No nyt!

Meillä on Champion!

Luikahdimme siis Mystin kanssa viimetingassa Poh-Kisin Laihian näyttelyyn mukaan, että saadaan se puuttuva CAC. Laihialla vierähti koko viikonloppu, ja olipahan taas reissu!

Ajomatka Laihialle oli suoraan jostain helvetin alimmilta tasoilta. Käsittämättömiä huonokuntoisia pikkuteitä kilometrikaupalla! Ihmeenä pidän sitä, että perille päästiin. Itse näyttelypaikka oli mukava ja sopivan kokoinen, ja homma toimi mukavasti, paitsi että lauantaina näyttely venyi melkein seitsemään asti, joka puoli kahdelta aamulla heränneenä otti päähän aika rankasti. Onneksi näyttelyn jälkeen pikaisesti noudettu pitsa kohotti mielialaa. Uni maittoi, enkä häiriintynyt edes Mystin ja Esmen uutterasta konsertoinnista. Mirka-rukka on reissuilla herkkäunisempi, ja herää taatusti kaikkeen. En minä vaan!

Mysti pääsi sitten sunnuntaina tuomarin pöydälle. Pojalla oli hirveä kiire koko ajan, Mytsi ravasi jatkuvasti ympäri pöytää ja olisi kovasti halunnut päästä tuomarihäkkejä tutkimaan. Tuhatjalkaista kollia oli aika riemukasta koittaa pitää kurissa! :D Kiva arvostelu ja serti tuli, ja niinpä Mystistä tuli nyt ihan oikeasti laumani ensimmäinen Herkkusieni! Tosin nuukailun mekassa eli Laihialla kun oltiin, ei Mysti saanut edes valmistumisruusuketta. Onneksi lupasivat lähettää sen jälkikäteen. Pitäähän meille tietenkin sellainen saada seinälle roikkumaan, koska meillä ei yhtään sellaista ole, jossa lukisi Champion.

Kotimatka oli tulomatkaa mielenkiintoisempi. Onneksi näyttelystä päästiin jo neljältä, jolloin saimme ajaa autuaassa valossa pari ensimmäistä tuntia. Ehdimme ohittaa valoisana aikana kaikki pahimmat kohdat, joten ajourakka oli hieman helpompi ja kevyempi kotiin mennessä. Lyhyempi se ei ollut, vaan sain Laihia-Varkaus -väliin menemään kuusi tuntia! Pakko myöntää että ilmassa oli riemua ja juhlaa siinä vaiheessa kun lopulta kaarsin kotipihaan. Mysti oli tyytyväinen myös. Se matkusti tyypilliseen tapaansa hipihiljaa, mutta hihkaisi kotipihassa että nyt vois sitten jo juosta sisälle!

Ensi viikolla sitten käydään tutustumassa TICA-näyttelyn kiemuroihin. Siitä vasta hauskaa tuleekin! :D

Joskus on niin hauskaa omistaa kissa, että voisin oksentaa

Nuudeli on kissa, jolla on taipumusta olla toisinaan paljon luovempi ja nokkelampi kuin sille itselleen olisi terveellistä. Ykkösmotivaattori on ruoka, josta säännöllisenä esimerkkinä ovat eteiseen kulkeutuvat, seulaksi jyrsityt ja tyhjäksi imetyt annospussit, jotka ovat olleet muka-nuukunkestävässä piilossa. Toinen intohimon kohde, joka siivittää Nuudelikissan taituruuteen, on villa. Tai huopa. Tai mikä tahansa pehmoinen kangas.

Nuudelin villanhimolle on menetetty ainakin neljä pipoa, parit villasukat, muutama pörrösukka ja pari ihan tavallistakin, ainakin kolme yksittäistä lapasta, kaksi kaulaliinaa, lukematon joukko pieniä pehmoleluja, ja tänään, viimeisimpänä uhrina, sormikas.

Meillä kaikki Nuudelia mahdollisesti houkuttavat tavarat on visusti piilotettu. Tämäniltainen sormikas oli naulakossa olevan takkini taskussa yhdessä parinsa kanssa. Nuudelin perhana onnistui kaivamaan sen sieltä! Siis kurottautumaan takajaloillaan seisten noin metrin korkeuteen, sujauttamaan tassunsa taskun läpän alle, ja koukkimaan taskun pohjalla olevan hanskan ulos. Kun kuulen tietyn kuuloista narskuntaa, tiedän että se kolmasti kirottu elukka syö jotain kiellettyä ja kankaista. Yleensä se juoksee saaliinsa kanssa karkuun, kun menen ottamaan sitä pois. Niin se teki nytkin, livisti hanskansa kanssa keittiöön pää alhaalla, etten näkisi mitä se kantaa. Tokihan se selvisi! Minua odotti tämä:



Irtonainen sormi tosin oli jäänyt eteiseen. Sormesta puuttuva pätkä löytynee kissan sisäpuolelta, josta se luultavasti ilmaantuu lähimmälle matolle oksennuksena seuraavan vartin sisään.

Meille tarvitaan lukollinen metalliarkku, jossa säilytetään kaikki kissanruoka, joka ei ole tölkissä, sekä kaikki muu Nuudeli houkuttava omaisuus.

Kyläilemässä taasen

Koska sunnuntaipäivät ovat pitkäveteisiä ja allekirjoittanut kituu pentukuumeessa, ratkaisin asian kutsumalla itseni kylään DeLaSoul´s-kissalaan. Koska minulle jalomielisesti annettiin lupa saapua valtiovierailulle, hyppäsin ajokkiin ja ajelin Kuopioon.

Mitä sieltä sitten löysin? Vilkkaan, riekkuvan, ilkikurisen ja hyörivän lauman pikkuruisia piikikkäitä riiviöitä, jotka painelivat niin lujaa että silmissä vilisi, ja jättivät naarmuja jälkeensä jos sellaisen kiinni sai. Kissanpentuja, siis. Samainen lauma, jota aiemmin kävin ihmettelemässä niiden ollessa pötköjä vasta.

Pötkövaihe on nyt selvästi taakse jäänyttä elämää, kakarat elävät nyt on/off-tyylillä. Joko painavat sata lasissa tai nukahtavat kesken syömisen. Löysin porukasta suosikin: pikkuinen Jansku-neiti kehräsi minulle suloisesti, ja naarmutti minut perin pohjaisesti sylissä ollessaan. Myös lautasantennisilmäinen Bertta hurmasi, jestas miten hulvattoman hauska kakara!

Pennuista hurmaantuneena olisin halunnut jäädä sinne asumaan, mutta koska minun piti pestä tänään Mysti ja koska Miikka ehkä tarvitsee autonsa töihin päästäkseen, jouduin palaamaan kotiin. Ennen lähtöä kuitenkin ehdin rapsutella isoja kissoja yllin kyllin, heitellä palloa Esmelle ja tarjota sylin nukkumapaikaksi Nallelle. Rapsuttelin koiraakin!

Oikein kissamainen päivä siis oli tämä. Ei pöllömpi tapa viettää sunnuntaita! Ensi viikolla sitten suunta Laihialle!

Ei tämä täysijärkisten hommaa ole!

Niinhän siinä sitten kävi, että minä lähdenkin itse kollini mukaan Laihialle. Mukana on siis vain Mysti, joka sekin nostetaan pöydälle vasta sunnuntaille. Kuitenkin pitää lähteä reissuun jo lauantaina, ja ajaa lähemmäs viisi tuntia talvikelissä autolla, joka nykyisillä renkailla pysyy tiellä hienosti kunhan ei jarruta. Jos perille päästään, vietän rattoisan näyttelypäivän istumalla tyhjän panttina näyttelyssä silittämässä kissaani, jolla ei myöskään ole siellä mitään virkaa. Päivän päätteeksi ryömin hotelliin, jossa maksan itseni kipeäksi yöstä, jota minun ei edes tarvitsisi siellä viettää. Kysymys kuuluu: miksi ihmeessä sitä ryhtyy kaikkeen tällaiseen harrastustoiminnan nimissä? Vastaus: koska hullujahan me kaikki ollaan! :D

Todellisuudessa lähden Mirkalle kuskiksi, ja viettämään laatuaikaa Mystin kanssa. Kollirukka on kotona niin huomaamaton, että sen olemassaolon huomaa vasta, kun illalla valot sammuvat ja Mysti menee sängyn alle laulamaan. Muuten se on hiljainen hipsukka, ja käytännössä näkymätön kissa. Niinpä käytän Laihian viikonlopun täysin häpeilemässä armaan kollini paapomiseen ja lääppimiseen, luvassa siis on oikein kunnon bonding experience!

Sitä paitsi minulla on aina ollut hauskaa näyttelyssä turistinakin, ja vielä kun pääsee reissuun kera Mirkan ja kissojensa, ei minulla ole kerrassaan mitään nurisemista. Luvassa on taatusti hauskoja hetkiä tuttujen kissaihmisten ja kissojen parissa, ja toivottavasti saadaan sunnuntaina viettää uudestaan Herkkusieni-juhlia!

Ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa

Tämä oppi taas uuden jutun! Sen lisäksi että kannattaa tarkistaa kissojen rokotustilanne ennen näyttelyä (tämähän opittiin silloin kun Lisko oli yhden viikonlopun sihteeristössä), kannattaa tarkistaa myös, keneltä niillä on sertejä.

Kävi nimittäin niin, että valmistumisilmoitusta täyttäessäni huomasin, että Mystillä onkin kaksi sertiä Elena Noskovalta, ja koska jälkimäiseen ei älytty pyytää kontrasingeerausta, se pitää mitätöitä eikä kolli valmistu nyt miksikään.

Tämähän oli tietää katastrofia näyttelysuunnitelmilleni, mutta onneksi POH-KISin ihana sihteeri pelasti! Mysti saatiin tungettua Laihian näyttelyyn sunnuntaille, joten pojasta ehkä saadaan sittenkin Herkkusieni suunnitellussa aikataulussa. Iso iso kiitos sihteerille! Niin ja Mirkalle toki myös, jonka mukaan minä kollin työnnän. Mysti asuu sen viikonlopun vessassa, mutta eiköhän se siellä pärjää.

Mitähän minun vielä pitää oppia kantapään kautta? :D

Heviä, heviä

Näyttelyvuosi 2009 korkattu meidän osaltamme!

Ystävänpäiväviikonloppu vierähti rattoisasti Jyväskylässä kissanäyttelyn merkeissä. Menestys oli odotettua parempi: jokainen mukana ollut kissani oli viikonlopun aikana TP! TP-saldo oli siis kolme: Velho sai omansa lauantaina, Mysti ja Oi sunnuntaina. Kaikki kolme kävivät paneelissa luovuttamassa kategorian parhaan tittelit paremmilleen, mutta on se silti aina kiva jos oma kissa käy edes vähän kääntymässä paneelipaikalla. Olen erityisen ylpeä Velhosta: sen kohdalla paneelissa tuli tasapeli, ja Martti Peltonen sitten ratkaisi pelin oikeutetusti iki-ihanan Mollin voitoksi. Siinä on kissa jolle on ilo hävitä! :D (ja vielä minä Mervi sen Mollin meille nappaan! Ihan varmasti!)

Oin arvostelut olivat mielenkiintoisia: ilmeisesti neitikissamme on kovinkin miehekäs! Lauantaina Natalia Sidorova oli arvostella sen kastraattiuroksena, ennen kuin korjasin että kyllä se tyttö on, ja sunnuntaina Elena Noskovallekin sai hetken hokea että on se tyttö. Tottahan se on, että Oi on iso tyttö. Siis muutenkin kuin paksu, vaikka onhan se sitäkin, mutta Oilla ihan oikeasti on lihaksikas ja melko tanakka kroppa. Noskova hoki koko arvostelun ajan "heavy lady, heavy lady". :) Ei se mitään, hevi on iloinen asia eikä Oin passaa mikään rimppakinttu ruipelo ollakaan, kuinka se muuten pitäisi pojat kurissa?

Näyttelyreissu oli oikein kiva ja onnistunut, vaikka etukäteen pelkäsinkin ravirataa näyttelypaikkana. Minulla kun tunnetusti on aina sitä tavaraa raahattavana: kissoja kärryssä, sturdi ja muuta kamaa vaikka jaettavaksi asti. Hyvin tuolla kuitenkin pärjättiin, rappusista huolimatta, ja lähinäyttelyissä on aina mukavaa. Mirka kunnostautui heikkisiltalana, ja napsi kisseistäni upeita kuvia. Laitan näytille muutaman.

Tämä on mielestäni upea kuva Oista! Miten valppaalta ja ylväältä se näyttää!


Tässä taas toinen puoli Oista: sitä ei stressi näyttelyssä paina! Oin varpaat likaantuivat kesken arvostelun, joten se kaikessa rauhassa putsasi niitä hyvän tovin. Minä repeilin Oille niin huolella ettei tosikaan!


Sitten hieno kuva Velhosta!Se on kyllä suloinen poika, kerrassaan hassu. ♥


Tässä Vellho roikkuu venytyksessä. Sitä on kyllä ihana esittää, kun se venyy kuin unelma! Se onkin ainoa kissoistani, joka niin tekee. Loput ovat enemmän tai vähemmän tuhatjalkaisia.


Ja viimeiseksi uljas kollimme. Huomatkaa tyypilliseen Mysti-tyyliin ulos pilkistävä kieli!



Mirkalle iso KIITOS hienoista kuvista!

Muoks. Oin arvosteli lauantaina Sidorova eikä Wieland-Schilla. Hyvä muisti mutta kirotun lyhyt!

Kyläilemässä

Kävinpä tuossa vierailulla DeLaSoul´s-kissalassa. Visiitin idea oli helpottaa pentukuumetta lääppimällä pieniä kissoja, joita siellä vasullinen on. Tietysti piti silitellä myös isommat otukset!

Tässä on hieman kuvasaldoa reissulta. Hämmästyttävän vaikeita kuvattavia ovat pienet kissat! Liikkuvaisia ja kiemurtavaisia pötköjä, ja Eva-emo oli ihan yhtä paha kuin lapsensa. Yhtään ainoata hyvää kuvaa en saanut, kaikista niistä tuli sumeita ja/tai tärähtäneitä. No, minä en valokuvaajana ole mistään kotoisin muutenkaan.

Tämä pentu on ainoa jonka tunnistan, kuvassa kököttää suloinen ja reipas pieni Bertta!


Tästä kaverista en ala edes arvailemaan kuka tämä on. Sievä pieni joka tapauksessa!


Osaan kuvata hyvin, vai kuinka?


Tässä on ihanainen pentukasa! Yksi kakruista taitaa kyllä olla jossain muualla.


Jostain syystä en taas älynnyt kuvata Mirkan isoja kissoja lainkaan, vaikka olisi kyllä pitänyt, sen verran ihastuttavia häntiä siellä vilisee! Sen sijaan laitan pari kuvaa näistä omistani, ihania kun ovat nekin.

Ensiksi Lisko, jonka lempilelu on saman värinen kuin itse!


Ja sitten aina niin dramaattinen Oi.