Tämä näyttelyvuosi avautui meille harvinaisen myöhään Isrokin Kuopion näyttelyn muodossa. Kissat ilmoitettiin mukaan asenteella "käydään ne kunniamaininnat tytöille hakemassa ja jos Marsu vaikka valmistuisi". Odotuksia ei siis ollut.
Lauantaina arvostelussa kävivät vain tytöt, Marsu sai hengailla rauhassa sunnuntaita odotellen. Molemmat menivät Satu Hämäläiselle, eli olivat kurjasti TP:ssä toisiaan vastassa. Oi ilmaisi aamusta alkaen, että nyt ei ole hänen päivänsä. Se hehkui joka solullaan EVVK-asennetta, ja sen esiintyminen oli off-moodissa. Niinpä se e tehnytkään tuomariinsa kummoista vaikutusta. Kehuja tuli kunnosta ja silmienväristä (ja etenkin siitä), mutta tuomari sen kyllä huomasi että vaikka kissa ei ollut peloissaan tai vihainen, ei sitä kyllä kiinnostanutkaan.
Mörkö taas oli elementissään. Pyöri kuin väkkärä, oli siellä, täällä, ja tuolla, ja kehräsi. Hurr, hurr. Tuomari oli haltioissaan kun Mörkö-Keiju pisti parastaan. Satu Hämäläinen vertasi Mörköä balettitanssijaan, jolloin omistaja oli vähällä revetä nauramaan tuntien kissansa vartalonhallintataidot tuomaria paremmin. Mörkö sai kutsun tp-valintaan.
Valinta sitten oli yksi nopeimpia ikinä. Sen että saimme kissat asentoon, Hämäläinen jo valitsi Mörön. Ei ollut Oilla paljon jakoja siinä kisassa! Tuomari kuitenkin sanoi Oista valintoja seuranneille nelosporukoille, että yrittäisivät kasvattaa kissoja sellaisella silmienvärillä kuin Oilla. Lämmitti sydäntä. Silmät ja ilme ovat kyllä kiistatta täpliäisen parasta antia!
Nelosten paneeli antoi odottaa itseään. Ensin ei meinattu millään saada arvosteluseteleitä tietokoneongelmien takia, ja lopulta koko paneelin alku viivästyi. Siinä vaiheessa kun viimeisenä esiintyvät neloset pääsivät lavalle, oli suurin osa näyttelykansasta jo kadonnut kuin pieru Saharaan, ja nelosen porukka jäi taputtamaan voittajille keskenään. No, niinhän se aina menee, ei nelosten paneelia katso koskaan muut kuin kategorian harrastajat. Käy se niinkin, on meillä hauskaa keskenämmekin!
Paneeli jännitti aivan hulluna, piina oli ihan yhtä kamala kuin silloin, kun Mörölle jännättiin JW:tä. Mörköä vastaan tuli Katin hieno musta Uma, joka on ihan yhtä hieno kuin Katin upea musta Sakurakin, jolle Mörkö on monet kerrat hävinnyt (vaikka on se voittanutkin, ei sillä :D ). Se arvattiin jo etukäteen, että Uman nominoinut Laura Burani äänestäisi omaansa, ja näin tekikin. Hämäläinen taas äänesti omaansa, eli äänet menivät tasan. Minä ja Mirka jännitimme pissat housussa ja polvet tutisten, sillä jos Mörkö voittaisi, se saisi DSM-tittelin, jonka saaminen on ollut aikarajasta kiinni ja loppuvuodesta se raja lopulta umpeutui. Tasapelin ratkaisijaksi kutsuttiin Pia Nyman, joka kohotti ilmaan Mörön numeron ja minä olin pyörtyä. Mörkö-Keiju, voittaja! Mörkö-Keiju, DSM! En ole ikinä osannut itkeä ilosta, mutta nyt ei ollut kaukana. Heti ensimmäisessä näyttelyssään vaadittavan aikarajan täyttymisen jälkeen, Mörkö-Keijusta tuli SP DeLaSoul´s Jingle Jangle, JW, DSM! Olen Mörkösestä tavattoman ylpeä, kuka olisi uskonut siitä pikkuisesta ruppanasta, joka se pienenä oli, millaisiin saavutuksiin se vielä yltää?
Rättiväsyneenä, häkeltyneenä ja totaalisen onnellisena kohti Varkautta ja petiä. Aamulla taas kissat bokseihin ja takas Kuopioon. Sunnuntaina nostettiin pöydälle tyttöjen lisäksi Marsupilami, ja tuomarina oli yksi tuomarisuosikeistani, Donatela Mastrangelo, jolle oli tuomarioppilaan vuoksi laitettu kaikki neloset. Oi aloitti triostani, ja nyt sillä oli show-moodi päällä! Oi kehräsi ja esiintyi ja pisti kertakaikkisen parastaan, ja se toimi! Mastrangelo tykkäsi Oista valtavasti ja kirjoitti sille mahtiarvostelut, tuli hurjan hyvä mieli kun kissa oli selvästi hyväntuulinen ja tuomari tykkäsi! Oin jälkeen kävi Marsu kerjäämässä viimeistä 9-luokan serttiään tittelin toivossa. Marsu on viimekuukausien aikana miehistynyt kovasti, ja alkaa näyttää jo vähän kollilta. Pidän kovasti siitä, mille sen pää näyttää nyt kun sillä on kollin posket. Pään linjat ovat minun makuuni tosi makeat, vaikka se ei tiettykään auta siihen että leukaa ei ole ja otsa on litteähkö. Hieno silti! <3 Tuomarikin tykkäsi! Näki kyllä että kissa on vielä kovasti kesken, mutta piti hyvin lupaavana ja löysi kissasta sen hyvät puolet. Marsu myös käyttäytyi aivan loistavasti juoksevien naaraiden ja kusevien kollien keskellä, hieno pikkupoika! Serti tuli, mutta kutsua tp-valintaan ei. Turhahan sen olisi siellä ollut roikkuakin ja kisata peräti kahta Maailmanvoittaja-kollia vastaan. Jätimme siis mestarit setvimään järjestyksensä keskenään. Marsu valmistui toisena kissana Laumasta Championiksi, eli on nyt ihka-aito Herkkusieni! Seuraavaksi yritetään saada siitä IC, eli panokset kasvavat! Toivottavasti kissakin.
Mörkö oli trion viimeinen pöydällä. Donatela Mastrangelo on sen aiemminkin nominoinut, mutta nyt Mörkö ei tehnyt vaikutusta. Huonoa olivat ihan oikeutetusti ja rehellisesti turkki ja profiili. Lisäksi kitinöitä tuli kontrastista, syvällä olevista silmistä ja tuomarioppilaan mielestä korvatkin osoittivat hassuun suuntaan! :D Oli kristallin kirkasta, että tuomari tykkäsi Oista enemmän kuin Möröstä, mutta molemmat kutsuttiin tp-valintaan.
Valinnassa oli neljä kissaa: Lauran upeasti venyvä ja hienon hoikka ja elegantti Lana, aina yhtä hurmaava veteraanililatäplä Nasu sekä minun tyttöni. Mörkö vinkuroi Mirkan näpeissä, ja Oi yritti olla venymättä minulla ja keskitti tarmonsa olkapääkiipeilyyn (mutta venyi hetkittäin myös tosi nätisti, mikä osoittaa kuinka hyvätuulinen se oli). Tuomari kehui kovasti Oin kroppaa, painoa, kokoa ja maskuliinisuutta (Oi oli vähällä tulla arvostelluksi kollina, eikä tosiaan ensimmäistä kertaa), jotka kaikki ovat ominaisuuksia, jotka moni muu tuomari lukisi miinuksiksi. Mastrangelo kuitenkin tykkäsi, ja kyllä minulla leuka loksahti, kun tuomari osoitti vaihteeksi omalla olkapäällään keikkuvaa Oita nominoinnin merkiksi. Oiski pesi Mörön! Eikä ensimmäistä kertaa! Koska kaikki neloset olivat samalla tuomarilla, Oi oli saman tien BIS. Kyllä olen täpliäisestä ylpeä! On ihanaa, että kuusivuotias kissa, jonka tyyppi ei ole viimeisimmän muodin mukainen, saattaa yhä tänäkin päivänä pärjätä! Oikin hätyyttelee jo DSM-titteliään, siltä puuttuu enää yksi voitto! Varovainen toivo alkaa heräillä, ehkä jonakin päivänä myös Oin nimen perään lisätään kolme juhlalista kirjainta? Jää nähtäväksi!
Nyt kun näyttelyvuosi on korkattu, tähyän jo tulevia näyttelyitä. Seuraavana olisi Pirok samalla porukalla, ja kesänäyttelyihin pitäisi alkaa ilmoittautumisia väsätä. Rauhallinen näyttelyvuosi tästä varmaan tulee, mutta taatusti yhtä mukava kuin aiemmistakin, sen varmistaa hyvä seura näyttelyissä! Kiitokset kaikille hyvästä seurasta ja lämpimistä onnitteluista, nähdään taas! <3
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
sunnuntai 12. helmikuuta 2012
Blogilaiskiaisen paluu, eli Lauma on täällä taas!
Viimekesäisen Porokin show´n jälkeen ei mukamas aikoihin tapahtunut mitään, ja oli aivan liian helppoa vain vetää lonkkaa blogin suhteen ajatellen että kirjoittelen sitten kun tapahtuu. Sitten kun tapahtui, en saanut aikaiseksi, joten tässä koostetta! Yritän palata aktiivisempaan päivitysrytmiin!
Tikkejä ja paiseita
Ottaen huomioon kissalaumani koon ja aktiviteetin, tosi vähillä haavereilla meillä ollaan menty. Niinpä en ollut elokuussa yhtään varautunut siihen, mitä Mystille tapahtui.
Olin eräänä aamuna juuri lähdössä töihin, kun katselin, että Mystin toinen takajalka näyttää kummalta. Nappasin kissan syliin ja kauhistuin: kissassani on reikä! Sillä oli toisessa takasessa kantapään kohdalla, jalan sisäpuolella 20-centin kolikon kokoinen reikä! Illalla nukkumaan mennessä sitä ei vielä ollut ollut, joten haaverin oli täytynyt sattua yöaikaan. En kuitenkaan ollut kuullut mitään, vaikka yleensä herään yöllä kaikkiin poikkeaviin, kissaperäisiin ääniin. Kello oli puoli kuusi aamulla kun haava löytyi, joten asialle ei voinut tehdä siinä mitään. Eikun töihin vaan, ja heti kellon lyödessä kahdeksan soitto eläinlääkärille. Sain ajan samalle päivälle, ja kiidin Mystin kanssa lääkäriin. Kissiltä taju pois ja tutkimaan. Haava oli kummallinen: kyseessä oli siisti viiltohaava, noin pari senttiä syvä, jossa iskun suunta oli ylhäältä alas. Sisäreidessä! Haava putsattiin, tikattiin ja sidottiin, ja sain kissan kotiin. En keksinyt silloin enkä ole keksinyt vieläkään mihin Mysti jalkansa satutti, haavan paikka ja viillon suunta vain olivat niin perin oudot. Koska aiheuttaja jäi mysteeriksi, voin vain toivoa, ettei yksikään muista kissoista telo samaan paikkaan itseään. Ei kyllä tartteis teloa muuallekaan.
Mystin tikit
Koko valas pönttöineen. Kyllä vain, Mysti on yhä lihava tursas. Helppo laihduttaa eläintä, jonka ainoa tavoite elämässä on maatua.
Joulun tienoilla sattui seuraava eläinlääkäriepisodi, josta en siitäkään saanut ajallaan kirjoitettua, nimittäin Marsun häntä.
Aaton aattona, jo petiin vetäyttyneenä, silittelin rinnalleni könynnyttä Marsua ja kauhu! Löysin sen hännästä patin! Patti oli pieni ja kivikova, ja ensimmäinen ajatukseni oli että hienoa, sillä on knikki! Se siitä näyttelyurasta sitten. Aamulla hiplasin häntää lisää: kyllä, patti on, pikkuinen, kova, keskellä häntää, hännän yläpuolella. Kiva kiitti hei. Onneksi ei ollut kipeä.
Jäin seuraamaan tilannetta, ja kas, patti kasvoi. Kiikutin kissan lääkäriin, joka ensitöikseen kysäisi: "Tätä häntää ei varmaan saa katkaista?" Joku toinen olisi voinut tuosta säikähtääkin, mutta koska tunnen tapauksen, totesin vain että ei kauheen mielellään kun sillä vähän näyttelykäyttöäkin olis. :D Lääkäri räpläsi ja tutkiskeli häntää. Ei ole knikki, luussa ei ole vikaa! Jatko ei kylläkää ollut yhtään lohduttava. Todennäköinen diagnoosi: vamman aiheuttama sidekudoskapseli, ootellaan hetki mitä se tekee, jos ei ala pienetä tai kasvaa, leikataan. Jos menee leikkuuksi niin huonolla tuurilla lyhenee häntä, riippuen patin sisällöstä ja siitä, miten se on kiinnittynyt. Vielä ei voitu täysin sulkea pois myöskään kasvaimen tai mätäpaiseen mahdollisuutta, vaikkei patti etenkään tuohon viimeiseen vaihtoehtoon sillä hetkellä sopinut lainkaan.
Kissa kotiin ja seurantaan. Häntä ei yhäkään haitannut Marsua yhtään, sitä saattoi räpeltää kuinka paljon tahansa, eikä punaista pösilöä närkästyttänyt. Siihen ei siis sattunut, mistä olin koko ajan todella iloinen. Kamalaa jos patti olisi ollut kipeäkin vielä! Vietin paljon aikaa katsellen Marsun menoa. Porukan pitkähäntäisin, rämäpäisin ja vauhdikkain. Mitä jos huonoin mahdollinen tilanne toteutuisi? Entä jos häntä pitäisi katkaista? Näyttelyistä viis, mutta kuinka hyvin pitkähäntäinen marakatti tottuisi siihen, että peräsimestä häviäisi 3/4? Lohduttelin itseäni: se on nuori, ja kissat tottuvat kaikeen, ei Marsulla olisi hätää. Oma sopeutumiseni kestäisi varmasti pitempään.
Tammikuun alussa raahasin koko lauman eräänä maanantaiaamuna rokotuksille, ja samalla todettiin läkärin kanssa että patti on kasvanut, pakko se on operoida. Leikkuuaika varattiin saman viikon torstaille. Vannotin lääkäriä: tee kaikkesi että häntä säästyy!
Raahustin kissoineni kotiin peloissani. Pari päivää enää, ja selviäisi, saisiko Marsu pitää häntänsä! Sitten tapahtui yllätyskäänne. Keskiviikkoiltana näin nukkuvan Marsun hännässä punertavan tahran. Se pattihan vuotaa! Aamulla soitto lääkäriin ja paikanpäälle. Helpotus oli suuri, kun kävi ilmi, että pelottava patti oli kuin olikin pelkkä mätäpaise! Häntä pusattiin huolella (rauhoituksessa, koska Marsu oli totaalisen kypsä häntänsä ronkkimiseen), lääkittiin ja paketoitiin. Kriisi ohi!
Nyt kun elellään helmikuuta, häntä on lähes ennallaan. Haavaan ei kasvanut arpikudosta, ja häntä on taas virheetön. Karvat eivät ole vielä ihan entisellään mutta kasvavat hyvää vauhtia. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis. Mutta kyllä säikäytti! Marsupilami oli onneksi hyvin kiltti ja urhea potilas, Episodin jälkeen päällystimme Deltta-puun uudestaan, koska sen rikkirevityn päällysteen alta pilkottava lauta tikkuineen oli todennäköisin syypää Marsun vaivaan.
Marsu häntineen villapaidassa
Koiruuksia
Naamakirjaa seuraavat tietävätkin: Laumassa on uusi jäsen! Pari viikkoa sitten porukkaan muutti toinen koira, cirneco dell´Etna-rotuinen Rusina. Koiranalku on hyvin reipas, rohkea ja sosiaalinen, ja oli heti ekana iltana kuin kotonaan. Kissatkin ottivat rauhallisesti: "jaa, toit taas yhden" ja kuittasivat homman olankohautuksella. Möröllä meni vuorokauden verran tajuta että kodissa on joku uusi, ja kun sen tajusi, reagoi kuten Marsuunkin aikanaan, eli kulki muristen ympäriinsä ja mätti kaikkia turpaan. Mörkö inhosi Marsua ihan erityisesti hetken. Pari päivää murjotettuaan se sai tais herneensä riviin, ja meno palautui normaaliksi höystettynä koiranpenulla. Koska tämä on yksinomaan kissablogi, ei koiruuksilla ole tässä enemmälti sijaa jatkossakaan, eikä tapaus Rusinastakaan tule tämän kummemin juttua.
Oi ja Rusina ekana iltana
Se on aika hauska
Tikkejä ja paiseita
Ottaen huomioon kissalaumani koon ja aktiviteetin, tosi vähillä haavereilla meillä ollaan menty. Niinpä en ollut elokuussa yhtään varautunut siihen, mitä Mystille tapahtui.
Olin eräänä aamuna juuri lähdössä töihin, kun katselin, että Mystin toinen takajalka näyttää kummalta. Nappasin kissan syliin ja kauhistuin: kissassani on reikä! Sillä oli toisessa takasessa kantapään kohdalla, jalan sisäpuolella 20-centin kolikon kokoinen reikä! Illalla nukkumaan mennessä sitä ei vielä ollut ollut, joten haaverin oli täytynyt sattua yöaikaan. En kuitenkaan ollut kuullut mitään, vaikka yleensä herään yöllä kaikkiin poikkeaviin, kissaperäisiin ääniin. Kello oli puoli kuusi aamulla kun haava löytyi, joten asialle ei voinut tehdä siinä mitään. Eikun töihin vaan, ja heti kellon lyödessä kahdeksan soitto eläinlääkärille. Sain ajan samalle päivälle, ja kiidin Mystin kanssa lääkäriin. Kissiltä taju pois ja tutkimaan. Haava oli kummallinen: kyseessä oli siisti viiltohaava, noin pari senttiä syvä, jossa iskun suunta oli ylhäältä alas. Sisäreidessä! Haava putsattiin, tikattiin ja sidottiin, ja sain kissan kotiin. En keksinyt silloin enkä ole keksinyt vieläkään mihin Mysti jalkansa satutti, haavan paikka ja viillon suunta vain olivat niin perin oudot. Koska aiheuttaja jäi mysteeriksi, voin vain toivoa, ettei yksikään muista kissoista telo samaan paikkaan itseään. Ei kyllä tartteis teloa muuallekaan.
Mystin tikit
Koko valas pönttöineen. Kyllä vain, Mysti on yhä lihava tursas. Helppo laihduttaa eläintä, jonka ainoa tavoite elämässä on maatua.
Joulun tienoilla sattui seuraava eläinlääkäriepisodi, josta en siitäkään saanut ajallaan kirjoitettua, nimittäin Marsun häntä.
Aaton aattona, jo petiin vetäyttyneenä, silittelin rinnalleni könynnyttä Marsua ja kauhu! Löysin sen hännästä patin! Patti oli pieni ja kivikova, ja ensimmäinen ajatukseni oli että hienoa, sillä on knikki! Se siitä näyttelyurasta sitten. Aamulla hiplasin häntää lisää: kyllä, patti on, pikkuinen, kova, keskellä häntää, hännän yläpuolella. Kiva kiitti hei. Onneksi ei ollut kipeä.
Jäin seuraamaan tilannetta, ja kas, patti kasvoi. Kiikutin kissan lääkäriin, joka ensitöikseen kysäisi: "Tätä häntää ei varmaan saa katkaista?" Joku toinen olisi voinut tuosta säikähtääkin, mutta koska tunnen tapauksen, totesin vain että ei kauheen mielellään kun sillä vähän näyttelykäyttöäkin olis. :D Lääkäri räpläsi ja tutkiskeli häntää. Ei ole knikki, luussa ei ole vikaa! Jatko ei kylläkää ollut yhtään lohduttava. Todennäköinen diagnoosi: vamman aiheuttama sidekudoskapseli, ootellaan hetki mitä se tekee, jos ei ala pienetä tai kasvaa, leikataan. Jos menee leikkuuksi niin huonolla tuurilla lyhenee häntä, riippuen patin sisällöstä ja siitä, miten se on kiinnittynyt. Vielä ei voitu täysin sulkea pois myöskään kasvaimen tai mätäpaiseen mahdollisuutta, vaikkei patti etenkään tuohon viimeiseen vaihtoehtoon sillä hetkellä sopinut lainkaan.
Kissa kotiin ja seurantaan. Häntä ei yhäkään haitannut Marsua yhtään, sitä saattoi räpeltää kuinka paljon tahansa, eikä punaista pösilöä närkästyttänyt. Siihen ei siis sattunut, mistä olin koko ajan todella iloinen. Kamalaa jos patti olisi ollut kipeäkin vielä! Vietin paljon aikaa katsellen Marsun menoa. Porukan pitkähäntäisin, rämäpäisin ja vauhdikkain. Mitä jos huonoin mahdollinen tilanne toteutuisi? Entä jos häntä pitäisi katkaista? Näyttelyistä viis, mutta kuinka hyvin pitkähäntäinen marakatti tottuisi siihen, että peräsimestä häviäisi 3/4? Lohduttelin itseäni: se on nuori, ja kissat tottuvat kaikeen, ei Marsulla olisi hätää. Oma sopeutumiseni kestäisi varmasti pitempään.
Tammikuun alussa raahasin koko lauman eräänä maanantaiaamuna rokotuksille, ja samalla todettiin läkärin kanssa että patti on kasvanut, pakko se on operoida. Leikkuuaika varattiin saman viikon torstaille. Vannotin lääkäriä: tee kaikkesi että häntä säästyy!
Raahustin kissoineni kotiin peloissani. Pari päivää enää, ja selviäisi, saisiko Marsu pitää häntänsä! Sitten tapahtui yllätyskäänne. Keskiviikkoiltana näin nukkuvan Marsun hännässä punertavan tahran. Se pattihan vuotaa! Aamulla soitto lääkäriin ja paikanpäälle. Helpotus oli suuri, kun kävi ilmi, että pelottava patti oli kuin olikin pelkkä mätäpaise! Häntä pusattiin huolella (rauhoituksessa, koska Marsu oli totaalisen kypsä häntänsä ronkkimiseen), lääkittiin ja paketoitiin. Kriisi ohi!
Nyt kun elellään helmikuuta, häntä on lähes ennallaan. Haavaan ei kasvanut arpikudosta, ja häntä on taas virheetön. Karvat eivät ole vielä ihan entisellään mutta kasvavat hyvää vauhtia. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis. Mutta kyllä säikäytti! Marsupilami oli onneksi hyvin kiltti ja urhea potilas, Episodin jälkeen päällystimme Deltta-puun uudestaan, koska sen rikkirevityn päällysteen alta pilkottava lauta tikkuineen oli todennäköisin syypää Marsun vaivaan.
Marsu häntineen villapaidassa
Koiruuksia
Naamakirjaa seuraavat tietävätkin: Laumassa on uusi jäsen! Pari viikkoa sitten porukkaan muutti toinen koira, cirneco dell´Etna-rotuinen Rusina. Koiranalku on hyvin reipas, rohkea ja sosiaalinen, ja oli heti ekana iltana kuin kotonaan. Kissatkin ottivat rauhallisesti: "jaa, toit taas yhden" ja kuittasivat homman olankohautuksella. Möröllä meni vuorokauden verran tajuta että kodissa on joku uusi, ja kun sen tajusi, reagoi kuten Marsuunkin aikanaan, eli kulki muristen ympäriinsä ja mätti kaikkia turpaan. Mörkö inhosi Marsua ihan erityisesti hetken. Pari päivää murjotettuaan se sai tais herneensä riviin, ja meno palautui normaaliksi höystettynä koiranpenulla. Koska tämä on yksinomaan kissablogi, ei koiruuksilla ole tässä enemmälti sijaa jatkossakaan, eikä tapaus Rusinastakaan tule tämän kummemin juttua.
Oi ja Rusina ekana iltana
Se on aika hauska
maanantai 4. heinäkuuta 2011
POROK kruunaa kesän!
Nyt on Lauman kesänäyttelyrupema viimeistelty Kempeleen reissun muodossa. Tuliaisena upeita tuloksia ja jälleen uusi Supreme Premior:
V09 SP DeLaSoul´s Jingle Jangle, JW, Mörkö-Keiju kera myhäilevän omistajansa.
Kuvan on Eryn näyttelyssä napannut Leena Varinen.
Mörkö siis uunituore SP, mutta tapahtui viikonloppuna toki muutakin.
Olin hyvin iloinen siitä, että ell-tarkki alkoi lauantai-aamuna vasta puoli yhdeksältä, sillä se antoi minulle aikaa nukkua puoli kolmeen asti ja ajamaan tarvitsi lähteä vasta neljältä. Niin, vasta! :D Vajaata tuntia myöhemmin Mirka kyytiin Kuopiosta, ja kohti pohjoista.
Mukana olivat Oi, Mörkö ja Marsu. Näistä Oi lauleskeli koko matkan Kempeleelle asti syystä, jonka vain se itse tietää. Meillä kun ei autossa harrasta mölyämistä yksikään normaalisti, ainoastaan Mörkö kurnuttelee kohdalle osuvia ajatuksiaan ilmoille.
Matka Varkaudesta Kempeleelle on pitkä, mutta minä nautin sen ajamisesta suuresti. Niin nytkin. Ilman erityistä kiirettä perille ehdittiin ajoissa vain kahden vessatauon voimin (joista ensimmäinen kylläkin tehtiin 20 km Kuopiosta lähdön jälkeen, mutta minä sentään ajoin Varkaudesta asti, huom! :D . Elänlääkärintarkin jälkeen kissat Sturdiin ja ei kun katsomoon selaamaan luetteloa, kun en vaihteeksi taas ollut perillä edes siitä, ketkä meidän tuomarimme olisivat. Mörkösen arvostelisi Marie Rihová, josta muistimme sen verran, että tämä oli jossakin näyttelyssä jättänyt Mörön nominoimatta, eli ei vissiin tykännyt kissasta. Oi ja Marsu taas menivät Luigi Comorion pöydälle.
Comorio lienee nopein tuomari kaikista, mutta vaikka kissat vaihtuvat pöydällä tiuhaa tahtia, saa arvostelusta rahalleen vastinetta. Tuomari tykkäsi Oista kovasti, eikä ihme, onhan hän sen ennenkin arvostellut ja myös nominoinut. Kehuja tuli näyttelykunnosta ja luonteesta, silmistä, turkista ja ilmeestä. Samat viatkin löytyivät kuten aina: litteä otsa, pienehköt korvat, kontrasti voisi olla parempi ja häntä pidempi. Niinhän se on. Oi viihtyi pöydällä ja oli oikein hyväntuulinen, ja olin itsekin arvostelusta iloinen. Kutsu TP-valintaan heltisi helposti.
Marsu meni Comoriolle heti Oin perään, joten vaihdoin kissan lennosta. Pieni punainen sai huimasti kehuja kaikesta, mitä siinä on hyvää. Korvia toivottiin vähän alemmas, mutta tuomari totesi niiden varmasti kissan kasvaessa laskeutuvan. Profiili sai ylistystä, jos sitä jotenkin vielä voisi parantaa, saisi otsassa olla korkeutta enemmän. TP-valintaan kutsuttiin Marsukin.
Koska Luigi Comorio on supertehokas ja nopea tuomari, sai hän pyyhkäistyä kaikki kissat nopeasti läpi ja TP-valinnat tuntuivat alkavan melkein heti kun ehti omat kissansa arvostelun jälkeen häkilleen viedä. Kastraattinaaraista nominoitiin Oi, ja kylläpä olin sinitäplästäni ylpeä! Marsu kisasi omassa valinnassaan nättejä kakaroita vastaan, joilla näkyi yhtä hienoja profiileja ja parempia korvia, joten yllätyin melkoisesti, kun Comorio valitsi Marsun. Hieno Pupuankka oli taas menossa paneeliin!
Mörkö-Keiju nakattiin sitten Marie Rihován pöydälle. Täti tuntui sittenkin tykkäävän raitanaamasta, joskin arvostelusetelistä löytynyt kommentti Mörön silmistä herätti hilpeyttä, ei niitä nimittäin ole ennen pyöreiksi sanottu...:D Toiseksi viimeinen serti tuli, ja kutsu TP-valintaan, jossa Mörkö voitti vastassa olleen pitkäkarvatytön eleganssillaan. Paneelissa olisivat siis minun tyttöni vastakkain, huimaa!
Marsun paneelivastustajaksi Rihoválta tuli vanha tuttu kilpakumppani, hienonhieno Birregin-kissalan suklaanaamio simskutyttö, joten Marsun paneelitulos oli sillä selvä. Ylpeänä silti hain hävinneen osapuoleni paneelista pois, hienon pienen Marsuni.
Tyttöjen kisaa jännitettiin kovasti, sillä Oi oli voittanut Mörön ennenkin, ja toivoimme sen pystyvän siihen taas. Oi näytti paneelissa upealta, se ei ole varmaan koskaan venynyt niin hienosti! Se ei valitettavasti riittänyt, vaan Mörkö vei potin molemmilla tuomariäänillä. Olen tietysti sen menestyksestä iloinen, mutta Oin kohdalla se voitto olisi ollut paljon hienompaa.
Sunnuntaina oli sitten Mörkösen vuoro piipahtaa Luigi Comorion pöydällä, kahden muun mennessä Donatella Mastrangelolle. Donatella on ihana tuomari, ja olin tosi iloinen saadessani kaksi kissani hänen arvosteluunsa. Oi aloitti päivän ensimmäisenä arvosteltavana kissana, ja sai Donatellalta paljon kehuja. Erityisesti silmienväri säväytti, ihan niin kuin pitikin. Kulmakarvoja tosin kohotutti tuomarin kommentti, että Oin silmät ovat vähän turhan syvällä. Syvällä! Sillä! Yhtä jos toista on senkin kissan silmistä sanottu, muttei koskaan tuota. Kommentista huolimatta tuomari piti kissasta kovasti, eikä olutkaan yllätys, että Oi oli jälleen Tuomarin Paras. Rakas sinitäplä! ♥
Marsu oli taas heti Oin jälkeen, ja teki myös vaikutuksen tuomariinsa. Se oli vilkas, eläväinen ja pölkkypäinen, eli ihan oma itsensä, ja täti tuomari tykkäsi. Kovasti kehuja sai pitkä kroppa, pitkät jalat ja kilometrihäntä, sekä lyhyt, vartalonmyötäinen turkki. Korvista tuli taas kommentti, että vielä ne siitä laskeutuvat. Toivotaan! Marsulainen sai myös kutsun TP-valintaan, missä se tällä kertaa hävisi kaunille ruskeanaamiosiamilaiselle, Birreginin tuotantoa myös. Birreginin nuoret pääsivät siis kisaamaan toisiaan vastaan paneelissa Marsun jäädessä tyytyväisenä uinumaan.
Luigi Comorio antoi Mörölle hienot arvostelut, jopa sen profiili oli taas vaihteeksi suora! Viimeinen serti napsahti, ja niinpä taloudessamme on nyt kolmas Supreme Premior! TP-valinnassa oli sama vastus kuin lauantaina, samoin tuloksin. Paneelissa toistui siis sama asetelma kuin lauantaina: Oi vastaan Mörkö. Jälleen voittoa toivottiin Oille, koko ajan kuitenkin tietäen, että Mörkö sen vie. Niinhän siinä kävi, ja Mörkö pokkasi toisen KP-tuloksensa sinä viikonloppuna. Hieno Mörkö!
Kotimatkalle päästiin hyvissäajoin, ja olin kotona heti yhdeksän jälkeen. Oi vauhditti taas matkaa huutamalla koko matkan näyttelystä kotiin.
Kesänäyttelyt ovat meiltä nyt siis ohi, samoin Marsun ura nuorissa. Marsu lähtee seuraavan kerran jo metsästämään avoimen luokan sertiä, joskaan en ole päättänyt, missä. Loppuvuoden näytelmät ovat meiltä vielä aivan auki. Lokakuun Kes-Kisiin mennään tietysti, ja olipa puhetta jopa sellaisesta, että Mörkö matkaisi Mirkan mukana WW-näyttelyyn esittämään onkimatoveiviään! Mitään ei ole vielä lyöty lukkoon minkään näyttelyn osalta, joten jatkamme suunnittelua! Tämä näyttelyvuosi ei ole vielä ohi!
Mirkalle iso kiitos matkaseurasta! Huippua oli, kuten aina!♥
sunnuntai 19. kesäkuuta 2011
Supreme Suklaa
GIP&CH Miapho Peron saavutti tittelin SUPREME PREMIOR 18.6.2011 ISROKin Siilinjärven näyttelyssä.
Onnea Mysti-muru! Kuvassa Mysti on vielä palleineen, silloin nuorena poikana. :)
Isrokissa on siis käyty pyörähtämässä, mutta sitä ennen käyntiin kääntymässä Eryn näyttelyssä Hyvinkäällä, joten palataanpa sinne ensin.
Eryyn lähteminen ei näyttelyn lähestyessä kiinnostanut minua tippaakaan, ja kun tuomarijako tuli, olin viittä vaille valmis perumaan koko näyttelyreissun osaltani: Mörkö oli laitettu sunnuntaina CFA-tuomarille. Kun minä Fifé-näyttelyyn ilmoitan kissani, oletan saavani arvostelun kyseisen kattojärjestön tuomarilta. Jos haluan arvostelun muista kattojärjestöistä, ilmoitan kissojani niiden näyttelyihin. Simppeliä. En siis odottanut Eryn viikonlopulta tasan mitään, edes lauantailtakaan.
Tulokset olivat sarjaa "ihan kiva", vaikka saadut arvistelut kyllä lämmittivät mieltä. Marsu sai kumpaisenakin päivänä hirmu kivat arvostelut. Se kyllä jaksaa ilahduttaa, että vaikka kissalla onkin korvat keskellä päätä, tuomarit näyttävät tykkäävän kaikesta muusta siinä. Hieno homma, niin tykkään minäkin. Tuskaisesta kuumuudesta huolimatta Marsu jaksoi hyvin pitkälle sunnuntaillekin ja kehrusteli arvostelussa ja venyi nätisti. Viimein helle alkoi sunnuntaina päivällä viedä pieneltä kissalta voimia ja katsoin parhaaksi pyytää poistumisluvan ja viedä kissani kiireesti ilmastoidun auton viileytyeen. Kuumuuden vuoksi poistumislupia annettiin helposti, mikä on minusta hyvä juttu. Oli minullakin häkkituuletin, mutta ei sekään auta kuin tiettyyn rajaan asti, eikä kumpikaan kissoistani tajunnut juoda näyttelyn aikana mitään vaikka vesikuppia ahkerasti tarjoiltiin.
Mörkö sai myös upeat arvostelut molempina päivinä ja sertinsä ongelmitta. TP:t menivät molempina päivinä Sakuralle. Lauantaina Sakura vei voiton jälleen kerran ilmeellä, ei siitä mihinkään pääse että Mörkö näyttää pöljältä ja Sakura oivallisen ilkeältä! :D Sunnuntaina CFA-tuomari tykkäsi Möröstä kovasti, mutta sen korvat olivat tädin mielestä liian överit ja alhaalla. Taitaa olla toinen kerta kun Mörkö häviää tuosta syystä, jos nyt ihan oikein muistan. Harvinaista kuitenkin, yleensähän tuomarit tykkäävät Mörkö-Keijussa nimenomaan korvista ja ne ovat siinä kissassa parasta myös minun mielestäni, ainoa kissa minun porukastani jolla on korvat oikeassa paikassa. Sakelle siis TP vähemmän övereillä korvilla. Se sopi ihan hyvin, sillä Mörköä helle uuvutti myös ja oli hyvä päästä viemään se näyttelypaikalta pois ilman että olisi tarvinnut paneelia jättää väliin.
Kotimatka meni ukkosmyrskyssä ajaessa. Kaatosade salamashow´n kanssa oli melkoisen jännä ajokeli, mutta kotiin päästiin ongelmitta. Väsyneet kissaset nukkuivat sikeästi koko kotimatkan, ja kotona jatkoivat unia syötyään ensin. Yöaikaan olivat sitten piristyneet ja puuhailleet kaikenlaista.
Heti seuraavana viikonloppuna suuntasin Siilinjärvelle kotinäyttelyyn. Kovasti jännitti, saisiko Mysti viimeisen sertinsä Thea Friskovecilta, joka ensimmäistä kertaa arvosteli minun kissojani. Myös kaksi muuta kohdalle sattunutta tuomaria, Louis Coste ja Charles Spijker, olivat ensimmäistä kertaa kissoillani. Melko luksusta saada koko viikonlopulle ihan uudet tuttavuudet tuomareiksi, kun Sidorovan ja Vinkelin arvosteluita on aiemmissa näyttelyissä saatu enemmän kuin tarpeeksi! Vinkel kun oli taas siellä Eryssäkin.
Taas tuli ihania arvosteluja, etenkin Thealta. Olin kuullut tästä tuomarista paljon hyvää, ja tykästyin kyllä itsekin. Ihana tuomari, joka tykkäsi kaikista kissoista, jopa Mystistä. Mysti oli kaikesta pussailusta ja vatkaamisesta ihan hämillään, muttei ihme kyllä alkanut rähjäämään. Mysti oli niin hillittömän tumma Thean mielestä, että hän päätteli siinä suklaassa olevan 90% kaakaota. Serti ja uusi titteli tulivat kehujen kanssa, mutta TP-valintaan ei ollut asiaa. Se ei haitannut, sillä TP-valinta on viimeinen tilanne jonne Mystin haluan viedä. Se ei niistä vain tykkää enkä halunnut päästää Mystiä äksyilemään kun koko päivä oli muuten mennyt niin hienosti.
Oi sai myös kehuja ja hurmasi erityisesti silmienvärillään. TP meni Liulle, joka on todella vaikutava veteraanilady, ja sille on kunnia hävitä.
Mörön arvosteli Louis Coste, joka oli tiukka tuomari. Tykkäsi Möröstä kuitenkin, mutta nominoi Lauran hienon Lanan, sillä Mörön perunapeltoprofiili ei ollut Costelle mieleen. Marsun profiili sen sijaan oli, ja Pupuankka saikin taas paljon pusuja ja hienot arvostelut, TP:ssä se jäi kovassa seurassa toiseksi.
Marsua lukuunottamatta kolme muuta kissaani kävi tuomarioppilaan pöydällä, sillä lauantaina puuhattiin taas uutta tuomaria neloskategoriaan ja menossa oli tuomaritutkinto. Tämä tutkinto meni ihan sääntöjen mukaan ja nappiin, toisin kuin Rurokissa ollut Vinkelin tutkinto. En tiedä mitä meiltä Pia Nyman oli kissoistani, mutta ainakin Oi hurmasi assarit! :) Joka tapauksessa Pia selvitti tutkintonsa liput liehuen, ja nelosilla on uusi, mukavan oloinen tuomari! Jipii!
Jos lauantaina ei ihmeellisiä tuloksia tullut, oli sunnuntaina sitten vähän parempi päivä. Kaikki kissani olivat Charles Spijkerillä, joka hänkin on sen verran uusi nelosen tuomarina, että Thea varmisteli nominoinneissa. Oi kävi pöydällä ensimmäisenä ja sai ihan kivat arvostelut, vaikkei tuomari sen vihreiden silmien lumoon langennutkaan. Kutsu TP-valintaan kuitenkin tuli. Marsu meni heti Oin perään, ja sai hurjasti kehuja, kutsu valintoihin myös sille. Mörkö oli tuttun tapaan viimeisenä pöydällä ja sen vuoroa saatiinkiin odotella tovi. Tuomari tykkäsi siitä kovasti, joskin häntä huvittivat tabbynaamioblondin venkoilut. Myös Mörkö kutsuttiin TP-valintoihin.
Kastraattinaaraiden valinnoissa olivat vastakkain Oi, Mörkö ja Liu. Oi sai tuomarin mielestä kehnoilla täplillään tyytyä kolmanteen sijaan, ja vastakkain olivat Liu, josta Spijker tuntui suuresti pitävän, ja kiemurtava Mörkö. Tuomarikin sanoi että näyttää ihan siltä kuin se kissa olisi tekemässä juoksua mutta eihän se ole mahdollista! :D Onkimatoveiveistään huolimatta Mörkö ylsi kuitenkin TP:ksi pitkällä kropallaan.
Noista Oin täplistä on kyllä sanottava sen verran, että hassua miten eri tavalla tuomarit ne näkevät. Toiset kiittelevät että onpa tosi hyvä kontrasti siniseksi, toiset taas toteavat että kontrasti voisi olla parempikin. Kauneus on katsojan silmissä kyllä ihan tosiaan. Oin täplät ovat suuret jumbotäplät, kun taas Marsulla on paaaaaljon pieniä täpliä, jollaisista tuomarit tuntuvat enemmän pitävän. Minulle sillä ei ole väliä, täplä on täplä on täplä, kunhan vaan näkyvät. :)
Omien TP-valintojen jälkeen kävin sitten kurkkaamassa Lena Chapmanin TP:t, että ketä kissoilleni tulee paneeliin vastaan. Täti Chapman olikin tiukkana, nejästä kastraattinaaraastaan hän pyysi nominointiin vain kaksi ja jätti mm. lauantaina KP:n vieneen Lanan valintojen ulkopuolelle. Tovin tuomari katseli sitten näitä valintaan pyytämäänsä kahta, ja päätti lopulta ettei nominoi kumpaakaan niistä. Päätös oli minulle pettymys, sillä ei se ilmainen KP samalta tunnu kuin kilpailun kautta voitettu. Chapman ei ole minun kissojani arvostellut koskaan, saa nähdä mitä tykkää sitten joskus kun hänen pöydälleen päästään. Ainakin tuntuu arvostavan pitkää, timmiä kroppaa ja hyvää profiilia, pitkää päätä.
Marsulle tuli Chapmanilta vastaan upea Birreginin suklaanaamiotyttö, joten paneelin tulokset olivat osaltani sillä selvät: Mörölle automaattivoitto, Marsulle ihan vastaavanlainen häviö. Näinhän paneelissa juuri kävikin. Kuitenkin olin Mörön pystiä ylpeämpi siitä, että pieni punaiseni pääsi paneeliin asti. Hyvä Marsu!
Kissat saavat nyt huilata pari viikkoa, sitten lähdetään tyttöjen ja Marsun kanssa kohti Kempelettä. Se jääkin viimeiseksi kesänäyttelyksemme. Syksyn näyttelyiden suhteen suunnitelmat ovat ihan auki. Kes-Kisiin pitää lähteä tietenkin, mutta saa nähdä jaksaako sitä muualle vaivautua, vai joko jäätäisiin kissojen kanssa talviunille. :)
Onnea Mysti-muru! Kuvassa Mysti on vielä palleineen, silloin nuorena poikana. :)
Isrokissa on siis käyty pyörähtämässä, mutta sitä ennen käyntiin kääntymässä Eryn näyttelyssä Hyvinkäällä, joten palataanpa sinne ensin.
Eryyn lähteminen ei näyttelyn lähestyessä kiinnostanut minua tippaakaan, ja kun tuomarijako tuli, olin viittä vaille valmis perumaan koko näyttelyreissun osaltani: Mörkö oli laitettu sunnuntaina CFA-tuomarille. Kun minä Fifé-näyttelyyn ilmoitan kissani, oletan saavani arvostelun kyseisen kattojärjestön tuomarilta. Jos haluan arvostelun muista kattojärjestöistä, ilmoitan kissojani niiden näyttelyihin. Simppeliä. En siis odottanut Eryn viikonlopulta tasan mitään, edes lauantailtakaan.
Tulokset olivat sarjaa "ihan kiva", vaikka saadut arvistelut kyllä lämmittivät mieltä. Marsu sai kumpaisenakin päivänä hirmu kivat arvostelut. Se kyllä jaksaa ilahduttaa, että vaikka kissalla onkin korvat keskellä päätä, tuomarit näyttävät tykkäävän kaikesta muusta siinä. Hieno homma, niin tykkään minäkin. Tuskaisesta kuumuudesta huolimatta Marsu jaksoi hyvin pitkälle sunnuntaillekin ja kehrusteli arvostelussa ja venyi nätisti. Viimein helle alkoi sunnuntaina päivällä viedä pieneltä kissalta voimia ja katsoin parhaaksi pyytää poistumisluvan ja viedä kissani kiireesti ilmastoidun auton viileytyeen. Kuumuuden vuoksi poistumislupia annettiin helposti, mikä on minusta hyvä juttu. Oli minullakin häkkituuletin, mutta ei sekään auta kuin tiettyyn rajaan asti, eikä kumpikaan kissoistani tajunnut juoda näyttelyn aikana mitään vaikka vesikuppia ahkerasti tarjoiltiin.
Mörkö sai myös upeat arvostelut molempina päivinä ja sertinsä ongelmitta. TP:t menivät molempina päivinä Sakuralle. Lauantaina Sakura vei voiton jälleen kerran ilmeellä, ei siitä mihinkään pääse että Mörkö näyttää pöljältä ja Sakura oivallisen ilkeältä! :D Sunnuntaina CFA-tuomari tykkäsi Möröstä kovasti, mutta sen korvat olivat tädin mielestä liian överit ja alhaalla. Taitaa olla toinen kerta kun Mörkö häviää tuosta syystä, jos nyt ihan oikein muistan. Harvinaista kuitenkin, yleensähän tuomarit tykkäävät Mörkö-Keijussa nimenomaan korvista ja ne ovat siinä kissassa parasta myös minun mielestäni, ainoa kissa minun porukastani jolla on korvat oikeassa paikassa. Sakelle siis TP vähemmän övereillä korvilla. Se sopi ihan hyvin, sillä Mörköä helle uuvutti myös ja oli hyvä päästä viemään se näyttelypaikalta pois ilman että olisi tarvinnut paneelia jättää väliin.
Kotimatka meni ukkosmyrskyssä ajaessa. Kaatosade salamashow´n kanssa oli melkoisen jännä ajokeli, mutta kotiin päästiin ongelmitta. Väsyneet kissaset nukkuivat sikeästi koko kotimatkan, ja kotona jatkoivat unia syötyään ensin. Yöaikaan olivat sitten piristyneet ja puuhailleet kaikenlaista.
Heti seuraavana viikonloppuna suuntasin Siilinjärvelle kotinäyttelyyn. Kovasti jännitti, saisiko Mysti viimeisen sertinsä Thea Friskovecilta, joka ensimmäistä kertaa arvosteli minun kissojani. Myös kaksi muuta kohdalle sattunutta tuomaria, Louis Coste ja Charles Spijker, olivat ensimmäistä kertaa kissoillani. Melko luksusta saada koko viikonlopulle ihan uudet tuttavuudet tuomareiksi, kun Sidorovan ja Vinkelin arvosteluita on aiemmissa näyttelyissä saatu enemmän kuin tarpeeksi! Vinkel kun oli taas siellä Eryssäkin.
Taas tuli ihania arvosteluja, etenkin Thealta. Olin kuullut tästä tuomarista paljon hyvää, ja tykästyin kyllä itsekin. Ihana tuomari, joka tykkäsi kaikista kissoista, jopa Mystistä. Mysti oli kaikesta pussailusta ja vatkaamisesta ihan hämillään, muttei ihme kyllä alkanut rähjäämään. Mysti oli niin hillittömän tumma Thean mielestä, että hän päätteli siinä suklaassa olevan 90% kaakaota. Serti ja uusi titteli tulivat kehujen kanssa, mutta TP-valintaan ei ollut asiaa. Se ei haitannut, sillä TP-valinta on viimeinen tilanne jonne Mystin haluan viedä. Se ei niistä vain tykkää enkä halunnut päästää Mystiä äksyilemään kun koko päivä oli muuten mennyt niin hienosti.
Oi sai myös kehuja ja hurmasi erityisesti silmienvärillään. TP meni Liulle, joka on todella vaikutava veteraanilady, ja sille on kunnia hävitä.
Mörön arvosteli Louis Coste, joka oli tiukka tuomari. Tykkäsi Möröstä kuitenkin, mutta nominoi Lauran hienon Lanan, sillä Mörön perunapeltoprofiili ei ollut Costelle mieleen. Marsun profiili sen sijaan oli, ja Pupuankka saikin taas paljon pusuja ja hienot arvostelut, TP:ssä se jäi kovassa seurassa toiseksi.
Marsua lukuunottamatta kolme muuta kissaani kävi tuomarioppilaan pöydällä, sillä lauantaina puuhattiin taas uutta tuomaria neloskategoriaan ja menossa oli tuomaritutkinto. Tämä tutkinto meni ihan sääntöjen mukaan ja nappiin, toisin kuin Rurokissa ollut Vinkelin tutkinto. En tiedä mitä meiltä Pia Nyman oli kissoistani, mutta ainakin Oi hurmasi assarit! :) Joka tapauksessa Pia selvitti tutkintonsa liput liehuen, ja nelosilla on uusi, mukavan oloinen tuomari! Jipii!
Jos lauantaina ei ihmeellisiä tuloksia tullut, oli sunnuntaina sitten vähän parempi päivä. Kaikki kissani olivat Charles Spijkerillä, joka hänkin on sen verran uusi nelosen tuomarina, että Thea varmisteli nominoinneissa. Oi kävi pöydällä ensimmäisenä ja sai ihan kivat arvostelut, vaikkei tuomari sen vihreiden silmien lumoon langennutkaan. Kutsu TP-valintaan kuitenkin tuli. Marsu meni heti Oin perään, ja sai hurjasti kehuja, kutsu valintoihin myös sille. Mörkö oli tuttun tapaan viimeisenä pöydällä ja sen vuoroa saatiinkiin odotella tovi. Tuomari tykkäsi siitä kovasti, joskin häntä huvittivat tabbynaamioblondin venkoilut. Myös Mörkö kutsuttiin TP-valintoihin.
Kastraattinaaraiden valinnoissa olivat vastakkain Oi, Mörkö ja Liu. Oi sai tuomarin mielestä kehnoilla täplillään tyytyä kolmanteen sijaan, ja vastakkain olivat Liu, josta Spijker tuntui suuresti pitävän, ja kiemurtava Mörkö. Tuomarikin sanoi että näyttää ihan siltä kuin se kissa olisi tekemässä juoksua mutta eihän se ole mahdollista! :D Onkimatoveiveistään huolimatta Mörkö ylsi kuitenkin TP:ksi pitkällä kropallaan.
Noista Oin täplistä on kyllä sanottava sen verran, että hassua miten eri tavalla tuomarit ne näkevät. Toiset kiittelevät että onpa tosi hyvä kontrasti siniseksi, toiset taas toteavat että kontrasti voisi olla parempikin. Kauneus on katsojan silmissä kyllä ihan tosiaan. Oin täplät ovat suuret jumbotäplät, kun taas Marsulla on paaaaaljon pieniä täpliä, jollaisista tuomarit tuntuvat enemmän pitävän. Minulle sillä ei ole väliä, täplä on täplä on täplä, kunhan vaan näkyvät. :)
Omien TP-valintojen jälkeen kävin sitten kurkkaamassa Lena Chapmanin TP:t, että ketä kissoilleni tulee paneeliin vastaan. Täti Chapman olikin tiukkana, nejästä kastraattinaaraastaan hän pyysi nominointiin vain kaksi ja jätti mm. lauantaina KP:n vieneen Lanan valintojen ulkopuolelle. Tovin tuomari katseli sitten näitä valintaan pyytämäänsä kahta, ja päätti lopulta ettei nominoi kumpaakaan niistä. Päätös oli minulle pettymys, sillä ei se ilmainen KP samalta tunnu kuin kilpailun kautta voitettu. Chapman ei ole minun kissojani arvostellut koskaan, saa nähdä mitä tykkää sitten joskus kun hänen pöydälleen päästään. Ainakin tuntuu arvostavan pitkää, timmiä kroppaa ja hyvää profiilia, pitkää päätä.
Marsulle tuli Chapmanilta vastaan upea Birreginin suklaanaamiotyttö, joten paneelin tulokset olivat osaltani sillä selvät: Mörölle automaattivoitto, Marsulle ihan vastaavanlainen häviö. Näinhän paneelissa juuri kävikin. Kuitenkin olin Mörön pystiä ylpeämpi siitä, että pieni punaiseni pääsi paneeliin asti. Hyvä Marsu!
Kissat saavat nyt huilata pari viikkoa, sitten lähdetään tyttöjen ja Marsun kanssa kohti Kempelettä. Se jääkin viimeiseksi kesänäyttelyksemme. Syksyn näyttelyiden suhteen suunnitelmat ovat ihan auki. Kes-Kisiin pitää lähteä tietenkin, mutta saa nähdä jaksaako sitä muualle vaivautua, vai joko jäätäisiin kissojen kanssa talviunille. :)
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
Taulapäät Tallinnassa, eli näyttelyreissu ulkomaiden suuntaan
Allekirjoittanut naputtaa tätä klo 01.20 yöllä, heti kotiuduttuaan reissusta. En malttanut jättää blogin päivittämistä myöhempään, sillä pää suorastaan surisee kuluneen viikonlopun pöljäilyjä. Matkarapsaa luvassa siis, alkaen NYT. Ja on muuten pitkä!
Koko reissu alkoi pirun lupaavasti Saran torstaina soittaessa että soitapa Susi-hotelliin, ovat ylibuukanneet sen hotellin ja meidät siirretään. Ei kun puhelinta käteen ja soittoa etelänaapuriin. Joo, täyttä on, sori sori, milläs nimellä sun varaus olikaan? Oho, ei löydy! Hetken kaivamisen ja nimen tavaamisen jälkeen se varaus sitten löytyi, ja minulle kerrottiin että hotelli Tsingeliin pitäisi mennä. Ihan sama, kunhan on katto päänpäällä, sopii. Eipä mennyt montaa tuntia kun Sara soittaa taas: joo ei kun me päästään sittenkin Susi-hotelliin! Aha, selvä.
Perjantaiaamuna Mirka pörrää pihaan ja Pörri starttaa kohti Lahtea. Tuomarijakoa on kirottu jo viikon päivät, sillä sattuivat tismalleen samat tuomarit kuin kaksi viikkoa aiemmin Rurokissa, Sidorova ja Vinkel. Tuomareista jaksettiin marista matkalla Lahteen pitkä tovi, toki Mirkan kanssa juttu polveili tyypilliseen tapaan aihepiiristä toiseen sujuvasti.
Perillä Lahdessa odotti Sara ja autonvaihto, Pörri kun ei ole tippaakaan sovelias kulkuneuvo reissuun jossa on boksikaupalla kissoja, laukuittain tavaraa, ja laatikko laatikon jälkeen viunaa. Farkkumallin Ooppeli palveli siinä tarkoituksessa huippuhyvin, etenkin kun Sara on peto pakkaamaan! Ei kun kamat kyytiin ja matkaan.
Satamassa oltiin ihan aikataulun mukaan. Ei kun auto laivaan ja sitten itse laivalle pyörimään. Varsinainen shoppailu jätettiin Tallinnan päähän, mutta hotellinapostettavat hankittiin laivalta. Muuten lyhyt ylitys kului kuten arvata saattaa: pölöttäen.
Tallinnan päässä onnistuttiin pienen maisema-ajelun jälkeen osumaan hotelliin, ja onpa sanottava, että Susi-hotellissa on taso laskenut siitä, kun minä siellä viimeksi kaksi vuotta sitten olin. Ensimmäisenä huoneessani huomasin suihkusaippuan valuneen suihkun lattialle, ja koska se oli punaista, suihku näytti siltä kuin siellä olisi tapettu joku. Kylppäristä puuttuivat kylpypyyhkeet, eikä ilmastointi toiminut (koska ei ole kesä, sanottiin respassa). Parasta oli, kun löysin edellisen asukkaan eväät, leipää ja makkaraa, jääkaapista. Melko luksusta.
Kun kissat oli saatu asettumaan huoneisiin, paineltiin kaupungille. Ensin haukkaamaan evästä Rossoon, jossa oli vieläkin huonompi palvelu kuin mihin suomalaisissa Rossoissa on totuttu. Ensimmäiset 45 min tarjoilijat tehokkaasti ignoorasivat meidät, kunnes puuhanainen Sara kävi sanomassa että olis muuten Tosi Kiva tehdä tilaus jo. Kun tilaus oli tehty, ruoka tuli nopeasti ja oli hyvää, mutta nopeasti kävi kaikki muukin. Kun Mirka ja Sara olivat jo syöneet, tuli tarjoilija keräämään astiat pois ja ottamaan jälkiruokatilausta - minun vielä syödessäni! Tilasin siinä sitten jälkkärin minäkin, ja ahmin pääruokani pois ennen jälkkärin tuloa. Ruuan jälkeen kipitimme Prismaan ostoksille. Mukaan lähti pientä syötävää hotelliin, kuten sämpylöitä, limua ja keksiä, sekä reissun alkoholituliaiset.
Ostosreissun jälkeen kamat taas huoneeseen, ja hotellin baariin siiderille. Siideri oli hyvää ja hujahti tukkaan mukavasti, ja baarissa tuli räkätettyä kaikelle mahdolliselle alkaen pokémonien ja digimonien eroista päättyen laivojen suorittamiin liikkeisiin. Illan päätteeksi lopulta huoneeseen, jossa odottivat kissojen syömät sämpylät. Pikasiivous, suihkuun ja unille.
Lauantaiaamuna löysimme näyttelypaikalle ongelmitta, ja koska olimme ajoissa, ei eläinlääkärintarkkiin jonottaminen ollut yhtä tuskaista kuin mitä se Tallinnassa yleensä on. Mörön ja Marsun arvosteli Natalia Sidorova (taas!), ja Mysin Sara Viuha, joka oli minulle uusi tuttavuus. Sidorovan arvostelut yllättivät. Kun kaksi viikkoa aiemmin Mörkö oli ihan surkea, julisti tuomari nyt sen nähdessään: "I REALLY like this cat!". Okei joo. Samat viat siitä löytyivät kuin viimeksikin, mutta Mörkö oli tuomarinsa ainoa kastraattinaaras (niitä oli paikalla kokonaista kaksi, toinen oli Katin huippuhieno musta Sakura), joten se nominoitiin. Marsun arvostelu huvitti kanssa suuresti. Rurokissa se oli pentuluokassa liian pieni ja keskeneräinen, nyt kaksi viikkoa myöhemmin nuorten luokassa se olikin yhtä-äkkiä ihan sopivan kokoinen ikäisekseen ja muutenkin hieno. On se kiva miten kissa voi kahteen viikkoon kehittyä! :D Nuoria oli paikalla paljon, ja Marsu niistä nuorin, pienin ja tyypiltäänkin heikoin, niinpä se viskattiin tp-valinnassa ensimmäisenä pois. Ei haittaa, ei se kakara siellä ollutkaan kuin ex1:siä ja kokemusta hakemassa, sekä näyttäytymässä kasvattajalleen, joka tykkäsi kovasti siitä, miten poika kasvaa.
Sara Viuha sitten arvosteli Mystin, joka yllätti minut jälleen kerran käyttäytymällä pöydällä tosi kauniisti. Arvostelu oli rehellinen, ja olen siihen tyytyväinen. Serti tuli, ja kutsu tp-valintaan. Siellä oli vastassa Saran punanaamio Simo, joka on suloinen ja kiltti höppänä. Mystillä paloi käpy valinnassa, ja Viuha nominoi oikeutetusti Simon, josta oli muutenkin tykännyt enemmän kuin Mystistä. Hyvä niin, olisin väittänyt vastaan jos olisi yrittänyt minun räyhäävää läskipalloani paneeliin työntää!:D
Arvosteluja odotellessa sekä niiden jälkeen oli runsaasti aikaa jutella ja pöllöillä, ja tein tuttavuutta Saran hienon pienen Jeesus-lapsen kanssa, kyseessä siis pippurunen mikrokissa, cornish rex Raija. Ihana kapalo-otus ja pihisijä, ihan paras kikkurakissa!♥
Paneelissa Mörkö kisasi odotetusti Sakuraa vastaan, joka myös oli oman tuomarinsa ainoa kastraattinaaras. Lauantai oli Sakuran päivä, ja se voitti molemmin tuomariäänin mm. paremmalla ilmeellään. Tosi on, että Mörön sänkykamarisilmät (kuten Hanne-Sofie Sneum niitä kuvaili) eivät ihan vastaa kuvausta siitä v-mäisestä ilmeestä, joka itämaisilla ja simskuilla pitäisi olla! :D
Näyttelypäivä venyi pitkäksi, mutta päättyi lopulta. Ketään meistä ei huvittanut poistua hotellilta, joten aterioimme hotellin omassa ravintolassa,jossa palvelu oli taas omaa luokkaansa. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes pääruoka oli syöty ja oli aika tilata jälkkärit. Minulle ei tuotu ruokalistaa ollenkaan, vain Saralle ja Mirkalle, eikä minulta edes kysytty, ottaisinko jotain. Sinänsä ihan sama, kun päätin skipata jälkiruuan, mutta tyrmistytti kyllä jonkun verran miten näytin olevan siinä pöydässä näkymätön. Tilasin laskun ja painelin huoneeseeni täyttämään asiakaspalautelomaketta, ja saatte uskoa ettei palaute ollut aurinkoista.
Sunnuntaina uusi päivä. Kamat kasaan, aamiaiselle, kissat autoon ja menoksi. Kaikki neloset oli pöljästi työnnetty Marina Vinkelille, joten ainoat jännäyshetket koettiin tp-valinnoissa. Mysti oli minun kissoistani ensimmäisenä pöydällä. Se sai ensimmäistä kertaa elämässään moitteet silmienväristään, jossa ei oikeasti ole moitteen sijaa, paitsi Vinkelin mielessä. Muuten arvostelu oli ihan jees, ja kissa poikkeuksellisen hyväntuulinen. Serti ja tp-valintaan, jossa se hävisi (taas rähjäten) balineesi-Jesselle, joka oli lauantainakin BIS. Marsu kävi seuraavaksi, ja tuomari osasi hyvin huomioida kissan nuoren iän arvostelussaan, vaikka minusta on tarpeetonta kirjoittaa pennun setellin joka kohtaan että on kehittymässä. Totta kai se on kehittymässä, se on puolivuotias! :D Kiva arvostelu tuli joka tapaukseessa, ja kutsu tp-valintaan. Siellä Marsu oli taas kuudesta (!!!!) nuoresta nuorin, pienin ja huonoin, joten hyvillä mielin poistuimme ensimmäisenä jättäen isot kakarat kisaamaan keskenään. Taso oli muuten huiman kova!
Mörkösen esitti Mirka, pitkästä aikaa. Raitapää sai huiput arvostelut, ja Vinkel tykkäsi siitä kovasti. Mörön tp-valintaa jännitettiin kuitenkin eniten, sillä vastassa oli taas hieno Sakura. Jos lauantai oli Sakuran päivä, oli sunnuntai Mörkösen, ja se nominoitiin suitsaitsukkelaan. Se oli siten myös automaattisesti BIS. Hieno Mörkö!
Sunnuntain näyttellypäivä loppui sopivaaan aikaan, ja päästiin tekemään lähtöä laivalle. Viikonloppu oli kyllä hervoton! Tuli naurettua enemmän kuin aikoihin, tavattua uusia, kiinnostavia ihmisiä, nähtyä nätin miehen tahaton strippausesitys (uuh) sekä luotua uusia, jänniä kontakteja, joista ehkä joku kaunis päivä poikii jotakin. Jutut olivat parhaimmillaankin alaluokkaisia, mutta sitäkin riemastuttavampia. Kaiken lisäksi opiskelimme Laura Pullan meikkauskoulussa sekä lauantaina että sunnuntaina, ehkä siitä jotain jäi mieleenkin!
Kotimatka sujui kommelluksitta lukuunottamatta kissanpennun kakka- ja pissivahinkoja sekä teknistä vikaa, joka viivästytti laivasta poistumista puoli tuntia kun eivät saaneet autokannen lastausovia auki. Odotellessa läppä lensi ja auto raikui naurusta, keräsi ooppeli jonkun verran katseita...Kun lopulta päästiin pihalle, ajettiin pikapikaa ensin Lahteen, ja sieltä Pörrin kyydissä Varkauteen, josta Mirka jatkoi vielä Kuopioon. Kissat olivat rättiväsyneitä, paitsi Mirkan pieni punanaamainen kakara, joka sinnikkäästi kiljui Kuorttiin asti. Siellä se joutui Santun boksiin, ja ölähteli satunnaisesti aina Varkauteen asti. Veikkaanpa, ettei se ollut hiljaa viimeiselläkään etapilla.
Kotona, puoli yhden aikaan yöllä, bokseista purkautui kolmen rättiväsyneen ja voipuneen kissan sijaan kolme hyvin levännyttä ja energistä eläintä, jotka parhaillaan purkavat energiaansa. Juoskoot, allekirjoittanut kiittää ja kuittaa ja painelee nukkumaan.
Tämä Tallinnan reissu oli ihan parhautta, ja seura parasta ikinä. Kiitos tytöt!♥
Koko reissu alkoi pirun lupaavasti Saran torstaina soittaessa että soitapa Susi-hotelliin, ovat ylibuukanneet sen hotellin ja meidät siirretään. Ei kun puhelinta käteen ja soittoa etelänaapuriin. Joo, täyttä on, sori sori, milläs nimellä sun varaus olikaan? Oho, ei löydy! Hetken kaivamisen ja nimen tavaamisen jälkeen se varaus sitten löytyi, ja minulle kerrottiin että hotelli Tsingeliin pitäisi mennä. Ihan sama, kunhan on katto päänpäällä, sopii. Eipä mennyt montaa tuntia kun Sara soittaa taas: joo ei kun me päästään sittenkin Susi-hotelliin! Aha, selvä.
Perjantaiaamuna Mirka pörrää pihaan ja Pörri starttaa kohti Lahtea. Tuomarijakoa on kirottu jo viikon päivät, sillä sattuivat tismalleen samat tuomarit kuin kaksi viikkoa aiemmin Rurokissa, Sidorova ja Vinkel. Tuomareista jaksettiin marista matkalla Lahteen pitkä tovi, toki Mirkan kanssa juttu polveili tyypilliseen tapaan aihepiiristä toiseen sujuvasti.
Perillä Lahdessa odotti Sara ja autonvaihto, Pörri kun ei ole tippaakaan sovelias kulkuneuvo reissuun jossa on boksikaupalla kissoja, laukuittain tavaraa, ja laatikko laatikon jälkeen viunaa. Farkkumallin Ooppeli palveli siinä tarkoituksessa huippuhyvin, etenkin kun Sara on peto pakkaamaan! Ei kun kamat kyytiin ja matkaan.
Satamassa oltiin ihan aikataulun mukaan. Ei kun auto laivaan ja sitten itse laivalle pyörimään. Varsinainen shoppailu jätettiin Tallinnan päähän, mutta hotellinapostettavat hankittiin laivalta. Muuten lyhyt ylitys kului kuten arvata saattaa: pölöttäen.
Tallinnan päässä onnistuttiin pienen maisema-ajelun jälkeen osumaan hotelliin, ja onpa sanottava, että Susi-hotellissa on taso laskenut siitä, kun minä siellä viimeksi kaksi vuotta sitten olin. Ensimmäisenä huoneessani huomasin suihkusaippuan valuneen suihkun lattialle, ja koska se oli punaista, suihku näytti siltä kuin siellä olisi tapettu joku. Kylppäristä puuttuivat kylpypyyhkeet, eikä ilmastointi toiminut (koska ei ole kesä, sanottiin respassa). Parasta oli, kun löysin edellisen asukkaan eväät, leipää ja makkaraa, jääkaapista. Melko luksusta.
Kun kissat oli saatu asettumaan huoneisiin, paineltiin kaupungille. Ensin haukkaamaan evästä Rossoon, jossa oli vieläkin huonompi palvelu kuin mihin suomalaisissa Rossoissa on totuttu. Ensimmäiset 45 min tarjoilijat tehokkaasti ignoorasivat meidät, kunnes puuhanainen Sara kävi sanomassa että olis muuten Tosi Kiva tehdä tilaus jo. Kun tilaus oli tehty, ruoka tuli nopeasti ja oli hyvää, mutta nopeasti kävi kaikki muukin. Kun Mirka ja Sara olivat jo syöneet, tuli tarjoilija keräämään astiat pois ja ottamaan jälkiruokatilausta - minun vielä syödessäni! Tilasin siinä sitten jälkkärin minäkin, ja ahmin pääruokani pois ennen jälkkärin tuloa. Ruuan jälkeen kipitimme Prismaan ostoksille. Mukaan lähti pientä syötävää hotelliin, kuten sämpylöitä, limua ja keksiä, sekä reissun alkoholituliaiset.
Ostosreissun jälkeen kamat taas huoneeseen, ja hotellin baariin siiderille. Siideri oli hyvää ja hujahti tukkaan mukavasti, ja baarissa tuli räkätettyä kaikelle mahdolliselle alkaen pokémonien ja digimonien eroista päättyen laivojen suorittamiin liikkeisiin. Illan päätteeksi lopulta huoneeseen, jossa odottivat kissojen syömät sämpylät. Pikasiivous, suihkuun ja unille.
Lauantaiaamuna löysimme näyttelypaikalle ongelmitta, ja koska olimme ajoissa, ei eläinlääkärintarkkiin jonottaminen ollut yhtä tuskaista kuin mitä se Tallinnassa yleensä on. Mörön ja Marsun arvosteli Natalia Sidorova (taas!), ja Mysin Sara Viuha, joka oli minulle uusi tuttavuus. Sidorovan arvostelut yllättivät. Kun kaksi viikkoa aiemmin Mörkö oli ihan surkea, julisti tuomari nyt sen nähdessään: "I REALLY like this cat!". Okei joo. Samat viat siitä löytyivät kuin viimeksikin, mutta Mörkö oli tuomarinsa ainoa kastraattinaaras (niitä oli paikalla kokonaista kaksi, toinen oli Katin huippuhieno musta Sakura), joten se nominoitiin. Marsun arvostelu huvitti kanssa suuresti. Rurokissa se oli pentuluokassa liian pieni ja keskeneräinen, nyt kaksi viikkoa myöhemmin nuorten luokassa se olikin yhtä-äkkiä ihan sopivan kokoinen ikäisekseen ja muutenkin hieno. On se kiva miten kissa voi kahteen viikkoon kehittyä! :D Nuoria oli paikalla paljon, ja Marsu niistä nuorin, pienin ja tyypiltäänkin heikoin, niinpä se viskattiin tp-valinnassa ensimmäisenä pois. Ei haittaa, ei se kakara siellä ollutkaan kuin ex1:siä ja kokemusta hakemassa, sekä näyttäytymässä kasvattajalleen, joka tykkäsi kovasti siitä, miten poika kasvaa.
Sara Viuha sitten arvosteli Mystin, joka yllätti minut jälleen kerran käyttäytymällä pöydällä tosi kauniisti. Arvostelu oli rehellinen, ja olen siihen tyytyväinen. Serti tuli, ja kutsu tp-valintaan. Siellä oli vastassa Saran punanaamio Simo, joka on suloinen ja kiltti höppänä. Mystillä paloi käpy valinnassa, ja Viuha nominoi oikeutetusti Simon, josta oli muutenkin tykännyt enemmän kuin Mystistä. Hyvä niin, olisin väittänyt vastaan jos olisi yrittänyt minun räyhäävää läskipalloani paneeliin työntää!:D
Arvosteluja odotellessa sekä niiden jälkeen oli runsaasti aikaa jutella ja pöllöillä, ja tein tuttavuutta Saran hienon pienen Jeesus-lapsen kanssa, kyseessä siis pippurunen mikrokissa, cornish rex Raija. Ihana kapalo-otus ja pihisijä, ihan paras kikkurakissa!♥
Paneelissa Mörkö kisasi odotetusti Sakuraa vastaan, joka myös oli oman tuomarinsa ainoa kastraattinaaras. Lauantai oli Sakuran päivä, ja se voitti molemmin tuomariäänin mm. paremmalla ilmeellään. Tosi on, että Mörön sänkykamarisilmät (kuten Hanne-Sofie Sneum niitä kuvaili) eivät ihan vastaa kuvausta siitä v-mäisestä ilmeestä, joka itämaisilla ja simskuilla pitäisi olla! :D
Näyttelypäivä venyi pitkäksi, mutta päättyi lopulta. Ketään meistä ei huvittanut poistua hotellilta, joten aterioimme hotellin omassa ravintolassa,jossa palvelu oli taas omaa luokkaansa. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes pääruoka oli syöty ja oli aika tilata jälkkärit. Minulle ei tuotu ruokalistaa ollenkaan, vain Saralle ja Mirkalle, eikä minulta edes kysytty, ottaisinko jotain. Sinänsä ihan sama, kun päätin skipata jälkiruuan, mutta tyrmistytti kyllä jonkun verran miten näytin olevan siinä pöydässä näkymätön. Tilasin laskun ja painelin huoneeseeni täyttämään asiakaspalautelomaketta, ja saatte uskoa ettei palaute ollut aurinkoista.
Sunnuntaina uusi päivä. Kamat kasaan, aamiaiselle, kissat autoon ja menoksi. Kaikki neloset oli pöljästi työnnetty Marina Vinkelille, joten ainoat jännäyshetket koettiin tp-valinnoissa. Mysti oli minun kissoistani ensimmäisenä pöydällä. Se sai ensimmäistä kertaa elämässään moitteet silmienväristään, jossa ei oikeasti ole moitteen sijaa, paitsi Vinkelin mielessä. Muuten arvostelu oli ihan jees, ja kissa poikkeuksellisen hyväntuulinen. Serti ja tp-valintaan, jossa se hävisi (taas rähjäten) balineesi-Jesselle, joka oli lauantainakin BIS. Marsu kävi seuraavaksi, ja tuomari osasi hyvin huomioida kissan nuoren iän arvostelussaan, vaikka minusta on tarpeetonta kirjoittaa pennun setellin joka kohtaan että on kehittymässä. Totta kai se on kehittymässä, se on puolivuotias! :D Kiva arvostelu tuli joka tapaukseessa, ja kutsu tp-valintaan. Siellä Marsu oli taas kuudesta (!!!!) nuoresta nuorin, pienin ja huonoin, joten hyvillä mielin poistuimme ensimmäisenä jättäen isot kakarat kisaamaan keskenään. Taso oli muuten huiman kova!
Mörkösen esitti Mirka, pitkästä aikaa. Raitapää sai huiput arvostelut, ja Vinkel tykkäsi siitä kovasti. Mörön tp-valintaa jännitettiin kuitenkin eniten, sillä vastassa oli taas hieno Sakura. Jos lauantai oli Sakuran päivä, oli sunnuntai Mörkösen, ja se nominoitiin suitsaitsukkelaan. Se oli siten myös automaattisesti BIS. Hieno Mörkö!
Sunnuntain näyttellypäivä loppui sopivaaan aikaan, ja päästiin tekemään lähtöä laivalle. Viikonloppu oli kyllä hervoton! Tuli naurettua enemmän kuin aikoihin, tavattua uusia, kiinnostavia ihmisiä, nähtyä nätin miehen tahaton strippausesitys (uuh) sekä luotua uusia, jänniä kontakteja, joista ehkä joku kaunis päivä poikii jotakin. Jutut olivat parhaimmillaankin alaluokkaisia, mutta sitäkin riemastuttavampia. Kaiken lisäksi opiskelimme Laura Pullan meikkauskoulussa sekä lauantaina että sunnuntaina, ehkä siitä jotain jäi mieleenkin!
Kotimatka sujui kommelluksitta lukuunottamatta kissanpennun kakka- ja pissivahinkoja sekä teknistä vikaa, joka viivästytti laivasta poistumista puoli tuntia kun eivät saaneet autokannen lastausovia auki. Odotellessa läppä lensi ja auto raikui naurusta, keräsi ooppeli jonkun verran katseita...Kun lopulta päästiin pihalle, ajettiin pikapikaa ensin Lahteen, ja sieltä Pörrin kyydissä Varkauteen, josta Mirka jatkoi vielä Kuopioon. Kissat olivat rättiväsyneitä, paitsi Mirkan pieni punanaamainen kakara, joka sinnikkäästi kiljui Kuorttiin asti. Siellä se joutui Santun boksiin, ja ölähteli satunnaisesti aina Varkauteen asti. Veikkaanpa, ettei se ollut hiljaa viimeiselläkään etapilla.
Kotona, puoli yhden aikaan yöllä, bokseista purkautui kolmen rättiväsyneen ja voipuneen kissan sijaan kolme hyvin levännyttä ja energistä eläintä, jotka parhaillaan purkavat energiaansa. Juoskoot, allekirjoittanut kiittää ja kuittaa ja painelee nukkumaan.
Tämä Tallinnan reissu oli ihan parhautta, ja seura parasta ikinä. Kiitos tytöt!♥
maanantai 25. huhtikuuta 2011
Olipahan reissu taas
Ruuhkaisa RUROK kuitattu!
Lauantaiaamuna starttasi Pörri Varkaudesta kyydissään Mörkö ja Marsupilami, sekä seuralaiseksi suostunut Mari. Edessä mukava viikonloppu ja näyttely, johon ilmoittauduttiin asenteella no-käydään-nyt-tuollakin-niin-saa-pentu-kokemusta. Saihan se!
Kissoja oli enemmän kuin tarpeeksi pienessä näyttelyhallissa, ja onnistuimme valkkaamaan häkkipaikan luultavasti hallin ruuhkaisimmalta käytävältä, mutta sopuli sialle antaa (vai miten se oli?) ja mahduimme olemaan. Lauantaina Marsutin oli Henry Hornellilla enkä uskonyt Hornyn siitä erityisesti välittävän. Hornell veti arvostelun pikaisesti: kiva turkki, kiva profiili, kivat täplät, kiva häntä ja pikakirjoitusta seteliin. Takaisin nominontiin. Ajattelin että siinä nyt käydään turhan takia roikkumassa, mutta tuleepa hyvä harjoitus Marsulle.
Mörkö puolestaan kävi Hanne Sofie Sneumin pöydällä, ja olikin ensimmäinen kissa, jonka tämä tuomari minulta arvosteli, uusi tuttavuus siis. Tykästyin tuomariin heti: todella iloinen ja positiivinen ihminen, joka löysi jokaikisestä arvostelemastaan kissasta jotain kehuttavaa, ja kehuikin vuolaasti. Sneum olisikin ensikertalaiselle näyttelyharrastajalle mukava tuomari osua kohdalle, sillä arvostelusta jää hyvä mieli. Näin kävi ainakin minulle! Mörkö sai Sneumilta elämänsä parhaan arvostelun. Tuomarin mielestä kissassa oli jotakuinkin kaikki superia ja fantastista, ja arvostelusetelissä oli enemmän superlatiiveja ja sydämiä kuin ikinä! Tietysti Mörön virheetkin löytyivät, mutta sitä mikä oli hyvää, kehuttiin ylenpalttisesti. Kaikkein eniten sydäntäni lämmitti Mörön silmienvärin kehuminen. Kerrankin joku tuomari tajusi että ne ovat oikeasti ihan hillittömän upean väriset! Tosi monesti tuomarit sivuuttavat Mörön silmät olankohautuksella vaikka se ei ole mitenkään itsestäänselvää että siamilaisella sen väriset silmät on.
TP:t menivät sitten mielenkiintoisesti, ainakin Marsun suhteen. Henry nimittäin nominoi Marsun suoraan ilman valintaa, vaikka kilpailuakin olisi ollut! Vastustajana olisi ollut ainakin tosi nätti ja tyypikäs ruskeanaamiopoika, jonka esillä olevat vilkkuluomet kuitenkin häiritsivät tuomaria sen verran ettei hän halunnut sitä nominoida. Niinpä Pupuankka oli taas menossa paneeliin! En ollut uskoa sitä todeksi!
Hanne Sofie Sneum puolestaan pisti kastraattinaaraistaan paneeliin Mörkö-Keijun ylistysten kera, ja siitäpä alkoikin jännitys, sillä Henry oli nominoinut Sakuran, upean mustan joka on voittanut jokseenkin kaiken mahdollisen. Luvassa oli paneelitaisto, jota olin jo hyvän aikaa sekä innolla etä kauhulla odottanut. Huiii!
Normiarvostelujen jälkeen kumpikin kissani kävi myös Marina Vinkelin pöydällä. Vinkel teki neloskategorian tuomaritutkintoa, ja melkoinen farssi sekin oli. Tutkinnonhan pitäisi olla assarikantoinen, ei omistajakantoinen. Vinkel ehti katsoa puolet kissoita omistajien esittäminä, ennen kuin tajuttiin että assareidenhan tämä piti sääntöjen mukaan tehdä. Senkin jälkeekin vielä omistajat niitä kissoja tuomarille veivät, kun assareita ei vain ollut riittävästi. Myös Vinkelin tp-valinta meni metsään, sillä tuomarioppilaan ei pitäisi ilmoittaa valintojaan mitenkään, mutta reippaastipa Vinkel nosti ylös valintansa. Mörkö olisi ollut tämänkin tuomarin tp, sen sijaan Marsu viskattiin valinnoista ensimmäisenä, vaikka Vinkelin mielestä sillä olikin supervihreät silmät. (muahahahaaaa! :D ) Kaikesta säätämisestä huolimatta Vinkelin tuomaritutkinto meni läpi, joten meillä on nyt uusi nelosen tuomari. Voi elämä.
Paneelia odotellessa ehdin osallistua Siam-Orient yhdistyksen eli Sajamin kokoukseen, kerrankin. Kokouksen lopuksi palkittiin yhdistyksen viime vuoden parhaat kissat, ja niinpä Mörkö pokkasi parhaan siamilaiskastraatin pystin. Huikeaa! Pystin lisäksi saatiin Keskimaan kissalan Hannan tekemä sataankaarihiiri, ja ainakin talouden nuorimmainen on siitä kovasti pitänyt. Kiitokset siis!
Paneeli jännitti niin ettei mitään rajaa. Mörkö kisasi ennen Marsua, ja teki sen mihin en uskonut sen pystyvän: meni ja voitti molemmilla tuomariäänillä! Sen että kerkesin Mörön kuskata palkintoineen takaisin Sturdiinsa nukkumaan, oli jo Marsun vuoro areenalla. Sillä oli vastassa tosi hieno sininaamiopoika Pinokin kissalasta, ja voitto meni ihan oikeaan osoitteeseen eli simsetille, kaikin tuomariäänin. Onnittelut vaan sinne, hieno poika se on! Marsusta olen taas ihan kamalan ylpeä, hieno se on sekin!
Näyttelypäivä tuntui venyvän ikuisuuksiin, kun normipaneelin jälkeen oli vielä maine coonien erityispaneeli, olihan lauantaina ollut coonien erikoisnäyttely. Kuulutuksia kuunnellessa tuntui siltä että koko erkkari oli sutaistu vasemmalla kädellä eikä kukaan tiennyt missä mennään. Onneksi sekin aikanaan loppui, ja päästiin hotellille. Kunhan Mörkö oli aikansa teeskennellyt, ettei se tunne Marsua ja läiskinyt sitä päin näköä, kissat alkoivat riekkua ja Marsu paljasti rocktähtipuolensa hotelliasujana. Se kaatoi pöytälampun, joka meni oikosulkuun, joka poltti sulakkeen. Sulaketaulu oli onneksi siinä meidän huoneessa, joten sain telkkarit ja muut toimintaan, mutta pöytälampuista ei toiminut senkään jälkeen kumpikaan. Go Marsu! En ihmettele yhtään, että sillä oli Tallinnasta haettaessa hotelliyön jälkeen leuka ruvella, sillä on ihan rokkitähden maneerit! :D
Jos lauantai oli näyttelypäivänä omituinen, oli sitä sunnuntaikin. Molemmat kissani olivat Natalia Sidorovalla, tuomarilla, josta en tykkää yhtään. Se nainen ei ole mitään mieltä mistään, ei osaa tehdä päätöksiä eikä yleensä tee omia nominointejaankaan, vaan tarvitsee jonkun toisen tuomarin siihen takapiruksi ja komppailee sitten tätä.
Marsu kävi pöydällä ensimmäisenä kaksikostani. En ottanut arvostelutilanteessa mitään selvää siitä, tykkääkö tuomari siitä vai ei. Sidorova muunmuassa ilmoitti Marsun turkkia selatessaan tykkäävänsä lyhyestä turkista, mutta jätti kertomatta mitä mieltä hän Marsun karvoista on. Olo oli jokseenkin hämmentynyt arvostelun jälkee, vaikka kutsu TP-valintaan tulikin. Kun myöhemmin setelin sain käteeni, kävi ilmi, että tuomari sitten kuitenkin tykkäsi Marsusta ja kehui siitä sen, mitä kehuttavaa on, ja ihan hyvä mieli jäi pennun arvostelusta.
Jos Mörkö sai lauantaina elämänsä parhaan arvostelun, se sai sunnuntaina huonoimman. Sidorova inhosi Mörköä. Kamala turkki, liian lyhyt häntä, huono pää, huono kontrasti ja pointit (ja kun sillä kissalla on ihan helvetin hyvät pointit oikeesti!), tuntui hetken jopa miettivän että antaako sertiäkään. Ajattelin jo että joo, tp-valintaan ei tarvi ainakaan tulla.
Sidorovan valinnoissa Marsu käväisi kisaamassa kolmen muun pennun kanssa. Voitto meni hienolle Täplikselle, ihan oikeaan osoitteeseen siis. Marsu sai taas hyvän treenin, vaikkei sitä yhtään huvittanut sillä hetkellä venyä siinä muun porukan keskellä. Hyvä sen on kuitenkin oppia että aina ei siltä kysellä mitä se haluaa, joskus pitäis vaan kestää. Kastraattinaaraissa Mörkö kutsuttiin sittenkin paikalle, ja kun näin että Sidorova oli pyytänyt Elena Noskovan henkiseksi tuekseen (=eli tekemään nominointinsa), heräsi pieni toivo. Noskova lienee tehnyt valintansa jo aiemmin, sillä Sidorova nappasi minulta Mörön heti valintojen aluksi ja nosti sen ylös, eli nominoi sen totaalisen paskan kissan josta ei tykännyt yhtään. En tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa.
Robert Lubranolta meni paneeliin jälleen kaunis Quan-kissan, tällä kertaa eri yksilö kuin lauantaina. Odotin Mörön häviävän sille, kissa on todella kaunis ja kumpikaan tuomareista ei ole mikään Mörkö-fani. Paneelissa tuomarit sitten miettivät ja miettivät ja pyörittelivät kissoja, ja siinä vaiheessa kun minuuttikaupalla vertailivat kissojen profiileja (Quanilla hieno profiili, Möröllä ei niinkään), arvasin että tämä oli tässä. Meinasin pyörtyä kun Mörön sitten kuulutettiin voittaneen molellilla tuomariäänillä! Lubrano näytti kyllä kitisevän Mörön profiilista vielä tuomaripöydässäkin kun noudin kissani, pakko ihmetellä ääneen että pitikö sitä sitten äänestää jos se niin huono on? No, aina ei voi tuomareidenkaan aivoituksia tajuta. :D
Kotiin päästiin hyvään aikaan ja olin Varkaudessa klo 21. Pari viikkoa hengähdytaukoa ja suunta kohti Tallinnaa. Mitä lie tapahtuu siellä...ainakin pitäisi hauskaa olla, sillä samat hauskat naamat sielläkin tulee olemaan kuin mitä Rurokissa oli!
Lauantaiaamuna starttasi Pörri Varkaudesta kyydissään Mörkö ja Marsupilami, sekä seuralaiseksi suostunut Mari. Edessä mukava viikonloppu ja näyttely, johon ilmoittauduttiin asenteella no-käydään-nyt-tuollakin-niin-saa-pentu-kokemusta. Saihan se!
Kissoja oli enemmän kuin tarpeeksi pienessä näyttelyhallissa, ja onnistuimme valkkaamaan häkkipaikan luultavasti hallin ruuhkaisimmalta käytävältä, mutta sopuli sialle antaa (vai miten se oli?) ja mahduimme olemaan. Lauantaina Marsutin oli Henry Hornellilla enkä uskonyt Hornyn siitä erityisesti välittävän. Hornell veti arvostelun pikaisesti: kiva turkki, kiva profiili, kivat täplät, kiva häntä ja pikakirjoitusta seteliin. Takaisin nominontiin. Ajattelin että siinä nyt käydään turhan takia roikkumassa, mutta tuleepa hyvä harjoitus Marsulle.
Mörkö puolestaan kävi Hanne Sofie Sneumin pöydällä, ja olikin ensimmäinen kissa, jonka tämä tuomari minulta arvosteli, uusi tuttavuus siis. Tykästyin tuomariin heti: todella iloinen ja positiivinen ihminen, joka löysi jokaikisestä arvostelemastaan kissasta jotain kehuttavaa, ja kehuikin vuolaasti. Sneum olisikin ensikertalaiselle näyttelyharrastajalle mukava tuomari osua kohdalle, sillä arvostelusta jää hyvä mieli. Näin kävi ainakin minulle! Mörkö sai Sneumilta elämänsä parhaan arvostelun. Tuomarin mielestä kissassa oli jotakuinkin kaikki superia ja fantastista, ja arvostelusetelissä oli enemmän superlatiiveja ja sydämiä kuin ikinä! Tietysti Mörön virheetkin löytyivät, mutta sitä mikä oli hyvää, kehuttiin ylenpalttisesti. Kaikkein eniten sydäntäni lämmitti Mörön silmienvärin kehuminen. Kerrankin joku tuomari tajusi että ne ovat oikeasti ihan hillittömän upean väriset! Tosi monesti tuomarit sivuuttavat Mörön silmät olankohautuksella vaikka se ei ole mitenkään itsestäänselvää että siamilaisella sen väriset silmät on.
TP:t menivät sitten mielenkiintoisesti, ainakin Marsun suhteen. Henry nimittäin nominoi Marsun suoraan ilman valintaa, vaikka kilpailuakin olisi ollut! Vastustajana olisi ollut ainakin tosi nätti ja tyypikäs ruskeanaamiopoika, jonka esillä olevat vilkkuluomet kuitenkin häiritsivät tuomaria sen verran ettei hän halunnut sitä nominoida. Niinpä Pupuankka oli taas menossa paneeliin! En ollut uskoa sitä todeksi!
Hanne Sofie Sneum puolestaan pisti kastraattinaaraistaan paneeliin Mörkö-Keijun ylistysten kera, ja siitäpä alkoikin jännitys, sillä Henry oli nominoinut Sakuran, upean mustan joka on voittanut jokseenkin kaiken mahdollisen. Luvassa oli paneelitaisto, jota olin jo hyvän aikaa sekä innolla etä kauhulla odottanut. Huiii!
Normiarvostelujen jälkeen kumpikin kissani kävi myös Marina Vinkelin pöydällä. Vinkel teki neloskategorian tuomaritutkintoa, ja melkoinen farssi sekin oli. Tutkinnonhan pitäisi olla assarikantoinen, ei omistajakantoinen. Vinkel ehti katsoa puolet kissoita omistajien esittäminä, ennen kuin tajuttiin että assareidenhan tämä piti sääntöjen mukaan tehdä. Senkin jälkeekin vielä omistajat niitä kissoja tuomarille veivät, kun assareita ei vain ollut riittävästi. Myös Vinkelin tp-valinta meni metsään, sillä tuomarioppilaan ei pitäisi ilmoittaa valintojaan mitenkään, mutta reippaastipa Vinkel nosti ylös valintansa. Mörkö olisi ollut tämänkin tuomarin tp, sen sijaan Marsu viskattiin valinnoista ensimmäisenä, vaikka Vinkelin mielestä sillä olikin supervihreät silmät. (muahahahaaaa! :D ) Kaikesta säätämisestä huolimatta Vinkelin tuomaritutkinto meni läpi, joten meillä on nyt uusi nelosen tuomari. Voi elämä.
Paneelia odotellessa ehdin osallistua Siam-Orient yhdistyksen eli Sajamin kokoukseen, kerrankin. Kokouksen lopuksi palkittiin yhdistyksen viime vuoden parhaat kissat, ja niinpä Mörkö pokkasi parhaan siamilaiskastraatin pystin. Huikeaa! Pystin lisäksi saatiin Keskimaan kissalan Hannan tekemä sataankaarihiiri, ja ainakin talouden nuorimmainen on siitä kovasti pitänyt. Kiitokset siis!
Paneeli jännitti niin ettei mitään rajaa. Mörkö kisasi ennen Marsua, ja teki sen mihin en uskonut sen pystyvän: meni ja voitti molemmilla tuomariäänillä! Sen että kerkesin Mörön kuskata palkintoineen takaisin Sturdiinsa nukkumaan, oli jo Marsun vuoro areenalla. Sillä oli vastassa tosi hieno sininaamiopoika Pinokin kissalasta, ja voitto meni ihan oikeaan osoitteeseen eli simsetille, kaikin tuomariäänin. Onnittelut vaan sinne, hieno poika se on! Marsusta olen taas ihan kamalan ylpeä, hieno se on sekin!
Näyttelypäivä tuntui venyvän ikuisuuksiin, kun normipaneelin jälkeen oli vielä maine coonien erityispaneeli, olihan lauantaina ollut coonien erikoisnäyttely. Kuulutuksia kuunnellessa tuntui siltä että koko erkkari oli sutaistu vasemmalla kädellä eikä kukaan tiennyt missä mennään. Onneksi sekin aikanaan loppui, ja päästiin hotellille. Kunhan Mörkö oli aikansa teeskennellyt, ettei se tunne Marsua ja läiskinyt sitä päin näköä, kissat alkoivat riekkua ja Marsu paljasti rocktähtipuolensa hotelliasujana. Se kaatoi pöytälampun, joka meni oikosulkuun, joka poltti sulakkeen. Sulaketaulu oli onneksi siinä meidän huoneessa, joten sain telkkarit ja muut toimintaan, mutta pöytälampuista ei toiminut senkään jälkeen kumpikaan. Go Marsu! En ihmettele yhtään, että sillä oli Tallinnasta haettaessa hotelliyön jälkeen leuka ruvella, sillä on ihan rokkitähden maneerit! :D
Jos lauantai oli näyttelypäivänä omituinen, oli sitä sunnuntaikin. Molemmat kissani olivat Natalia Sidorovalla, tuomarilla, josta en tykkää yhtään. Se nainen ei ole mitään mieltä mistään, ei osaa tehdä päätöksiä eikä yleensä tee omia nominointejaankaan, vaan tarvitsee jonkun toisen tuomarin siihen takapiruksi ja komppailee sitten tätä.
Marsu kävi pöydällä ensimmäisenä kaksikostani. En ottanut arvostelutilanteessa mitään selvää siitä, tykkääkö tuomari siitä vai ei. Sidorova muunmuassa ilmoitti Marsun turkkia selatessaan tykkäävänsä lyhyestä turkista, mutta jätti kertomatta mitä mieltä hän Marsun karvoista on. Olo oli jokseenkin hämmentynyt arvostelun jälkee, vaikka kutsu TP-valintaan tulikin. Kun myöhemmin setelin sain käteeni, kävi ilmi, että tuomari sitten kuitenkin tykkäsi Marsusta ja kehui siitä sen, mitä kehuttavaa on, ja ihan hyvä mieli jäi pennun arvostelusta.
Jos Mörkö sai lauantaina elämänsä parhaan arvostelun, se sai sunnuntaina huonoimman. Sidorova inhosi Mörköä. Kamala turkki, liian lyhyt häntä, huono pää, huono kontrasti ja pointit (ja kun sillä kissalla on ihan helvetin hyvät pointit oikeesti!), tuntui hetken jopa miettivän että antaako sertiäkään. Ajattelin jo että joo, tp-valintaan ei tarvi ainakaan tulla.
Sidorovan valinnoissa Marsu käväisi kisaamassa kolmen muun pennun kanssa. Voitto meni hienolle Täplikselle, ihan oikeaan osoitteeseen siis. Marsu sai taas hyvän treenin, vaikkei sitä yhtään huvittanut sillä hetkellä venyä siinä muun porukan keskellä. Hyvä sen on kuitenkin oppia että aina ei siltä kysellä mitä se haluaa, joskus pitäis vaan kestää. Kastraattinaaraissa Mörkö kutsuttiin sittenkin paikalle, ja kun näin että Sidorova oli pyytänyt Elena Noskovan henkiseksi tuekseen (=eli tekemään nominointinsa), heräsi pieni toivo. Noskova lienee tehnyt valintansa jo aiemmin, sillä Sidorova nappasi minulta Mörön heti valintojen aluksi ja nosti sen ylös, eli nominoi sen totaalisen paskan kissan josta ei tykännyt yhtään. En tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa.
Robert Lubranolta meni paneeliin jälleen kaunis Quan-kissan, tällä kertaa eri yksilö kuin lauantaina. Odotin Mörön häviävän sille, kissa on todella kaunis ja kumpikaan tuomareista ei ole mikään Mörkö-fani. Paneelissa tuomarit sitten miettivät ja miettivät ja pyörittelivät kissoja, ja siinä vaiheessa kun minuuttikaupalla vertailivat kissojen profiileja (Quanilla hieno profiili, Möröllä ei niinkään), arvasin että tämä oli tässä. Meinasin pyörtyä kun Mörön sitten kuulutettiin voittaneen molellilla tuomariäänillä! Lubrano näytti kyllä kitisevän Mörön profiilista vielä tuomaripöydässäkin kun noudin kissani, pakko ihmetellä ääneen että pitikö sitä sitten äänestää jos se niin huono on? No, aina ei voi tuomareidenkaan aivoituksia tajuta. :D
Kotiin päästiin hyvään aikaan ja olin Varkaudessa klo 21. Pari viikkoa hengähdytaukoa ja suunta kohti Tallinnaa. Mitä lie tapahtuu siellä...ainakin pitäisi hauskaa olla, sillä samat hauskat naamat sielläkin tulee olemaan kuin mitä Rurokissa oli!
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Pupuankka yllättää, eli seinähullujen Seinäjoen retki
Kes-Kisin näyttelypöhinässä sain kuningasajatuksen suorittaa yhden päivän pikavisiitin myös Poh-Kisin näyttelyyn. Ensin täytin Mörön ilmon, ja suljin kuoren ainoastaan avatakseni sen samantien päättäessäni että kyllä Oinkin pitää päästä. Sitten selvisi että taloon tulee Pupuankka, eli Marsupilami, eli punertava täpläeläin. Ilmoaikaa oli vielä hetki jäljellä, mutta varmistelin vielä että kakaran ilmo kannattaa postittaa, että tilaa on. Kuulemma oli, joten heti Marsun tultua lähti senkin ilmo matkaan ykkösluokan postina että varmasti ehtii.
Eilen sitten koitti H-hetki, ja Pörri (autoni siis, jos ei joku tiedä) starttasi Varkaudessa. Matka kävi ensin Kuopioon, missä kyytiin kiipesi Mirka, joka on omanlaisensa hullu sekin. Nainen istui jo lauantain Seinäjoella, sillä kertaa kissojensa kanssa, matkusti kotiin, nukkui jonkun kolme tuntia ja matkusti minun kanssani toistamiseen Seinäjoelle turistin ja kantojuhdan ominaisuudessa. Mikäs siinä, seura kyllä kelpasi, etenkin niin hyvä sellainen, einkä varmaan olisi yksinäni selvinnyt tuostakaan reissusta.
Perillä oltiin ajoissa, ja kun aikamme torkuttiin autossa, Mirka kipitti kasaamaan Sturdia ja minä suuntasin eläinlääkärintarkkiin. Oi oli erityisen iloinen päästyään mukaan, ja innostui puskemaan eläinlääkäriä ihan urakalla. Marsu taas palloili reippaasti siinä tutkittavana, ja antoi jo osviittaa siitä, miten se mahtaisi tulevaan näyttelypäivään suhtautua.
Kun kyseessä oli Marsun ensimmäinen näyttely Suomessa ja minun kanssani, jännäilin etukäteen jonkun verran sitä, miten pikkukissa suhtautuisi touhuun. Jännittäminen osoittautui turhaksi: pieni mies oli näyttelyssä kuin kotonaan, eikä edes vetänyt naamalleen EXO-ilmettä kuten pelkäsin (kotona se leväyttää silmänsä suunnattoman suuriksi silloin kun sillä on Tosi Jännää tai jokin on Hirmu Kiinnostavaa), vaan näytti ihan...no, itseltään. :)
Marsu sanoo moi:
Oi kävi ensimmäisenä Lone Lundin pöydällä. Täti tuomari ei sanonut ääneen kissasta tasan mitään, raapusteli vain seteliin aika perinteisen "ihan kiva"-arvostelun. Koska Lonella oli kastraattinaaraita vain kaksi, hän päätti ottaa sen toisen, eli Mörkösen siihen heti perään ja päättää nominointinsa kerralla. Möröstäkään ei ääneen arvostelua saatu, setelissä oli taasen perussettiä. Tuomari ilmoitti tykkäävänsä extremestä, ja sanoi että vaikka Oilla olikin hänen mielestään mm. parempi turkki ja kroppa, Mörkö nominoidaan korvien takia. Mullehan se oli ihan se ja sama, kun vastakkain oli kaksi omaa kissaa. Salaa olin kyllä toivonut voittoa Oille, se on niin omaa luokkaansa. Joku toinen kerta sitten, onhan Oiski pyhkinyt Mörkö-Keijulla pöytiä ennenkin.
Tässä tytöt fiksun näköisinä:
Marsun arvostelu jatkui tuppisuulinjalla (ihan oikeasti olisi kiva jos etenkin hyvää englantia puhuva tuomari viitsisi avata suunsa kun niistä seteleistä ei ikinä saa 100% selvää), mutta näytti siltä että että täti tykkää. Kilpakumppanina oli kaunis klassinen lilanaamio siamilainen Kelmikerholta, ja olin ihan saletti että TP menee sille etenkin sen Lonen extreme-kommentin jälkeen, lilanassun korvat kun olivat huomattavasti paremmat kuin Marsulla, samoin leuka ja ilme. Yllätys oli melkoinen kun täti tuomari kohottikin Pupuankan pystykorvineen paneeliin, punapojan charmi puri sittenkin! Minä, pessimisti kun olen, sen lisäksi että olen realisti kissojeni vikojen suhteen, olin varma että simsku voittaa ja olisin itse sen nominoinut. Sydäntä lämmitti kyllä että tuomari tykkäsi pienestä kissastani, joka oli ollut arvostelussa kamalan reipas.
Arvostelujen jälkeen syötiin kahviossa makkaraa ja painuttiin katsomoon ruokalevolle. Oli eka kerta kun tuli otettua päikkäri näyttelyssä! Paneelissahan ei mitään jännitystä ollut kun neloset vain purjehtivat läpi paneelin eräänlaisena ohilentona, mutta paneelijärjestystä pitää kyllä kehua. Poh-kis veti paneelin niin, että ensin olivat pennut kaikista kategorioista, sitten nuoret ja niin pois päin. Minusta hyvä tapa saada koko paneelille katsojia, normitavalla vedettynä kun esimerkiksi nelosten paneelin jaksavat katsoa tasan ne, joiden kissat siellä kisaavat.
Seuraavana koitoksena meillä on Rurok kolmen viikon päästä. Siellä ovat mukana Mörkö ja Marsu, ja se on kanssa sarjassamme näitä extempore-reissuja, joihin nyt vaan tuli ilmoitettua kissoja. Sieltä en uskalla menestystä toivoa tasan kummallekaan, mutta toivon Mörölle sertejään ja Marsulle arvosteluita joissa löydettäisiin pennusta edes jotain hyvää, sillä vaikka korvat eivät ole sitä, mitä tänä päivänä niin moni tuomari haluaa, paljon muuta hienoa siinä on. Ennen kaikkea kakaralle haetaan kokemusta, niin ehkä näytelmät maistuvat sille sitten isonakin (ei kyllä toiminut Mystillä tuo sama metodi alkuunkaan).
Marsulainen seikkailee kummitätinsä sylissä ja haluaa kaikkialle NYT:
Valokuvaaminen jäi vähiin, kamerallani ei kertakaikkiaan tee mitään missään missä ei ole auringonpaistetta. Enkä minä edes osaa kuvata, helpompi antaa Mirkan hoitaa se touhu. :D
Kotimatka meni kaatosateessa vesiliirtoa vältellen ja hitureiden perässä madellen. Kuopiosta lähtiessä kissat saivat lopultakin tarpeekseen reissusta, ja koko trio muisti huutaa koko matkan Varkauteen asti samalla kun Mörkö yritti urakoida itsensä Sturdi-kassista ulos. Myös Marsu oli touhunnut jotain, sillä kotona sen nenä ja koko nenänvarsi olivat ihan punaiset kuin pahimmallakin pultsarilla. Iltavillit kuitenkin vedettiin ihan normaaliin tapaan omistajan rojahtaessa lopen uupuneena sänkyyn. Viimeisestä 15 km:sta en esimerkiksi muista muuta kuin navigaattorin varoitukset kameratolpista, muuten se pätkä meni ihan sumussa eikä vissiin enää ihan hereilläkään. Autoilun (epä)mukavuudesta huolimatta reissu oli oikein kiva, ja vaikka tätäkin kirjoitan horroksessa odotan jo innolla seuraavaa showta ja suunnittelen tulevia koitoksia. Ei tämä täysjärkisten harrastus ole, tämä kissanäyttelytouhu! :D
Eilen sitten koitti H-hetki, ja Pörri (autoni siis, jos ei joku tiedä) starttasi Varkaudessa. Matka kävi ensin Kuopioon, missä kyytiin kiipesi Mirka, joka on omanlaisensa hullu sekin. Nainen istui jo lauantain Seinäjoella, sillä kertaa kissojensa kanssa, matkusti kotiin, nukkui jonkun kolme tuntia ja matkusti minun kanssani toistamiseen Seinäjoelle turistin ja kantojuhdan ominaisuudessa. Mikäs siinä, seura kyllä kelpasi, etenkin niin hyvä sellainen, einkä varmaan olisi yksinäni selvinnyt tuostakaan reissusta.
Perillä oltiin ajoissa, ja kun aikamme torkuttiin autossa, Mirka kipitti kasaamaan Sturdia ja minä suuntasin eläinlääkärintarkkiin. Oi oli erityisen iloinen päästyään mukaan, ja innostui puskemaan eläinlääkäriä ihan urakalla. Marsu taas palloili reippaasti siinä tutkittavana, ja antoi jo osviittaa siitä, miten se mahtaisi tulevaan näyttelypäivään suhtautua.
Kun kyseessä oli Marsun ensimmäinen näyttely Suomessa ja minun kanssani, jännäilin etukäteen jonkun verran sitä, miten pikkukissa suhtautuisi touhuun. Jännittäminen osoittautui turhaksi: pieni mies oli näyttelyssä kuin kotonaan, eikä edes vetänyt naamalleen EXO-ilmettä kuten pelkäsin (kotona se leväyttää silmänsä suunnattoman suuriksi silloin kun sillä on Tosi Jännää tai jokin on Hirmu Kiinnostavaa), vaan näytti ihan...no, itseltään. :)
Marsu sanoo moi:
Oi kävi ensimmäisenä Lone Lundin pöydällä. Täti tuomari ei sanonut ääneen kissasta tasan mitään, raapusteli vain seteliin aika perinteisen "ihan kiva"-arvostelun. Koska Lonella oli kastraattinaaraita vain kaksi, hän päätti ottaa sen toisen, eli Mörkösen siihen heti perään ja päättää nominointinsa kerralla. Möröstäkään ei ääneen arvostelua saatu, setelissä oli taasen perussettiä. Tuomari ilmoitti tykkäävänsä extremestä, ja sanoi että vaikka Oilla olikin hänen mielestään mm. parempi turkki ja kroppa, Mörkö nominoidaan korvien takia. Mullehan se oli ihan se ja sama, kun vastakkain oli kaksi omaa kissaa. Salaa olin kyllä toivonut voittoa Oille, se on niin omaa luokkaansa. Joku toinen kerta sitten, onhan Oiski pyhkinyt Mörkö-Keijulla pöytiä ennenkin.
Tässä tytöt fiksun näköisinä:
Marsun arvostelu jatkui tuppisuulinjalla (ihan oikeasti olisi kiva jos etenkin hyvää englantia puhuva tuomari viitsisi avata suunsa kun niistä seteleistä ei ikinä saa 100% selvää), mutta näytti siltä että että täti tykkää. Kilpakumppanina oli kaunis klassinen lilanaamio siamilainen Kelmikerholta, ja olin ihan saletti että TP menee sille etenkin sen Lonen extreme-kommentin jälkeen, lilanassun korvat kun olivat huomattavasti paremmat kuin Marsulla, samoin leuka ja ilme. Yllätys oli melkoinen kun täti tuomari kohottikin Pupuankan pystykorvineen paneeliin, punapojan charmi puri sittenkin! Minä, pessimisti kun olen, sen lisäksi että olen realisti kissojeni vikojen suhteen, olin varma että simsku voittaa ja olisin itse sen nominoinut. Sydäntä lämmitti kyllä että tuomari tykkäsi pienestä kissastani, joka oli ollut arvostelussa kamalan reipas.
Arvostelujen jälkeen syötiin kahviossa makkaraa ja painuttiin katsomoon ruokalevolle. Oli eka kerta kun tuli otettua päikkäri näyttelyssä! Paneelissahan ei mitään jännitystä ollut kun neloset vain purjehtivat läpi paneelin eräänlaisena ohilentona, mutta paneelijärjestystä pitää kyllä kehua. Poh-kis veti paneelin niin, että ensin olivat pennut kaikista kategorioista, sitten nuoret ja niin pois päin. Minusta hyvä tapa saada koko paneelille katsojia, normitavalla vedettynä kun esimerkiksi nelosten paneelin jaksavat katsoa tasan ne, joiden kissat siellä kisaavat.
Seuraavana koitoksena meillä on Rurok kolmen viikon päästä. Siellä ovat mukana Mörkö ja Marsu, ja se on kanssa sarjassamme näitä extempore-reissuja, joihin nyt vaan tuli ilmoitettua kissoja. Sieltä en uskalla menestystä toivoa tasan kummallekaan, mutta toivon Mörölle sertejään ja Marsulle arvosteluita joissa löydettäisiin pennusta edes jotain hyvää, sillä vaikka korvat eivät ole sitä, mitä tänä päivänä niin moni tuomari haluaa, paljon muuta hienoa siinä on. Ennen kaikkea kakaralle haetaan kokemusta, niin ehkä näytelmät maistuvat sille sitten isonakin (ei kyllä toiminut Mystillä tuo sama metodi alkuunkaan).
Marsulainen seikkailee kummitätinsä sylissä ja haluaa kaikkialle NYT:
Valokuvaaminen jäi vähiin, kamerallani ei kertakaikkiaan tee mitään missään missä ei ole auringonpaistetta. Enkä minä edes osaa kuvata, helpompi antaa Mirkan hoitaa se touhu. :D
Kotimatka meni kaatosateessa vesiliirtoa vältellen ja hitureiden perässä madellen. Kuopiosta lähtiessä kissat saivat lopultakin tarpeekseen reissusta, ja koko trio muisti huutaa koko matkan Varkauteen asti samalla kun Mörkö yritti urakoida itsensä Sturdi-kassista ulos. Myös Marsu oli touhunnut jotain, sillä kotona sen nenä ja koko nenänvarsi olivat ihan punaiset kuin pahimmallakin pultsarilla. Iltavillit kuitenkin vedettiin ihan normaaliin tapaan omistajan rojahtaessa lopen uupuneena sänkyyn. Viimeisestä 15 km:sta en esimerkiksi muista muuta kuin navigaattorin varoitukset kameratolpista, muuten se pätkä meni ihan sumussa eikä vissiin enää ihan hereilläkään. Autoilun (epä)mukavuudesta huolimatta reissu oli oikein kiva, ja vaikka tätäkin kirjoitan horroksessa odotan jo innolla seuraavaa showta ja suunnittelen tulevia koitoksia. Ei tämä täysjärkisten harrastus ole, tämä kissanäyttelytouhu! :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
