Nuudelin iloinen päivä

Viime viikolla kävimme Hankasalmella kääntymässä yhden päivän verran. Mukana Revontulessa olivat Nuudeli, Oi, Mörkö-Keiju ja Marsupilami. Revontuli oli ihan uusi näyttelypaikkana, ja oikein mukava sellainen. Toivottavasti Kes-Kis järjestää siellä näyttelyitä jatkossakin, sillä tilat ovat oikein hyvät ja sijainti loistava!

Näyttelypäivä meni mukavasti tuttujen kanssa jutellessa ja häkeillä loikoillen. Kun arvostelut lopulta alkoivat, alkoi tohina! Kissoistani kaikki muut paitsi Marsu olivat Henry Hornellilla, Marsun arvosteli Lone Lund. Ihanat tuomarit saatiin siis! Loppujen lopuksi en ehtinyt esittää kuin puolet kissoistani, Mirka hoisi toisen puolen. Arvostelutilassa oli kuuma, hirveä tungos ja kissoja ahdisti tilassa olevalla lavalla oleva rinnakkaisarvostelussa oleva tuomari, jonka pöydällä käyvät kissat saivat killistellä alapuolellaan olevia kissoja. Melko kiukkuisilta monet kissat vaikuttivatkin, ja olin totta puhuen hieman huolissani omistani. En tytöistä, Mörkö on liian nuija reagoidakseen moiseen ja Oi liian kokenut ja itsevarma, mutta pojat pelottivat. Marsu on pallikkaana kaikenlaiselle hälinälle ja hajuille porukain alttein ja nuorimpana se on muutenkin epävarmin. Nuudeli puolestaan on tupannut aina käyttämään ääntään näyttelyissä ja pelkäsin sen nyt yltyvän rähjäämään. Toisin kävi!

Nuukku meni kissoistani ensimmäisenä Henryn pöydälle, ja mitä teki musta? Puski. Kaikkea. Pörhelsi hyväntuulisena ja oli HILPEÄ. Siis Nuudeli! Onhan se iloinen tyyppi kotona mutta näyttelyissä on kommentoinut kovaan ääneen kaikkea. Sitten se nakataan keskelle kaaosta, ja se on iloinen? Hetkittäin tuntui, että minulla on väärä kissa pöydällä! Nuukku sai loistoarvostelut siihen nähden, mille se kissa todellisuudessa näyttää, mutta TP-valintaan meni sitä tyypikkäämpi musta, mikä minulle oli iloinen juttu. En tahtonut tungoksessa seisoskella itsekään yhtään enempää kuin pakko, joten oli hieno juttu että kissa sai sertinsä kiitosten kera ja pääsi sitten oman häkin rauhaan.

Nuukun jälkeen Henrylle olivat menossa Oi ja sen perään poikkeuksellisesti Mörkö (olivat Henkan ainoat kastraattinaaraat joten tahtoi ne peräkkäin), mutta minulle tuli kiire Marsun kanssa Lonelle, joten Mirka nappasi tytöt esitettävikseen. Marsu sai Lonelta ihanat arvostelut ja käyttäytyi kauniisti. Hieman nauratti tuomarin kommentti että koska kissa on näin ISO, pitäisi korvienkin olla isommat. Iso? Marsu on minun pienin kissani! Tai toiseksi pienin, Lisko taitaa olla vielä pienempi, mutta tytöt ovat joka tapauksessa kumpikin Marsua isompia joten ei se kyllä iso poika ole! :D

Pikku-äijä Marsupilami

Kuva: Anne Kupiainen

Henry antoi molemmille tytöille peruskivat arvostelut, ja nominoi niistä kahdesta Mörkösen suoraan siitä huolimatta, että kissa oli hänen mielestään hoikka. Samaa sanoi aamulla eläinlääkäri. Ehdin jo huolestua ja kyselin Mirkan ja kaikki läpi että onko se oikeasti? Kun ei se minusta mutta olenko sokea omalle kissalleni? Gallup tuotti tuloksen että ei se ole liian laiha, vaikka lonkkaluut törröttävätkin (juuri niistä tuomarit ja nyt se ell ovat vikisseet). Mörkö on, kuten Leo-veljensäkin, sen mallinen kissa, että vaikka sen syöttäisi ihratynnyriksi, ne lonkkaluut törröttävät yhä. Vähän paha mieli minulla silti on, jos kuvittelevat tosiaan että otusrukka ei ruokaa saa. Mörkösen annoksia onkin nyt suurennettu, mutta eipä siitä apua ole kun kissa syö itsensä kylläiseksi ja lopettaa, ja jämät jäävät sitten ahneille. Mörkö ei edes ole mitenkään huono syömään, se vaan ei syö enempää kuin on tarvis.

Joka tapauksessa Mörkö siis oli TP, Nuudeli sai sertinsä, samoin Marsu. Marsu hävisi TP-valinnassa niukasti Orifamen punatabbynaamiolle ja hyvä niin. Ei Marsusella ole mielestäni mitään asiaa paneeliin, ja simsku oli tyypikkäämpi. Maasunen pääsi siis loppupäiväksi huilailemaan. Kun Mörkö Pirokissa otti 2-0 turpaansa paneelissa, se tällä kertaa sitten voitti 2-0, vaikka häpesinkin sen kiemurtelua paneelissa. Ei sitä tahdo kokenut ja taitavakaan assari saada venymään, kun vammamato-Mörkö alkaa veivaamaan! :D Onneksi se ei tällä kertaa haitannut, vaan voitto tuli kotiin! Olen minä hippitukka-Mörköläisestäni kovasti ylpeä!<3 BIS-posetuskuva! :D
Kuva: Anne Kupiainen

Kotiin pääsi ajoissa, ja lähdin ukkonilman alkaessa. Hankasalmella oli niin mukava näyttelypäivä, että harmitti kovasti, että olin työsäätöjen takia ilmoittanut kissoja vain lauantaille. Noh, seuraavalla kerralla molemmiksi päiviksi sitten, ja Nuudeli mukaan ehdottomasti! Mustiaisella oli mukavaa! <3

Kiitos, Anne, kuvista!

Eyes like a little forest lake on a sunny day

Noin runolliseksi heittäytyi TICA-tuomari Thomas Andersen Oin silmistä! :D Team Vanhanen ja Oksanen saivat viikko sitten viime hetken älynväläyksen lähteä kokeilemaan Ticailua, ja niinpä Pörri suuntasi lauantaina kohti Kokkolaan lastinaan Viuhti, Marsupilami ja Oi. Kummallekaan kyseessä ei ollut ihan eka Tica-kerta, Mirka oli käynyt edellisessä Tica-shöyssä ihmettelemässä, itselläni puolestaan kokemus oli muutaman vuoden takaa ja aloitin käytännössä puhtaalta pöydältä.

Olen ensimmäisenä valmis tunnustamaan, etten ole ihan äsken ollut niin pihalla kuin TICA-näyttelyssä! Kissat ramppasivat ees taas tuomareilla, enkä tiedä miksi. Fifeläisestä näkökulmasta tuntuu älyttömältä, että sama tuomari arvostelee yhden ja saman kissan useampaan kertaan. Mikä vitsi siinä on? Mihin se arvostelu nyt voi saman päivän aikana muuttua, jos vain kissa ei saa touhusta tarpeekseen ja ala rähjätä?

Omat kissat pärjäsivät vissiin ihan ok, ainakin kumpikin pääsi finaaleihin asti, Oi useammankin kerran. Vasta finaalikehissä saatiin kuulla jonkinsorttista arvostelua, about kahden lauseen verran. Aiemmissa kehissä tuomari ei sano mitään, vaan luultavasti lallattelee mielessään tai miettii ostoslistaansa, ja jos kissa ei finaaleihin pääse, jää näyttelleasettaja tyhjän päälle. Kissasta ei vissiin tykätty mutta miksi? Näyttelymaksu on kuitenkin sama kuin Fifessäkin, ja Fifessä sentään saa samalla rahalla arvostelun. Eri asia sitten saako siitä mitään selvää mutta kuitenkin! :D Tottumuskysymyshän tämä tietysti on. Varmaankaan tuossa ei olisi minulla mitään ihmettelemistä, jos ei olisi Fife-taustaa näyttelyharrastuksessa.

Kissatkin olivat touhussa aika pihalla. Mitä, taasko mennään? Justhan minä kävin! Oilla pysyi mieliala korkealla, ja se pisti parastaan. Ihana sinitäplä! <3 Vaikka sillä olisi vissiin TICA-standardillakin paljon petrattavaa, se sai taas ylistystä silmistään. TICAhan ei edes ole niin fanaattinen itämaisten silmienväristä kuin Fife, minkä eilen opin. Vihreät olisivat toivotut, mutta eivät pakolliset eikä sävystäkään puhuta mitään. Myöskään värillä tai kuviolla ei tunnu olevan väliä. Oudolta tuntuu. Mukavaa silti, että osaavat arvostaa kaunista silmienväriä sellaisen nähdessään vaikkei se pakkollinen olekaan. :) Kuuntelin kyllä huuli pyöreänä kun tuomari luennoi, miten punaisilla kissoilla on yleensä kauneimmat vihreät silmät. Ööö...missä rodussa? Ei ainakaan itämaisissa! Oiski Thomas Andersenin tutkittavana ensimmäisessä TICA-kokeilussamme 2009. Kuva: Heikki Siltala

Marsua meinasi touhu taas vähän ujostuttaa, mutta reippaasti se oli tuomareiden käsittelyssä ja eikä pistänyt kampoihin tai luimuillut matalana. Kehien edetessä sekin lämpeni ja oli ihan eri tavalla reipas, täytyy nähtävästi alkaa sitä vunttaamaan ja kantelemaan jo aamupäivästä kunnolla että havahtuu sen sijaan että antaisi sen torkkua koko aamun ja viskaisi sen sitten ihan hämmentyneenä pöydälle. Marsussa tuntuivat kovasti tykkäävän sen kropasta, profiilista ja turkista. Kilpailu oli sillä kovempaa kuin Oilla, eikä se päässytkään kuin yhteen finaaliin. Thomas Andersen kuitenkin muisti kehua sen täpliä finaalissa, johon ei Marsua itseään kelpuuttanut. Onhan sillä niitä, täpliä! :)

Marsu, Marsun täplät ja tuomari Thomas


Itse näyttelystä jäi vähän puulla päähän lyöty olotila, kun ei ymmärtänyt koko päivänä, mitä tapahtui ja miksi. Siitä nyt ei kuitenkaan voi näyttelysääntöjä syyttää, jos noviisi ei eka kerralla kärryille pääse. Niinpä en heitä vielä kirvestä kaivoon, pitää tuota käydä vielä kokeilemassa kerran tai parikin ennen kuin alkaa kokonaiskuva hahmottua. Päivä itse oli kyllä mielenkiintoinen ja mukava, ja ajomatka sinne ja takaisin yhtä hauska kuin aina Mirkan kanssa matkatessa! Kiitos siis matkaseurasta!



Mirkan Viuhti tassuttelee