Olen ensimmäisenä valmis tunnustamaan, etten ole ihan äsken ollut niin pihalla kuin TICA-näyttelyssä! Kissat ramppasivat ees taas tuomareilla, enkä tiedä miksi. Fifeläisestä näkökulmasta tuntuu älyttömältä, että sama tuomari arvostelee yhden ja saman kissan useampaan kertaan. Mikä vitsi siinä on? Mihin se arvostelu nyt voi saman päivän aikana muuttua, jos vain kissa ei saa touhusta tarpeekseen ja ala rähjätä?
Omat kissat pärjäsivät vissiin ihan ok, ainakin kumpikin pääsi finaaleihin asti, Oi useammankin kerran. Vasta finaalikehissä saatiin kuulla jonkinsorttista arvostelua, about kahden lauseen verran. Aiemmissa kehissä tuomari ei sano mitään, vaan luultavasti lallattelee mielessään tai miettii ostoslistaansa, ja jos kissa ei finaaleihin pääse, jää näyttelleasettaja tyhjän päälle. Kissasta ei vissiin tykätty mutta miksi? Näyttelymaksu on kuitenkin sama kuin Fifessäkin, ja Fifessä sentään saa samalla rahalla arvostelun. Eri asia sitten saako siitä mitään selvää mutta kuitenkin! :D Tottumuskysymyshän tämä tietysti on. Varmaankaan tuossa ei olisi minulla mitään ihmettelemistä, jos ei olisi Fife-taustaa näyttelyharrastuksessa.
Kissatkin olivat touhussa aika pihalla. Mitä, taasko mennään? Justhan minä kävin! Oilla pysyi mieliala korkealla, ja se pisti parastaan. Ihana sinitäplä! <3 Vaikka sillä olisi vissiin TICA-standardillakin paljon petrattavaa, se sai taas ylistystä silmistään. TICAhan ei edes ole niin fanaattinen itämaisten silmienväristä kuin Fife, minkä eilen opin. Vihreät olisivat toivotut, mutta eivät pakolliset eikä sävystäkään puhuta mitään. Myöskään värillä tai kuviolla ei tunnu olevan väliä. Oudolta tuntuu. Mukavaa silti, että osaavat arvostaa kaunista silmienväriä sellaisen nähdessään vaikkei se pakkollinen olekaan. :) Kuuntelin kyllä huuli pyöreänä kun tuomari luennoi, miten punaisilla kissoilla on yleensä kauneimmat vihreät silmät. Ööö...missä rodussa? Ei ainakaan itämaisissa! Oiski Thomas Andersenin tutkittavana ensimmäisessä TICA-kokeilussamme 2009. Kuva: Heikki Siltala
Marsua meinasi touhu taas vähän ujostuttaa, mutta reippaasti se oli tuomareiden käsittelyssä ja eikä pistänyt kampoihin tai luimuillut matalana. Kehien edetessä sekin lämpeni ja oli ihan eri tavalla reipas, täytyy nähtävästi alkaa sitä vunttaamaan ja kantelemaan jo aamupäivästä kunnolla että havahtuu sen sijaan että antaisi sen torkkua koko aamun ja viskaisi sen sitten ihan hämmentyneenä pöydälle. Marsussa tuntuivat kovasti tykkäävän sen kropasta, profiilista ja turkista. Kilpailu oli sillä kovempaa kuin Oilla, eikä se päässytkään kuin yhteen finaaliin. Thomas Andersen kuitenkin muisti kehua sen täpliä finaalissa, johon ei Marsua itseään kelpuuttanut. Onhan sillä niitä, täpliä! :)
Marsu, Marsun täplät ja tuomari Thomas
Itse näyttelystä jäi vähän puulla päähän lyöty olotila, kun ei ymmärtänyt koko päivänä, mitä tapahtui ja miksi. Siitä nyt ei kuitenkaan voi näyttelysääntöjä syyttää, jos noviisi ei eka kerralla kärryille pääse. Niinpä en heitä vielä kirvestä kaivoon, pitää tuota käydä vielä kokeilemassa kerran tai parikin ennen kuin alkaa kokonaiskuva hahmottua. Päivä itse oli kyllä mielenkiintoinen ja mukava, ja ajomatka sinne ja takaisin yhtä hauska kuin aina Mirkan kanssa matkatessa! Kiitos siis matkaseurasta!
Mirkan Viuhti tassuttelee
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti