin oli. Tutkinnonhan pitäisi olla assarikantoinen, ei omistajakantoinen. Vinkel ehti katsoa puolet kissoita omistajien esittäminä, ennen kuin tajuttiin että assareidenhan tämä piti sääntöjen mukaan tehdä. Senkin jälkeekin vielä omistajat niitä kissoja tuomarille veivät, kun assareita ei vain ollut riittävästi. Myös Vinkelin tp-valinta meni metsään, sillä tuomarioppilaan ei pitäisi ilmoittaa valintojaan mitenkään, mutta reippaastipa Vinkel nosti ylös valintansa. Mörkö olisi ollut tämänkin tuomarin tp, sen sijaan Marsu viskattiin valinnoista ensimmäisenä, vaikka Vinkelin mielestä sillä olikin supervihreät silmät. (muahahahaaaa! :D ) Kaikesta säätämisestä huolimatta Vinkelin tuomaritutkinto meni läpi, joten meillä on nyt uusi nelosen tuomari. Voi elämä.

Paneelia odotellessa ehdin osallistua Siam-Orient yhdistyksen eli Sajamin kokoukseen, kerrankin. Kokouksen lopuksi palkittiin yhdistyksen viime vuoden parhaat kissat, ja niinpä Mörkö pokkasi parhaan siamilaiskastraatin pystin. Huikeaa! Pystin lisäksi saatiin Keskimaan kissalan Hannan tekemä sataankaarihiiri, ja ainakin talouden nuorimmainen on siitä kovasti pitänyt. Kiitokset siis!

Paneeli jännitti niin ettei mitään rajaa. Mörkö kisasi ennen Marsua, ja teki sen mihin en uskonut sen pystyvän: meni ja voitti molemmilla tuomariäänillä! Sen että kerkesin Mörön kuskata palkintoineen takaisin Sturdiinsa nukkumaan, oli jo Marsun vuoro areenalla. Sillä oli vastassa tosi hieno sininaamiopoika Pinokin kissalasta, ja voitto meni ihan oikeaan osoitteeseen eli simsetille, kaikin tuomariäänin. Onnittelut vaan sinne, hieno poika se on! Marsusta olen taas ihan kamalan ylpeä, hieno se on sekin!

Näyttelypäivä tuntui venyvän ikuisuuksiin, kun normipaneelin jälkeen oli vielä maine coonien erityispaneeli, olihan lauantaina ollut coonien erikoisnäyttely. Kuulutuksia kuunnellessa tuntui siltä että koko erkkari oli sutaistu vasemmalla kädellä eikä kukaan tiennyt missä mennään. Onneksi sekin aikanaan loppui, ja päästiin hotellille. Kunhan Mörkö oli aikansa teeskennellyt, ettei se tunne Marsua ja läiskinyt sitä päin näköä, kissat alkoivat riekkua ja Marsu paljasti rocktähtipuolensa hotelliasujana. Se kaatoi pöytälampun, joka meni oikosulkuun, joka poltti sulakkeen. Sulaketaulu oli onneksi siinä meidän huoneessa, joten sain telkkarit ja muut toimintaan, mutta pöytälampuista ei toiminut senkään jälkeen kumpikaan. Go Marsu! En ihmettele yhtään, että sillä oli Tallinnasta haettaessa hotelliyön jälkeen leuka ruvella, sillä on ihan rokkitähden maneerit! :D

Jos lauantai oli näyttelypäivänä omituinen, oli sitä sunnuntaikin. Molemmat kissani olivat Natalia Sidorovalla, tuomarilla, josta en tykkää yhtään. Se nainen ei ole mitään mieltä mistään, ei osaa tehdä päätöksiä eikä yleensä tee omia nominointejaankaan, vaan tarvitsee jonkun toisen tuomarin siihen takapiruksi ja komppailee sitten tätä.

Marsu kävi pöydällä ensimmäisenä kaksikostani. En ottanut arvostelutilanteessa mitään selvää siitä, tykkääkö tuomari siitä vai ei. Sidorova muunmuassa ilmoitti Marsun turkkia selatessaan tykkäävänsä lyhyestä turkista, mutta jätti kertomatta mitä mieltä hän Marsun karvoista on. Olo oli jokseenkin hämmentynyt arvostelun jälkee, vaikka kutsu TP-valintaan tulikin. Kun myöhemmin setelin sain käteeni, kävi ilmi, että tuomari sitten kuitenkin tykkäsi Marsusta ja kehui siitä sen, mitä kehuttavaa on, ja ihan hyvä mieli jäi pennun arvostelusta.

Jos Mörkö sai lauantaina elämänsä parhaan arvostelun, se sai sunnuntaina huonoimman. Sidorova inhosi Mörköä. Kamala turkki, liian lyhyt häntä, huono pää, huono kontrasti ja pointit (ja kun sillä kissalla on ihan helvetin hyvät pointit oikeesti!), tuntui hetken jopa miettivän että antaako sertiäkään. Ajattelin jo että joo, tp-valintaan ei tarvi ainakaan tulla.

Sidorovan valinnoissa Marsu käväisi kisaamassa kolmen muun pennun kanssa. Voitto meni hienolle Täplikselle, ihan oikeaan osoitteeseen siis. Marsu sai taas hyvän treenin, vaikkei sitä yhtään huvittanut sillä hetkellä venyä siinä muun porukan keskellä. Hyvä sen on kuitenkin oppia että aina ei siltä kysellä mitä se haluaa, joskus pitäis vaan kestää. Kastraattinaaraissa Mörkö kutsuttiin sittenkin paikalle, ja kun näin että Sidorova oli pyytänyt Elena Noskovan henkiseksi tuekseen (=eli tekemään nominointinsa), heräsi pieni toivo. Noskova lienee tehnyt valintansa jo aiemmin, sillä Sidorova nappasi minulta Mörön heti valintojen aluksi ja nosti sen ylös, eli nominoi sen totaalisen paskan kissan josta ei tykännyt yhtään. En tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa.

Robert Lubranolta meni paneeliin jälleen kaunis Quan-kissan, tällä kertaa eri yksilö kuin lauantaina. Odotin Mörön häviävän sille, kissa on todella kaunis ja kumpikaan tuomareista ei ole mikään Mörkö-fani. Paneelissa tuomarit sitten miettivät ja miettivät ja pyörittelivät kissoja, ja siinä vaiheessa kun minuuttikaupalla vertailivat kissojen profiileja (Quanilla hieno profiili, Möröllä ei niinkään), arvasin että tämä oli tässä. Meinasin pyörtyä kun Mörön sitten kuulutettiin voittaneen molellilla tuomariäänillä! Lubrano näytti kyllä kitisevän Mörön profiilista vielä tuomaripöydässäkin kun noudin kissani, pakko ihmetellä ääneen että pitikö sitä sitten äänestää jos se niin huono on? No, aina ei voi tuomareidenkaan aivoituksia tajuta. :D

Kotiin päästiin hyvään aikaan ja olin Varkaudessa klo 21. Pari viikkoa hengähdytaukoa ja suunta kohti Tallinnaa. Mitä lie tapahtuu siellä...ainakin pitäisi hauskaa olla, sillä samat hauskat naamat sielläkin tulee olemaan kuin mitä Rurokissa oli!

Pupuankka yllättää, eli seinähullujen Seinäjoen retki

Kes-Kisin näyttelypöhinässä sain kuningasajatuksen suorittaa yhden päivän pikavisiitin myös Poh-Kisin näyttelyyn. Ensin täytin Mörön ilmon, ja suljin kuoren ainoastaan avatakseni sen samantien päättäessäni että kyllä Oinkin pitää päästä. Sitten selvisi että taloon tulee Pupuankka, eli Marsupilami, eli punertava täpläeläin. Ilmoaikaa oli vielä hetki jäljellä, mutta varmistelin vielä että kakaran ilmo kannattaa postittaa, että tilaa on. Kuulemma oli, joten heti Marsun tultua lähti senkin ilmo matkaan ykkösluokan postina että varmasti ehtii.

Eilen sitten koitti H-hetki, ja Pörri (autoni siis, jos ei joku tiedä) starttasi Varkaudessa. Matka kävi ensin Kuopioon, missä kyytiin kiipesi Mirka, joka on omanlaisensa hullu sekin. Nainen istui jo lauantain Seinäjoella, sillä kertaa kissojensa kanssa, matkusti kotiin, nukkui jonkun kolme tuntia ja matkusti minun kanssani toistamiseen Seinäjoelle turistin ja kantojuhdan ominaisuudessa. Mikäs siinä, seura kyllä kelpasi, etenkin niin hyvä sellainen, einkä varmaan olisi yksinäni selvinnyt tuostakaan reissusta.

Perillä oltiin ajoissa, ja kun aikamme torkuttiin autossa, Mirka kipitti kasaamaan Sturdia ja minä suuntasin eläinlääkärintarkkiin. Oi oli erityisen iloinen päästyään mukaan, ja innostui puskemaan eläinlääkäriä ihan urakalla. Marsu taas palloili reippaasti siinä tutkittavana, ja antoi jo osviittaa siitä, miten se mahtaisi tulevaan näyttelypäivään suhtautua.

Kun kyseessä oli Marsun ensimmäinen näyttely Suomessa ja minun kanssani, jännäilin etukäteen jonkun verran sitä, miten pikkukissa suhtautuisi touhuun. Jännittäminen osoittautui turhaksi: pieni mies oli näyttelyssä kuin kotonaan, eikä edes vetänyt naamalleen EXO-ilmettä kuten pelkäsin (kotona se leväyttää silmänsä suunnattoman suuriksi silloin kun sillä on Tosi Jännää tai jokin on Hirmu Kiinnostavaa), vaan näytti ihan...no, itseltään. :)

Marsu sanoo moi:




Oi kävi ensimmäisenä Lone Lundin pöydällä. Täti tuomari ei sanonut ääneen kissasta tasan mitään, raapusteli vain seteliin aika perinteisen "ihan kiva"-arvostelun. Koska Lonella oli kastraattinaaraita vain kaksi, hän päätti ottaa sen toisen, eli Mörkösen siihen heti perään ja päättää nominointinsa kerralla. Möröstäkään ei ääneen arvostelua saatu, setelissä oli taasen perussettiä. Tuomari ilmoitti tykkäävänsä extremestä, ja sanoi että vaikka Oilla olikin hänen mielestään mm. parempi turkki ja kroppa, Mörkö nominoidaan korvien takia. Mullehan se oli ihan se ja sama, kun vastakkain oli kaksi omaa kissaa. Salaa olin kyllä toivonut voittoa Oille, se on niin omaa luokkaansa. Joku toinen kerta sitten, onhan Oiski pyhkinyt Mörkö-Keijulla pöytiä ennenkin.

Tässä tytöt fiksun näköisinä:




Marsun arvostelu jatkui tuppisuulinjalla (ihan oikeasti olisi kiva jos etenkin hyvää englantia puhuva tuomari viitsisi avata suunsa kun niistä seteleistä ei ikinä saa 100% selvää), mutta näytti siltä että että täti tykkää. Kilpakumppanina oli kaunis klassinen lilanaamio siamilainen Kelmikerholta, ja olin ihan saletti että TP menee sille etenkin sen Lonen extreme-kommentin jälkeen, lilanassun korvat kun olivat huomattavasti paremmat kuin Marsulla, samoin leuka ja ilme. Yllätys oli melkoinen kun täti tuomari kohottikin Pupuankan pystykorvineen paneeliin, punapojan charmi puri sittenkin! Minä, pessimisti kun olen, sen lisäksi että olen realisti kissojeni vikojen suhteen, olin varma että simsku voittaa ja olisin itse sen nominoinut. Sydäntä lämmitti kyllä että tuomari tykkäsi pienestä kissastani, joka oli ollut arvostelussa kamalan reipas.

Arvostelujen jälkeen syötiin kahviossa makkaraa ja painuttiin katsomoon ruokalevolle. Oli eka kerta kun tuli otettua päikkäri näyttelyssä! Paneelissahan ei mitään jännitystä ollut kun neloset vain purjehtivat läpi paneelin eräänlaisena ohilentona, mutta paneelijärjestystä pitää kyllä kehua. Poh-kis veti paneelin niin, että ensin olivat pennut kaikista kategorioista, sitten nuoret ja niin pois päin. Minusta hyvä tapa saada koko paneelille katsojia, normitavalla vedettynä kun esimerkiksi nelosten paneelin jaksavat katsoa tasan ne, joiden kissat siellä kisaavat.

Seuraavana koitoksena meillä on Rurok kolmen viikon päästä. Siellä ovat mukana Mörkö ja Marsu, ja se on kanssa sarjassamme näitä extempore-reissuja, joihin nyt vaan tuli ilmoitettua kissoja. Sieltä en uskalla menestystä toivoa tasan kummallekaan, mutta toivon Mörölle sertejään ja Marsulle arvosteluita joissa löydettäisiin pennusta edes jotain hyvää, sillä vaikka korvat eivät ole sitä, mitä tänä päivänä niin moni tuomari haluaa, paljon muuta hienoa siinä on. Ennen kaikkea kakaralle haetaan kokemusta, niin ehkä näytelmät maistuvat sille sitten isonakin (ei kyllä toiminut Mystillä tuo sama metodi alkuunkaan).

Marsulainen seikkailee kummitätinsä sylissä ja haluaa kaikkialle NYT:




Valokuvaaminen jäi vähiin, kamerallani ei kertakaikkiaan tee mitään missään missä ei ole auringonpaistetta. Enkä minä edes osaa kuvata, helpompi antaa Mirkan hoitaa se touhu. :D

Kotimatka meni kaatosateessa vesiliirtoa vältellen ja hitureiden perässä madellen. Kuopiosta lähtiessä kissat saivat lopultakin tarpeekseen reissusta, ja koko trio muisti huutaa koko matkan Varkauteen asti samalla kun Mörkö yritti urakoida itsensä Sturdi-kassista ulos. Myös Marsu oli touhunnut jotain, sillä kotona sen nenä ja koko nenänvarsi olivat ihan punaiset kuin pahimmallakin pultsarilla. Iltavillit kuitenkin vedettiin ihan normaaliin tapaan omistajan rojahtaessa lopen uupuneena sänkyyn. Viimeisestä 15 km:sta en esimerkiksi muista muuta kuin navigaattorin varoitukset kameratolpista, muuten se pätkä meni ihan sumussa eikä vissiin enää ihan hereilläkään. Autoilun (epä)mukavuudesta huolimatta reissu oli oikein kiva, ja vaikka tätäkin kirjoitan horroksessa odotan jo innolla seuraavaa showta ja suunnittelen tulevia koitoksia. Ei tämä täysjärkisten harrastus ole, tämä kissanäyttelytouhu! :D

Kärmekset varokoon!

Meillä on peto! Villi, villi peto! Seuraa paljon kuvia, klikkaamalla isommaksi!

Jotain punaista ja makeaa

Tuossa edellisen blogipäivityksen jälkeen kävin Möykkybogin Elinan kanssa keskustelua siitä, kuinka minun olisi tarvis saada Mystin tilalle uusi nättelykolli kun Mysti pian eläköityy. Ehdin pari viikkoa selata läpi kasvattajia pitkin Eurooppaa. Ennakkoluuloisesti arvelin, etteivät ulkomaiset kasvattajat viitsisi suomalaisen nobodyn pentukyselyihin edes vastata, saatikka että tänne pohjoiseen pentua pelkäksi näyttelykastraatiksi myisivät tyypille, jolla ei ole kasvattajanimeä eikä aio sellaista hankkiakaan. Yhtä pentua kysäisin Ruotsin maalta, ihmeekseni sain vastauksen mutta kuten arvelinkin, pentu oli varattu. Toiseen kissalaan laittelin mailia josko saisi lupaavasta pentueesta kuvia kun niitä ei kotisivuilla ollut, mutta siihen mailiin en saanut vastausta. Jatkoin etsintää.

Pyörähdin jossain vaiheessa Delamon Deluxe-kissalan sivuilla ja tein henkisen muistiinpanon että siellä olisi parikin kollia tyrkyllä, mutta sivuilla olevat kuvat eivät silloin kamalasti sytyttäneet joten jätin ajatuksen hautumaan. Sitten huomasin Facebookissa kavereiden kommentoineen kuvia, joissa oli sievä punatäplikäs otus. Vilkaisin kuvat itsekin, ja rakastuin täyttä päätä! Kuvatekstit kertoivat kissalapsen olevan toinen juurikin sen Delamon Deluxe-kissalan vapaista pojista, joten välittömästi naputtelin Latviaan sähköpostia että voisiko pieni punainen tulla Suomeen. Kirjoitin mailin sormet ristissä että siihen joskus vastauksen saisin, vaikka senkin että pentu on jo varattu tai että sitä ei minulle myydä.

Hämmästykseni oli suuri, kun jo samana iltana mailiin kilahti vastaus, että kiva kun kysäisit pentua ja kerroit itsestäsi, voisin sen sinulle myydäkin. Maili jatkui että ovat tulossa sen pennun kanssa viikonloppuna Tallinnaan näyttelyyn, haetko sieltä. Tässä vaiheessa elettiin maanatai-iltaa, ja huh mikä paniikki iski!

Tiistaihin mennessä alettiin sitten Mirkan avustuksella suunnitelmia tekemään ja laivareissuja varaamaan, ja sain Mirkan vielä houkuteltua matkaseuraksikin! Viikko meni ihan sumussa, en nukkunut koko viikolla kunnolla kun olin niin jännittynyt, täpinöissäni ja yliväsynyt. Mulle oli tulossa kissa! Nyt! En ollut yhtään varautunut siihen, luulin että pennun löytämiseen olisi mennyt kauemmin ja sen varaushetkestä vielä pitkä aika sen Suomeen saamiseen, vaan toisin kävi. Sunnuntaiaamuna alkoi sitten sianpieremän aikaan matka Helsinkiin.

Ihme kyllä pysyin matkan ajan nahoissani eikä vessatauoillakaan tarvinnut koko ajan rampata. Laivaan selvittiin ongelmitta, ja laivamatkakin suijui ilman henkirikoksia vaikka mölyävä kanssamatkustaja viereisessä loosissa herätti murhanhimon. Enpä olisi uskonut että tuntematonta ihmistä voi niin nopeasti alkaa sydämensä mustien syvyyksien pohjalta vihaamaan!

Tukahdetuista aggressioista huolimatta selvittiin Tallinnaan ja napattiin taksi. Tallinnan takseistahan oltiin kuultu yhtä jos toista, joten taksimatkailu vähän jännitti, mutta sujuvasti hoitui taksiautoilu näyttelypaikalle. Siellä oli yllätyksettömästi paljon tuttuja, sillä ainahan Tallinnan näyttelyt ovat suomalaisia pullollaan. Sitten etsin pienen punaisen pojan kasvattajan Alexin, ja yhtä-äkkiä minulle työnnettiin syliin pieni, punainen otus jonka häntä tuntui jatkuvan aina vaan. Siinä se oli, kaukorakkaus ja Latvian löytö! Minulle kerrottiin, että pieni oli ollut lauantaina hienosti BIS itseään isompaa ja kehittyneempää pentua vastaan. Sunnuntaina se ei kuitenkaan arvosteluun osallistunut, sillä kakara oli telonut leukansa jossain ja sen leuka oli ihan turvoksissa. Näyttelyn eläinlääkäri oli todennut että se voi Suomeen matkustaa, ja lääkkeetkin se sai mukaan. Niinpä oli selvää että tyhjän boksin kanssa ei kotiin tultaisi.

Muistin ihan viimetingassa että niin, pentuhan tarvitsee passiinsa ekinokokkoosi-lääkitysleiman päästäkseen Suomeen! Siinä vaiheessa näyttelyn eläinlääkäri oli jo myyntipöytänsä purkanut, ja minulle iski hätä käteen kun sihteeristössäkään eivät tienneet missä lääkäri luuraa. Alex onneksi onnistui paikallistamaan eläinlääkärin, ja leima saatiin sittenkin. Toukokuisella Tallinnan näyttelyreissulla pitää kyllä tuo leimahomma muistaa hoitaa ajoissa!

Näyttely päättyi kolmeksi, ja kolmelta oli Mirkan meille jo ennakkoon tilaama taksimme odottamassa. Kissa boksiin ja kotia kohti! Leimapaniikki näyttelypaikalla osoittautui turhaksi, sillä ketään ei kissaboksi tai siellä lymyävän otuksen paperit kiinnostaneet. Hyvä niiden on kuitenkin olla kunnossa siltä varalta kun jotakuta kerran sitten kiinnostaakin. Laivassa meillä oli lemmikkihytti. Hoidin pakolliset ostokset jo satamassa, joten laivaan päästyämme suuntasimme suoraan hyttii, kissa boksista, valot pois ja nukkumaan. Pikkukissa uinui Mirkan kainalossa koko laivamatkan.

Helsingin päässä piti ajaa yksi ylimääräinen kiekka kun tulkitsimme navigaattoria väärin. Kyllä väsynyttä turistia hirvitti seikkailla pääkaupungissa, ja olin välillä jo valmis soittamaan poliisille ja pyytämään voisiko joku partio pliis saattaa meidät siitä kaupungista ulos! Lopulta päästiin motarille ja voitiin hengähtää. Kotimatka tuntui kestävän ikuisuuden! Kuortissa käytiin syömässä ja hengähtämässä, ja minä join kupillisen hirveää kahvia ja vedin siihen päälle suunnileen kourallisen kofeiinitablettejakin. Loppumatka oli kamala. Olin niin väsynyt että piti suunnilleen vartin välein pysähtyä bussipysäksille ulkoilemaan. Pentua pysähdykset eivät haitanneet, se nukkui tyytyväisenä koko matkan kotiin, jonne saavuimme sunnuntaiyönä klo 01.15. Matka alkoi edellisenä aamuna klo 03.15, välissä unta vajaa 2h, muuten koko päivä liikkeellä. Ei tartte ehkä ihan kohjta tehdä tuota reissua uudestaan, kävi kunnon päälle!

Tätä kirjoittaessa pikkukissa on asunut täällä melkein viikon päivät. Täplikkäänä ja pitkähäntäisenä se oli pakko nimetä Marsupilamiksi, tuttaville ihan Marsu vaan. Tykkään ostoksestani kuin hullu puurosta! Korvaosastossa sillä olisi paljonkin parannettavaa, eikä siitä mitään kategoriavoittajaa varmaan tule, mutta kokonaisuuteen olen kovasti tyytyväinen. Pennulle näyttää olevan tulossa hieno profiili. Sen silmät ovat kauniin muotoiset ja kokoiset, ja väri on kehittymässä kauniisti. Häntää riittää ja riittää, ja täplät ovat todella hienot punaiselle. Marsu on pitkäkaulainen ja korkeajalkainen, ja omaan silmääni hyvin elegantti ja tasapainoinen pieni kissa. Odotan innolla millainen siitä kasvaa!

Parasta tuossa on kuitenkin luonne! Kasvattaja-Alex kehui sen luonnetta, eikä valehdellut. Marsu rakastaa ihmisiä! Siitä on ihanaa olla mahdollisimman lähellä ihmistä, sylissä tai kaulakuopassa kerällä tai kainalossa. Se kehrää koko ajan, ja on mielettömän helppo käsitellä! Luonne lupaakin hyvää sen näyttelyuran kannalta, olisi ihanaa jos se olisi näyttelyissä yhtä iloinen ja onnellinen kuin Mörkökin!

Muihin kissoihin ja uuteen kotiin tutustuminen vei Marsulla pitempään kuin muilla. Muut kissathan ovat meille tullessaan painaneet jo ensimmäisenä päivänään menemään pitkin asuntoa, Marsu retkotti sylissä selällään ja kehräsi. Kun parin päivän jälkeen alkoi näyttämään siltä, ettei Marsu aio oma-aloitteisesti tehdä mitään, viskasin sen kylmästi susille. Aloin siis kuskaamaan sitä pitkin kämppää ja jättämään sitä sinne, ja keino tepsi. Nyt Marsu on kotiutunut jo hienosti, ja se leikkii ja rallaa ja hilluu kuin pennun kuuluukin. Itseasiassa vähän vähempikin riittäisi! :D

Isoista kissoista Nuudeli kelpuutti pennun ekana, eikä ihme, sillä se on vastaanottanut talon jokaisen kissan meille. Setämies-Nuudeli kyllä tietää, miten pentujen kanssa ollaan. ♥ Lisko ei myöskään aiheuttanut ongelmia, sillä ei ole ikinä ollut mitään ketään vastaan (kun kissoista puhutaan, koiraa vastaanhan sillä on paljonkin) eikä ollut nytkään. Mysti kiroili mutta käyttäytyi. Oi oli alkuun äreä ja löylytti Marsun pariin kertaan, mutta on jo nyt rauhoittunut ja sietää pentua samassa pesässäkin. Mörkö-rukka sen sijaan on ollut ihan ulalla. Tabbynaamio kun on, Mörkö ei ole alunalkaenkaan mikään älykäs eläin. Lisäksi se joutui ainoana porukasta ihan uuteen tilanteeseen, sillä se ei ole ikinä vastaanottanut pentua. Mörkö ei kertakaikkiaan tiennyt miten päin olla, ja se inhosi pientä kissaa syvästi. Viikon edetessä Mörkökin on alkanut saada herneensä järjestykseen, ja räyhääminen on vaihtanut kevyeen sadatteluun aina silloin kuin sattuu muistamaan, joka ei usein ole. Lyhyesti siis: täällä alkaa olla rauha maassa.

Vielä muutama kuva maratonpostauksen päätteeksi! Kuvat saa klikkaamalla isommaksi.

Ensimmäiseltä päivältä: ei kauheasti innostu uusista ystävistään.


Punatäplikäs ♥ Ja tämmöistähän mulle ei pitänyt tulla, vaan kun menin rakastumaan niin minkäs mahtaa.


Mun rakkaat täplikkääni, sininen ja punainen! ♥


Kiipijäinen


Häntiäinen


Ihmisrakas iilimato. Mirkan kainalossa laivalla.


Koira oli Marsulle alkuun kauhistus, mutta mihinpä ei itämainen kissanpentu sopeutuisi?

Kuinka äkäpussi kesytetään

Vastaus: sipseillä.

Mystihän on koko kastraattiuransa ollut näyttelykärtty, ja kitissyt aina läpi viikonlopun. Männäkesän Isrokin näyttelyssä sunnuntaina (olikin muuten Mystin edellinen näyttely ennen tätä Kes-Kisiä nyt)tarjosin Mystille sen herkkua, eli sipsejä, ja lupasin että jos se on pöydällä nätisti, se saa arvostelun jälkeen lisää. Ihme ja kumma, kissa käyttäytyi ja sai sipsinsä.

Kes-Kisissä kokeilin samaa. Kissathan eivät puhetta ymmärrä, mutta sipseillä lahjominen on Mystillä toiminut hienosti. Lauantaina Mysti oli omalla mittapuullaan tavattoman hyvällä tuulella, ja olin kovasti ylpeä. Sipsit toimivat! Sunnuntaina se taas oli jo heti aamusta oma, pahantuulinen itsensä, mutta sipsit sekä kädestä syötetyt raksut käänsivät tilanteen. Arvostelu meni hienosti, ja TP-valinnassa onnistuin ekaa kertaa ikinä pitämään sen kissan venytyksessä!

Kyllä olin suklaastani ylpeä! ♥ Sertit saatiin, muut glooriaa ei, eikä se kissa sitä olisi ansainnutkaan, sillä suureksi häpeäkseni Mysti on juuri nyt ihan tajuton rasvapallo, siis sikalihava. Mystin seuraava näytelmä on toukokuussa Tallinnassa, ja se poika on aamusta lähtien laihiksella. Pakko se on saada kissan näköiseksi!
Mutta nyt tuli sellainen varmuus, että kyllä Mysti loputkin sertinsä kerää ja pian SP:ksi valmistuu, pääsee sit eläkkeelle.

Kes-Kis meni muutenkin mainiosti. Mörkö palasi seitsemän kuukauden tauolta kuin ei olisi poissa ollutkaan, ja suvereenisti purjehti molempina päivinä voittoon. Kurjaa oli vain se, että tuomarit nominoivat sen suoraan vaikka kilpakumppaneitakin olisi ollut lauantaina kaksi ja sunnuntaina yksi. Olis vähän enemmän ollut shöymeininkiä jos olisi ihan valinta ollut, olisi yleisökin nähnyt hyvin erityyppisiä kissoja.
Joka tapauksessa Mörkö valmistui nyt lopultakin Grandiksi, veljensä Leohan on sitä jo kauan ollut kun on enemmän käynyt näyttelyissä. Mutta täältä tullaan taas!

Kaikenkaikkiaan ihan huippu viikonloppu oli! Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa näyttelytuttavia ja vaihtaa kuulumisia ja silitellä suloista CRX-vauvaa ja kaikkea. Seuraavaksi Rurok sitten mörkösen kanssa kahdestaan!